Ei Airisto-Haverö-siltavaihtoehdolle / Nej till bro över Airisto och Haverö


Vieras

#1

22.01.2016 18:22

Luontoa ja saaristomaisemaa ei pidä enää tien alle jättää. Haverö ja Stormälö eivät kestä uutta leveää tietä ja siltaramppeja. Kolme siltaa tulee kalliiksi jo nyt rakennettujen lisäksi.

Vieras

#2

23.01.2016 09:01

Olen täysin samaa mieltä. Luonto ja ympäristo tärveltyy,projekti on erittäin kallis ja maanomistajia unohdetaan.

Vieras

#3

23.01.2016 10:35

Uusi reitti tuhoaa huomattavasti enemmän luontoa kuin olemassa olevan kehittäminen - tämä fakta ei muutu millään.
Laura Johansson, 5. sukupolven saarelainen.

#4 Kansallismaisema pilataan

23.01.2016 12:11

Mielestäni on täysin edesvastuutonta suunnitella Airistolle siltaa. Se on saariston perinteikkäin matkailupaikka ja maamme vanhin (Kolin kanssa) matkailukeskus. Siellä on jo viikingit ja muinaiset merenkävijät pysähtyneet täyttämään vesivarastojaan ja matkailijat ovat kirjoittaneet paikasta ylistyslauseita jo yli sata vuotta sitten.

Henrik Ramsay kirjoitti esim. 1900-luvun alussa näin 

“Lopuksi avautui Airisto silmiemme eteen. Kun heinäkuinen taivas pumpulihattaroineen kuvastuu sen ulapassa, niin minusta tuntuu, että se on kauneimpia kuvia Suomen saaristomaisemassa. Korkealle asettakaamme Gullkrona, mahtava on Hangon läntinen selkä, mutta arvelenpa sittenkin, että Airisto se yhtä kaikki on selkien selkä.”

Pitääkö tämä oikeasti tuhota, kun on olemassa suora reitti joka on jo valmis? Silta vain puuttu.

Airisto-Haverö-reitti vaatii kilometrikaupalla uutta tietä ja 5 uutta siltaa, joista suurin on niin korkea, että Turun tuomiokirkkokin jää toiseksi.

vieras

#5 oma lehmä ojassa

23.01.2016 16:16

On vastuutonta nauttia Haverö lossin 200 000 vuosittaisesta tuesta ja samalla ehdottaa että kiinteä tielinjaus tulisi kiertää Haverön. Ehdottamanne suora linjan silta on todettu yli 100 miljoonaa kalliimmaksi. Tämän suoran linjan siltarakenne olisi 220 metriä korkea! Yli 80 metriä korkeampi kuin Haverön silta! Se jos jotain olisi luonnonkatastrofi, ja samalla jäisi tarve säilyttää Haverön lossi joka siis tarvitsee sekä valtion että Paraisten kaupungin tukea. 

Adressin allekirjoittat kulkevat varmasti ilomielin saaristotietä pitkin joka nykyisellään halkaisee lukusia saaristo-idyllejä. Mitä sanotte näille sadoille henkilöille? 

Laura Johansson

#6 Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 16:22

#5: vieras - oma lehmä ojassa 

 ne tiet ovat jo olemassa, tätä reittiä ei.

vieras

#7 Re: Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 16:39

#6: Laura Johansson - Re: oma lehmä ojassa 

Nämä tiet on aivan samalla tavalla otettu käyttöön, kuten Stormälön halki myös kulkee jo tie jota jatkossakin noudateaan. Nyt on myös Kirjalasalmen uudelle sillalle otetta va maata käyttöön. Ja tätä siltaa pitkin Haverölaisetkin ajelevat, katselevat maisemia silloilta, miksi että nouse barrikaadeille että myös Kirjalasalmen ei saa uudistaa?

Ovatko adressin allekirjoittavat oikeasti on sitä mieltä että heidän saaristoidylly on niin arvokkaita että sillä perustellaan yli 100 miljoonan suurempi siltainvestoini sekä 200 000 euron vuosittaista tukea Haverön lossille?

Valtio voisi ostaa koko Haverön saaren ja silti rakentaa tieyhteys halvemmalla kuin nykyisen lauttalinjauksen kautta.

Ymmärtäisin jos addressin allekirjoittajat vastustaisivat kaikkia tielinjauksia, mutta ei kyllä muut linjaukset kelpaa mutta ei

oman saaren läpi. Oma napa se taitaa olla tässä kaikista tärkein, luonnosta ei välitetä pätkääkään.

 

Jussi

#8 Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 16:54

#5: vieras - oma lehmä ojassa 

 Ei se ole mitenkään vastuutonta. Tunnelihan tulisi paljon halvemmaksi. Sillan käyttömaksut on suunniteltu niin korkeiksi, että mahtaisikohan sillan takana asuvat tai käyvät haluta sellaista siltaa ollenkaan. Suunniteltu 10 euron käyttömaksu eli 20 euroa meno-paluu vähentäisi liikennettä niin paljon, että silta kävisi tarpeettomaksi. Tunnelissa maksu olisi ehkä vitosen.

vieras

#9 Re:

23.01.2016 16:55

#1: -  

Vastustatte siis 140 metrin korkeaa Aristosiltaa, mutta 100 miljoonaa kalliimpi ja 220 metriä korkea silta kilometriä etelämpänä on ihan halpa, kiva ja luontoystävällinen! 

 

vieras

#10 Re: Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 17:06

#8: Jussi - Re: oma lehmä ojassa 

En tiedä Jussi mistä voit päätellä että tunneli olisi halvempi käyttökustannuksiltaan? 

Kirjalasalmen 3 kilometrin tunnelin tuore rakennuskustannusarvio on 100 miljoonaa. 

Parainen-Nauvo on EU-vastaisella tunneli on 4,5 kilometriä pitkä ja kustannusarvio 2008 oli 90 miljoonaa.

Verrattuna Kirjalasalmen tunneliin kustannukset on siis nousseet, koska täysin vastaava tunnelin kustannusarvio on nykyään jo 100 miljoonaa vaikka on 1,5 kilometriä lyhyempi. 

Tässä EU vastaisesa tunnelissa ei saa kulkea kävellen, polkupyörällä, traktorilla. Tunnelissa ei saa vetää peräkärryä jossa ei ole jarruja, eli lähes kaikki jotka vetävät peräkärryä on käytettävä lauttaa.

 

vieras

#11 Re: Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 17:09

#8: Jussi - Re: oma lehmä ojassa 

2 pientä tunnelia Haverön kautta olisi varmasti hyvä vaihtoehto jos Jussin mielestä nämä ovat niin halpoja.

vieras

#12 Re:

23.01.2016 17:22

#3: -  

 Uusi reitti vapautta nykyisen lähes tulkoon autovapaaksi, eli liikenteen keskittämisellä saadaan uudella reitillä vapautettu 10 kilometriä tietä, joka kulkee mm. suoraan Lenholman Natura2000 alueen läpi.

Stormälön nykyinen tie on jo varsin liikennöity, eli olisi erittäin suotuoisaa keskittää liikenne tälle linjaukselle.  

Jussi Salmi

#13 Re: Re: Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 17:33

#10: vieras - Re: Re: oma lehmä ojassa 

 Sillalle on ELY-keskus arvioinut tulevan 10 euron käyttömaksun per auto, koska valtio ei aio siltaa rahoittaa. Sillan käyttökustannukset on 1,1 miljoonaa vuodessa, tunnelin 1,7, eli siinä on tosiaan pieni ero. Toisaalta silta täytyy purkaa ja rakentaa uusiksi joskus 50-70 vuoden päästä, kun taas tunnelia ei tarvitse louhia uudestaan. Tästä tulee sillalle laskennallinen 2-3 miljoonan kustannus per vuosi. Kirjalansalmen tunnelia ei voi suoraan verrata Prostvikin tunneliin. Vuonna 2008 tunnelin hinnaksi arvioitiin 95 miljoonaa, kun sillan hinta on nyt 150-160 miljoonaa, kun otetaan huomioon tieosuus Airisto-saaristotie, mikä puuttuu ELY-keskuksen 140 miljoonan laskelmista. Jos tunnelin avulla saadaan käyttömaksu per auto kympistä vitoseen, niin ei kai tätä kukaan saaristosta välittävä vastusta? Tunneli stormälöstä nauvon puolelle olisi jo varsin pitkä. Onkohan kommentin kirjoittaja Lillmälöstä peräisin? Itse asun Stormälössä ja vastustan avoimesti Stormälön ja Haverön luonnon tuhoamista.

vieras

#14 Re: Re: Re: Re: oma lehmä ojassa

23.01.2016 18:03

#13: Jussi Salmi - Re: Re: Re: oma lehmä ojassa 

 Jussi, sinulla on faktat väärin. 

Haverön vaihtoehto on 35metrin sillalle 109 miljoonaa ja 118 miljoonaa 45 metrin sillalle SISÄLTÄEN tien rakennuskustannukset. Kustannusarvio päivitetty 11-2015.

Vositko Jussi ilmoittaa mistä lähteestä saat Haverön linjauksen hinnaksi 150-160 miljoonaa. 

Kustannusarviot ovat varsin tuoreita, ja löytyy varsin helposti netistä. Kustannusarviot on laatinut Suomen arvostetuimman siltarakentajan toimesta. 

 

 

 

 


Vieras

#15

23.01.2016 22:28

Korkeaa siltaa pilaamaan luontoa ja saaristomaisemaa ei saa missään tapauksessa rakentaa. Emme halua olla sukupolvi joka on tuhonnut peruuttamattomasti tämän uniikin osan saaristoamme.

Vieras

#16 Re:

24.01.2016 08:21

#15: -  

Tässä adressissa ei ole mitään järkeä, adressin allekirjoittajat vastustavat Haverön-siltaa mutta PUOLTAA tästä vielä 80 metriä KORKEAMPAA silta, joka tulisi vain kilometriä etelämmälle. 

Tästä paistaa niin läpi ainoastaan "Not in my backyard" mentaliteetti.


Anonyymi

#17

24.01.2016 09:54

Denna sträckning tar kål på onödigt många natusköna områden.

Vieras

#18 Re:

24.01.2016 20:19

#17: -  

 Haverö  linjaus vapauttaa Lenholman luonnonsuojelualueen nykyiseltä saaristoliikenteeltä. Lenholm on kansainvälisesti merkittävä luonnonsuojelukokonaisuus.

Lenholmassa on tavattu 29 uhanalaista lajia. Nykyisellään saaristotie halkaisee tämän suojelukohteen jota Suomesta ei löydy vastaavaa. 

Jenny Johansson

#19 Ei turha adressi

25.01.2016 08:23

Adressi ei ole turha eikä sen tarkoitus ole torpata saaristolaisten silta-/tunnelihaaveita. Suosittelen niille, jotka oikeasti kiinteää yhteyttä toivovat, että keskittäisivät energiansa yhden sillan/tunnelin vaihtoehtoon, sillä se on vähemmän utopistinen ajatus kuin kahden saaren tärveleminen, kallion louhiminen ja peltojen halkominen ja maiden pakkolunastaminen ja jopa viiden sillan rakentaminen. Saarilla (usein puhutaan vain yhdestä sillasta kun kyse on useasta sillasta ja 20km uudesta tiestä!) vastustus on kovaa eikä valitusrumbalta tulla välttymään sillä silta ja uusi tie halkoo saaret kahtia ja tuhoaa perinnemaisemaa, viljelysmaita ja historiallisesti arvokasta maisemaa. Lisäksi se vaikuttaa ihmisten ja saarilla toimivien yritysten toimintaan. Inhimilliset kärsimykset on myös otettava myös huomioon tänä päivänä. Tässä menee joka tapauksessa vuosia ennenkuin mitään siltaa päästään rakentamaan joten muutos maakuntakaavaan (mikä on mahdollista kun vain tahtoa on) ja keskittyminen suoraan yhden sillan/tunnelin vaihtoehtoon on ainoa järjellä perusteltava vaihtoehto jos kiinteästä yhteydestä haaveillaan.


Vieras

#20 Re: Ei turha adressi

25.01.2016 10:57

#19: Jenny Johansson - Ei turha adressi 

Maatarve ja kalliolouhinta:

Netistä löytyvän raportin mukaan tunnelivaihtoehdon kivenmurskeen varastoon tarvittava maavaraus on yli kaksinkertainen määrä joka tarvitaan Haverön tielle. Jos tunnelisti louhittava murske varastoitaisiin Haverön tielinjaukselle tästä mursekkasasta tulisi 30 metriä korkea kivimuuri!

Eli tunnelin rakentamista varten idyllistä saaristomaisemaa on pelkästään murskeen varastointiin lunastettava paljon enemmän kuin Haverön kautta kulkeva tie. Täämän voi tarkistaa netistä. 

 

Tien pituus:

Miten voitte laske että kokonaispituudeltaan 13 kilometrin matkalle tarvittaisiin 20 kilometirä uutta tietä? Tästä matkasta yli puolet tiestä löytyy jo Stormälöstä. Lähteitä kiitos.

 

Siltojen määrä:

Mistä voitte laskea että linjaukselle tarvitaan 5 uutta siltaa? Lähteitä kiitos.

Jussi

#21 Re: Re: Re: Re: Re: oma lehmä ojassa

25.01.2016 11:18

#14: vieras - Re: Re: Re: Re: oma lehmä ojassa 

 kustannusarvio ei sisällä esim. uutta tietä Stormälön läpi eikä sille tarvittavaa muutaman sadan metrin siltaa. Ilman näitä arvio oli 140 miljoonaa.

Jussi

#22

25.01.2016 11:29

Näyttää siltä, että tätä addressia vastustavat näissä kommenteissa lähinnä Lillmälössä asuvat, jotka haluavat vilkkaan tien pois omalta saareltaan. Ei siinä mitään, se on ihan ymmärrettävää, mutta tämä motiivi olisi hyvä tuoda esiin.

Antonia
Vieras

#23

25.01.2016 11:39

Jag vill hålla skärgården som en övärld, inte se Nagu som ett utvidgat Pargas malm. Dessutom gillar jag båtfärderna. Om färjpauserna skippades, skulle köerna försvinna. Den nya elfärjan hälsar jag välkommen!

Urpo,ei Leppänen

#24 voi veljet

25.01.2016 11:39

Sinä,jonka mielsestä Stormälöllä   on jo valmis tie,ja tarvitaan ainoastaan yksi silta;

Lähde ajamaan Airistolle päin,ilmoita mielellään milloin olet lähdössä,niin tulen  täysperävaunulla sinua vastaan. Sen jälkeen kun olet tuosta selvinnyt,tulen uudestaan sinulta kysymään mikä mielipiteesi on koskien Airistontietä ; käytetäänkö tie mahdollisesti sellaisena kuin se on,vai tarvitaanko kokonaan uusi tie,tai ainakin leveämpi tie,ilman tiukkoja mutkia. Ja siltojen määrästä,Saaristotie haverö saaristien välille on rakennettava ainakin kolme siltaa.

os silta tulee airistolle,puretaanko silloin lillmälöön rakennetut kaksi siltaa,vai tuleeko niihinkin käyttömaksut? sillathan korjattiin,koska eivät enää kestäneet saaristotien lisääntynyttä liikennettä. Ja jos lillmälön alue on Natura 666 korvaamaton,kaikkine lajineen,niin pitäisikö lillmälön Liikenne kieltää kokonaan? iso parkkipaikka sattmarkkiin, paikka varattu lillmälön asukkaille.


Vieras

#25 Re: Re:

25.01.2016 12:13

#12: vieras - Re:  Stormälön tie ei nykyisellään ole läpikulkutie saaristoon, eli se ei ole kovasti liikennöity. Ihan turhaa puhetta. Saaristotielle on jo kahden vuoden sisällä tehty kaksi uutta siltaa liikennettä varten.