Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon

Kommentoitu viesti


Vieras

#38 Yhdistelmähoito on auttanut

28.05.2013 06:53

Olen syönyt kilpirauhasen vajaatoimintaan tyroksiinia 13 vuotta. Vuosia olen ollut niin väsynyt, etten ole työni lisäksi jaksanut tehdä mitään muuta kuin nukkua. 12-14 tunnin yöunien lisäksi olen tarvinnut 2-3 tunnin päiväunet. Lukuisissa laboratoriokokeissa ei ole löytynyt muuta selittävää vikaa kuin kilpirauhasen vajaatoiminta - joka sekin on ollut viitearvojen mukaan tasapainossa.

Nyt olen ollut noin kuukauden yhdistelmälääkityksellä T4+T3, ja olen kuin uusi ihminen. Jaksan tehdä asioita kuten normaalit, terveet ihmiset. Muutoksen ovat huomanneet myös läheiseni ja ystäväni.

Etsin vuosia lääkäriä, joka osaisi auttaa minua. Prosessi oli hyvin vaikea, sillä suurin osa yleislääkäreistä ja endokrinologeista oli neuvottomia. Toivoisin, ettei lääkärin löytymistä enää nykyisestään vaikeutettaisi esimerkiksi rajoittamalla yleislääkärien oikeuksia määrätä T3-hormonia sisältäviä lääkkeitä.

Vastaukset

Tietoa vailla

#513 Re: Yhdistelmähoito on auttanut

2014-12-28 12:38:03

#38: - Yhdistelmähoito on auttanut 

 Olisiko jossakin listaa tai ehdotuksia näiden osaavien lääkäreiden yhteystiedoista, mikäli apua vailla kokee olevansa. Tietämättömyys on suurin pelkojen aiheuttaja, alkaen siitä ajasta kun maa oli pelkkä pannukakku :D