Vaadimme Paula Risikon, Terhi Kilven sekä Pekka Puskan eroa!
raastin Vieras |
/ #4304.02.2011 14:04"Joo, mutta viranomainen ei voi mainostaa rokotetta täysin turvalliseksi, varsinkaan uutta rokotetta jonka haittavaikutuksia ei tiedetä. Siitä tässä on kysymys. Hyvä uskoista kansaa sumutettiin silmään ja läpi meni monella." Kuten jo sanoin, rokote kehitettiin H5N1-rokotteen pohjalta. Tätä rokotetta on jo vuosia käytetty eikä ole mitään ongelmia ollut. miksi siis olisi pitänyt testata uudelleen? Eihän autotehtaatkaan testauta eri värisiä autoja törmäystesteissä. Vain tietty malli testataan. "Voisitko selittää miksi Suomessa rokotettiin adjuvantillisella rokottella raskaana olevia ja lapsia. WHO nimenomaan kertoi, että sitä EI OLE TESTATTU nällä ryhmillä joten hälytyskellot olisi pitänyt lääkärin tasoisissa aivoissa soida. Tämä oli törkeätä. Ja se on oleellista. Siis sitä todellakaan ei ollut testattu tietyillä ryhmillä, eikö sitä nyt sitten saa tuoda esiin mielestäsi. Mikä on motiivis tulla trollailemaan väärillä faktoilla tänne." JA mitähän faktaa itse täälä jaat? Annapa lähde tuolla, että WHO olisi noin sanonut. Itse en tuota ole mistään lukenut ja vaikka olisikin niin mitä sitten? Tehosteaineita on käytetty ennenkin. Tuossapa taas tuore tutkimus AS03-adjuvantillisen (H1N1)rokotteen vaikutuksesta 6-35kk lapsiin. "Immunogenicity and safety of AS03-adjuvanted 2009 influenza A H1N1 vaccine in children 6-35 months." Carmona A, Omeñaca F, Tejedor JC, Merino JM, Vaman T, Dieussaert I, Gillard P, Arístegui J. "Aha, ai mielestäsi narkolepsia on "sivari"" Kyllähän kaikkien tuttu Burana aiheuttaa väestössä mm. munuaisten vajaatoimintaa. Mikä tuo munuaisten vajaatoiminta mielestäsi on ellei lääkkeen (Buranan) sivuvaikutus? "Tuo kommenttisi on täyttä fuulaa,Puolassa ei rokotettu ketään ja siitä huolimatta siellä ei kuollut ketään,selitä se ole hyvä!" Miten kommenttini on fuulaa, tarkentaisitko? Ja anna sinä ystäväiseni LUOTETTAVA lähde, mieluimmin tieteen standardit täyttävä tutkimus siitä, että todellakaan kukaan ei kuollut sielä Puolassa H1N1-virukseen? Ja vaikka ei olisikaan kuollut niin mitä sitten? Ei se muuta sitä faktaa, että virusten käyttäytymistä on vaikea ennakoida ja aina kannattaa varautua pahimpaan. Rokotusinfo.fi ei sitten käy lähteenä. Aivan järkyttävää lukemista täynnä. "Haluaisin nähdä keskenmenotilastot tämän epidemian ajalta. Pitäisi myös tutkia kenet oli rokotettu ja ketä ei oltu rokotettu. Keskenmenojen lisääntymisestä rokotteiden jälkeen on moneltakin taholta kuultu, hoitohenkilöstöiltä yms. Tämä asia olisi kiireellisesti selvitettävä. KELA:n pitäisi julkaista tilastot." Ainakaan THL:n suunnalta ei ole mitään kuulunut. Kyllähän nuo on hyvä aina tarkistaa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vaadimme Paula Risikon, Terhi Kilven sekä Pekka Puskan eroa!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2015 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1010 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18154 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
422 Luotu: 15.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
670 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1915 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1311 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6406 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12808 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
305 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
691 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
478 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1051 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1471 Luotu: 29.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10486 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.