Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon

Kommentoitu viesti


Vieras

#45 Tässä alkaa olla emmeitä...

28.05.2013 11:13

...jo ihmisoikeuksien polkemiseen. Itseasiassa eläinperäiset kilpirauhashormonivalmisteet eivät edes ole "uusia", vaan niillä hoidettiin aiemmin kilpirauhasongelmaisia myös suomessa ennen synteettistä valmistetta, ja tärkein mittari tuolloin oli potilaan vointi!! Jolla nykyään ei tunnu enää olevan mitään merkitystä.
Tiedän mistä puhun sillä olen sairastanut ja sairastan basedowia, saanut RJ-hoidon jonka jälkeen vajaatoimintaani on hoidettu todella ala-arvoisesti julkisella puolella erikoissairaanhoidossa, oireillani ei ollut mitään merkitystä vain lab.arvot huomioitiin. Kun en tyytynyt siihen miten minua hoidettiin, enhän saanut mitään apua vointiini joka oli todella huono ja hain lisää apua ja sain muualta (yksityislääkäriltä), niin hoitoni lopetettiinkin Armour Thyroidin takia vaikka tautini on ollut varsin hankala hoitoinen silmäoireineen. Ensin uhattiin lopettaa hoito jos jatkan valmisteen käyttöä ja sitten tehtiin niin "hoidata itsesi ihan missä haluat, mee sinne mistä olet ko.lääkkeenkin saanut" eli minulle jäi vain yksi vaihtoehto hoidattaa itseni endokrinologilla yksityisektorilla kalliisti toisella paikkakunnalla, vaikka diagnoosini perusteella olen oikeutettu samaan hoitoa julkisella puolella kotipaikkakunnan yliopistollisessa sairaalassa.
Minut lähetettiin sieltä perusterveydenhuoltoon, jossa kädet nostettiin pystyyn, ei heillä riitä tietotaitotaso basedowin hoitoon.. laitetaan lähete takaisin erikoisssairaanhoitoon yliop.sairaalaan?! En ollut halukas enää menemään haukuttavaksi.

Kukaan ei huvikseen ja elvistelläkseen maksa reilua 50 euroa lääkepurkista kun thyroxinin saa parilla kolmella eurolla. Kyllä sitä haetaan ja käytetään sen takia ettei thyroxin kaikille auta eikä riitä.

Tuntuu että kilpirauhasongelmaisia on pilvin pimein ja enemmän kun niitä joilla ei ole ongelmaa ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän huonolla hoidolla, pidetään vajaalla.
Vajaatoiminta aiheuttaakin sitten muita terveysongelmia kuten mm. verenpainetautia, korkeaa kolesterolia, mielialan laskua ja masennusta yms. yms.ja näitähän sitten hoidetaan runsaslukuisilla lääkkeillä jokaista "tautia" kun kenties selvittäisiin parhaassa tapauksessa yhdellä lääkkeellä kun tehokkaasti hoidettaisiin kilpirauhasen vajaatoiminta pois.
Kuinka moni masennuslääkkeitä ja kolesterolilääkeitä syövä onkin reippaalla kilpirauhasen vajaatoiminnalla??

Tämän oman sairastamisen, reilun 10v. aikana on ehtinyt selvitä yhtä sun toista tästä sairaudesta ja sen hoidosta ja yksi seikka on tullut mieleeni; lääkäreitä tämän sairauden hoito ei tunnu kiinnostavan, koska se ei ole heroistista (ei saa mainetta eikä kunniaa), eikä sen hoidon kehittäminen kiinnosta koska sillä ei pääse otsikoihin..ja sitä paitsi valtaosa sairastajista on keski-ikäisiä naisia ja heidän hoitamisensa ei kiinnosta ketään. Oireet mieluummin pilkotaan omiksi erinäisiksi sairauksiksi ja jokaista oiretta hoidetaan itsenäisenä sairautena ja kutakin hoidetaan omilla lääkkeillä. Eli ei nähdä kokonaisuutta enää mutta niinhän tiede tekee ja lääketehtaat tukevat tätä ajattelumallia, lääkkeitä menee kaupaksi enemmän ja rahaa tulee. Se vaan unohtuu että kaikilla lääkkeillä on toivottu vaikutus MUTTA lukuisa joukko ei toivottuja vaikutuksia, sivuvaikutuksia jotka nekään ei välttämättä ole vaarattomia. Näin ollen näkisin, että potilaat ovat turhassa lääkekierteessä.
Tietysti on välttämättömiä lääkkeitä MUTTA paljon turhaa indikaatiolla "varmuuden vuoksi" -lääkkeitä.
Sairauden hoito on vahvasti medikalisoitunut, oikeastaan se on pelkästään nykyään sitä...lääkärit ovat reseptiautomaatteja ja lääketehtaitten etäpäätteitä, muuta sieltä ei enää saa.

Varsin kärjistetysti sanottu mutta tarkoituksella, nyt vaaditaan herätystä tähän asiaan ja suurempaa älähdystä.

Tästä kilpirauhasongelmaisten puutteellisesta hoidosta ei hyödy mikään muu taho kuin lääketehtaat, koska liitännäissairauksia hoidetaan kalliilla lääkkeillä, kaikki muut tahot kärsivät ja eniten potilas jonka elämälaatu, eikä työelämässä olevilla työkyky ole paras mahdollinen josta seurauksena sairauspoissaoloja ja siten myös tällä on suuret kansantaloudelliset vaikutukset.

Jos vain joku heräisi ja viitsisi ryhtyä tutkimaan tätä sairautta ja sen monimuotoisuutta, joku edes kerrankin kuuntelisi potilaita ja ottaisi heidät todesta. Myös sen vaikutuksia kansantaloudellisesti laajemmin. Tulokset voisivat olla hätkähdyttäviä ja heroistisia sille joka vaivautuu tutkimaan.

Se on varmaa että pääosin tämän sairauden hoito suomessa on varsin huonolla tolalla, kun kuuntelee sairastuneita ihmisiä.

Vastaukset

Thyroxinia nieleskellyt

#190 Re: Tässä alkaa olla emmeitä...

2013-06-16 14:38:19

#45: - Tässä alkaa olla emmeitä... 

 Juuri näin. Minä olen ollut jo lähes kymmenen vuotta pelkällä Thyroxinilla, mutta en ole saanut siitä juuri mitään apua. Nyt olen suunnitellut hakevani apua joltain lääkäriltä, joka pystyy tutkimaan ja - nyt sitten toivottavasti ei tarvitsisi sanoa - uskaltaa tutkia minua kunnolla. Lisäksi olen sitä mieltä, että lääketieteellisen, biolääketieteellisen ja biologisen solututkimuksen puolella olisi tosiaankin aika perehtyä tähän kilpirauhasasiaan. Kilpirauhashormonien vaikutus on niin laaja-alainen, että niiden säätelyhäiriöistä johtuvien oireidenkin tutkiminen vaatisi vastaavaa laajaa ja kokonaisvaltaista tarkastelukulmaa. Sellaista on tosiaan turha odottaa tutkijoilta ja lääkäreiltä, joiden ajatusmaailmaa leimaa juuri tuollainen pilkkomismentaliteetti. Kilpirauhashormonien vaikutustavassa on kyse aineenvaihdunnasta kokonaisuudessaan, so. kaikkien solujen aineenvaihdunnan nopeudesta. Jokaisen elimistössä olevan elimen ja kudoksen solut tarvitsevat niitä. Tietysti esim. sydämen lihassolujen aineenvaihdunta on tässä tärkeämmässä asemassa kuin monet muut elimistön solut, mutta jokaiselle solulle kilpirauhashormonien läsnäolo on korvaamattoman tärkeä joko suoraan tai sitten välillisesti juuri verenkierron ja erityksen nopeuden kautta. Lisäksi aivolisäkkeen, kilpirauhasen ja lisämunuaisten hormonisäätelykytkennöissä  lienee selvittämistä tässä yhteydessä. Kuvitelma siitä, että kaikki nämä asiat jo tiedettäisiin ja nyt oltaisiin lääketieteellisen tiedon huipulla, edustaa todelliselle tieteelliselle ajattelulle vierasta ylpeyttä. Tällä tavalla kilpirauhashormonien säätelyssä esiintyvien häiriöiden hoidossa olevat ongelmat ovat ikään kuin sisään rakennettuja nykyiseen terveydenhoitojärjestelmään ja siihen liittyvään tutkimukseen.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

2013-06-16 14:38:19


Emilia

#366 Re: Tässä alkaa olla emmeitä...

2014-04-13 13:41:49

#45: - Tässä alkaa olla emmeitä...

Tätä samaa mieltä olen minäkin, en vaan osannut noin fiksusti kirjoittaa!!!