Adressi Poutun- ja Haapakosken koulujen säilyttämisen puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kiitos allekirjoituksestasi, saanko vielä hetkisen aikaasi, tämän puolesta me taistelemme

2015-04-12 09:44:22

 

 

Arvoisa allekirjoittaja,

saisinko lainata vielä hetkeksi korviasi, tai pitäisi ehkä sanoa silmiäsi, ja voisinko kertoa muutaman asian meidän lapsistamme. Anteeksi tämä häiriö, mutta kun hätä on suuri, otetaan kaikki keinot käyttöön :)

Meidän lapsemme, kaksi yhtä kovapäistä kakaraa kuin äitinsäkin, käyvät Poutun koulua.

Minä rakastan Poutun koulua. Rakastuin siihen esikoisen ensimmäisenä eskaripäivänä, kun me molemmat astuimme jännityksestä pinkeinä alakerran suureen luokkahuoneeseen ja kohtasimme ensimmäistä kertaa Jaanan. Jaana soitti Fröbelin palikoita ja halasi eskarilaisia. Minä imin tippoja takaisin luomien sisälle ja olin myyty.

Siitä hetkestä alkoi rakkaustarina, joka on kestänyt nyt jo esikoisen kuudennelle luokkaa asti.

Nuorimmainen aloitti Poutussa kolme vuotta sitten, silloin ei onneksi soitettu Fröbelin palikoita, kersa pelkäsi palikkaukkoja ihan sikana ja minä stressasin kaksi viikkoa etukäteen niin että olin ruikulla. Tutustuttiin Miiaan, meidän kuopuksen kultaan.

Päivä päivältä olen oppinut arvostamaan Poutun koulua enemmän. Tutustunut opettajiin ja koulun kökissä ja tapahtumissa myös toisten lasten vanhempiin ja havainnut, että ihan ihmisiä ovat, vaikka ovatkin lapualaisia (minä olen Kauhavalta, sieltä sivistyksen parista...) Koulun ja kylän yhteisissä tilaisuuksissa on saanut tutustua muihin kyläläisiin ja huomata, kuinka tärkeä merkitys koululla koko kylälle on ja kylällä koululle.

Jaanan ja Miian lisäksi, lasten elämässä on vielä monta muutakin ihmettä. Teija ja Kari. Teija yrittää esittää reksiä, mutta me on nähty sen lävitse jo aikoja sitten, oikeesti Teija on pehmo ja kaikki koulun lapset on vähän niinkuin Teijan vauvoja. Opetkin. Kari, no se on esikoiselle  niinkuin toinen isä, se järkevämpi, ja yrittää saada taottua järjen valoa meidän kovapäähämme. Tuntee esikoisen kuin omansa, sen verran monta vuotta ovat toistensa kanssa tahkonneet.

Koululta löytyy Anitakin. Anita on vähän sellainen kaikkien äiti. Laittaa meidän rakkaillemme sen päivän ruoan ja pitää huolen siitä, että koulussa on kaikki paikoillaan. Anita on kiva. Muksutkin tykkää.

Hannaa, erityisopea, en ole vielä oppinut tuntemaan paremmin. Syksyllä turistiin välkällä pensasmustikoista ja olen silleen vähän ujosti vilkuillut Hannaa aina vanhempainilloissa. Vaikuttaa ihan täyspäiseltä. Minna on esikoisen enkunope ja Minnan kanssa on juteltu vain sähköpostitse, Minna kun retkeilee muuallakin kuin Poutussa. Esikonen tykkää Minnasta, joten niin minäkin. Esikoisella on hyvä maku.

Muita meillä ei oikein ole, kun me ollaan silleen pieni koulu. Satunnaisia kouluavustajia ja vierailijoita, mutta nämä aarteet ja se koulutonttu, jonka nimeä en ikinä muista, mutta joka näyttäytyy aina joulun aikaan ja jekuttaa ipanoita. Olisikohan ollut Sepeteus... pähee jätkä kuitenkin.

Poutun koulu on perhe. Opettajat ovat omilla toimillaan ja ihan vaan olemalla omat itsensä onnistuneet luomaan kouluun ilmapiirin, jota ei muualta löydä. Me olemme onnekkaita. Meidän lapsillamme on kahdet vanhemmat. Toiset kotona ja toiset koulussa. Molemmille vanhemmille meidän lapsemme ovat rakkaat ja molemmissa paikoissa lapsemme ovat kuin kotonaan ja voivat olla varmoja siitä, että heidät hyväksytään sellaisina kuin he ovat, kaikkine virheineen ja kaikkine ihanuuksineen.

Meidän lapsistamme pidetään huolta 24/7. Kun meiltä lähdetään kouluun, voin olla varma siitä, että kaikki on hyvin. Opettajat pitävät huolta kuin omistaan, opettavat ja antavat meidän rakkaillemme ne eväät, joita he tarvitsevat pärjätäkseen maailmalla. Me annamme lapsillemme siivet, Teija, Jaana, Miia, Kari, Anita, Hanna ja Minna auttavat heidät lentoon.

Ja vaikka meillä ei ole niitä kaikkein viimeisimpiä laitteita ja hienouksia ei se haittaa. Me sovellamme ja keksimme, kun meillä on ongelma, me ratkaisemme sen ja jatkamme matkaa.

Ei meillä ole sisäliikuntatilojakaan. Se vähän harmittaa, sen tunnustan, mutta me pärjäämme. Silloin kun kelit ovat hyvät, meillä ollaan ulkona ja touhutaan ja puuhastellaan ja urheillaan pihaurheilua. Surkeilla keleleillä vippaamme urheilutaloa, uimahallia ja lukion salia ja taas mennään.

Meistä kasvaa sikahyviä lapualaisia. Tervepäisiä suomalaisia, jotka osaavat pitää huolta itsestään, sanoa ei silloin kun on sen aika ja pitää huolta toisista ihmisistä. Ja miksi? No siksi, kun meillä on Poutun koulu ja kaikki ne ihanat ihmiset, jotka sen mukana tulevat: opettajat, vanhemmat, kyläläiset. Me ollaan kaikki yhtä, meillä isot pitävät huolta pienistä ja pienet isoista, meillä ei kukaan jää yksin ja meillä tunnetaan kaikki ja kaikki tuntevat meidät. Me tiedämme ja tunnemme arvomme ja me haluamme, että sinäkin tutustut meihin ja opit arvostamaan sitä, minkä aarteen Lapua meissä omistaa.

Pouttu on koti. Kukaan ei halua luopua kodistaan eikä perheestään. Emme mekään. Kuuntele meitä.

 

Sinulle, joka asioistamme päätät,

Minä luotan siihen, että sinulla on halua nähdä itsesi yli. Vastuullasi on koko Lapua, ihan niistä pienimmistä, juuri syntyneistä niihin, jotka ovat kohta jo kaiken nähneet, mutta silti tarvitsevat sinua. Olet suuren vartija ja parasta, mitä meille voit antaa, on itsesi. Tietosi, taitosi, intosi ja ennen kaikkea sydämesi. Kun sinulla on tiedot kädessäsi, sydämesi näyttää sinulle suunnan. Kuuntele sitä ja ole rohkea.

Toivoisin, että suunnitellun Alangon koulukeskuksen sijaan sekä Liuhtari että Ritamäki saisivat omat koulunsa. Kooltaan juuri sellaiset, kuin niille pienimmille on parasta. Toivoisin, että Pouttu, Haapakoski ja muut terveet ja toimivat kyläkoulut saisivat jatkaa ja että kaikille kouluille annettaisiin yhtäläiset mahdollisuudet toimia. Lukiolle ja päiväkodille sekä keskuskoululle oli vaihtoehto kolmosessa myös hyvät suunnitelmat.

Toivoisin, että teillä päättäjillä olisi halu perehtyä kyläkouluihin ja niistä tehtyihin tutkimustuloksiin, kuunnella asiantuntijoita ja ennen kaikkea nähdä asiat ei välttämättä suuremmin, mutta uusin silmin ja tehdä se, mikä lapsen kannalta on parasta, maksoi se sitten enemmän tai ei. Kustannuserä, joka takuulla kustantaa itsensä toista kautta takaisin.

Toivoisin, että itseään perhekoon kaupunkina ja kotien valtakuntana mainostava kaupunki haluaisi olla sitä myös oikeasti ei vain sloganeissa. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin vain siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Jospa kerrankin oltaisiin innovatiivisia, markkinoitaisiin kaupunkia ihan oikeana perhekoon kaupunkina. Kaupunkina, jossa perhe, lapsista vanhuksiin, tulee aina ensin. Uskallettaisiinko profiloitua pehmeiden arvojen puolestapuhujina? Todellisena kotien valtakuntana.

 

Minä uskaltaisin. Löytyykö sinulta rohkeutta? Satsaus, joka ei ehkä olisikaan niin huono.

Nyt määritellään se, mikä Lapua on ja mikä siitä tulee. Näe, uskalla ja anna palaa!

 

Kiitos ajastasi, suuri kiitos allekirjoituksestasi. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

 

Johanna Lahdensuo

kahden pienen pojan äiti, sielultaan pouttulainen

 

PS.

Jos mahdollista, voisitko jakaa tämän adressin ja pyytää ystäviäsi ja tuttaviasikin allekirjoittamaan. Asialla on kiire ja tarvitsisimme mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja allekirjoituksia heiltä, jotka kokevat asian omakseen.

Kiitos! Enää en tämän asian tiimoilta häiritse :) Kiitos avustasi!


Johanna Lahdensuo



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Facebook
Tulisiko lääkäreitä kouluttaa enemmän?