Hoitohenkilökunnalle myönnettävä omantunnonvapaus
Työnsä menettänyt kätilö |
/ #6 Re: Potilasta, ei hoitajaa varten11.12.2012 19:48#2: Sairaanhoitaja-opiskelija O.P. - Potilasta, ei hoitajaa varten Sairaanhoitaopiskelija on oikeassa siinä, että hoitaja on aina asiakasta/potilasta varten. Vertaus vaan vähän onnahtaa. Ihmisillä on paljon itseaiheutettuja sairauksia, joita me kaikki hoitajat hoidamme ja autamme, riippumatta asiakkaan sukupuolesta ja uskonnollisesta tai eettisestä vakaumuksesta. Ammattietiikka vaatii meitä suojelemaan ja varjelemaan elämää. Ja tästä on kyse niillä hoitajilla, jotka eivät tahdo olla lopettamassa kaikkein heikoimmimmassa asemamassa olevia, vielä syntymättömiä lapsia. Abortin tehneelle naiselle abortti on useimmiten raskas ja kova kokemus. Harva on sellainen nainen, joka pystyy ohittamaan sen elämässään "olankohautuksella". Tutkimukset kertovat näiden naisten lisääntyneestä masennus- ja itsemurhariskistä. Naiset kamppailevat syyllisyyden kanssa. He tarvitsevat psyykkistä tukea ja apua. Joskus voi olla sekä äidin että vauvan pelastus siinä, kun he kohtaavat hoitajan, joka uskaltaa kannustaa jatkamaan raskautta. Päätöksen tekee nainen kuitenkin itse ja siinä punnitaan hoitajan ammattitaito ja ammattietiikka, miten kunnioittavasti hän kohtelee abortin tekevää naista, vaikka hän itse ei sitä hyväksyisikään. Jos raskaana olevia naisia hoitava henkilökunta suhtautuisi välinpitämättömästi abortteihin, kuinka kylmä ja kova maailma olisikaan. Onneksi näin ei ole. Ja kyllä meillä pitäisi olla hoitotyössä sellaista avaruutta, että kätilöiksi, sairaanhoitajiksi ja terveydenhoitajiksi voi kaikilla sektoreilla hakeutua vakaumukselliset hoitajat niin että he voivat olla osallistumasta abortteihin. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2039 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18208 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024