Kissojen asemaa parannettava eläinsuojelulaissa
Kommentoitu viesti
Johanna |
#11 Re:04.06.2013 18:34Totta. Meillä kissanomistajilla on myös iso vastuu tuosta arvostuksesta tai lähinnä sen puutteesta. Itse en ymmärrä miksi kissa pitäisi päästää vapaana ulkoilemaan. Lain pitäisi kuitenkin olla sellainen, että huonoihin oloihin pitäisi saada puuttua paremmin kuin nykyään. Miksi kissan pitää joutua kärsimään ihmisen tyhmyydestä? Viittaan tällä lähinnä noihin valtaviin kissapopulaatioihin ja kissojen hylkäämisiin. |
Vastaukset
Kissa Queen |
#572014-02-11 12:01:30Minulla on kaksi leikattua tyttökissaa. Ulkoilutan niitä ulkona valjaissa. Eräänä päivänä lähipuistossa irrallaan juoksenteleva, omistajansa käskyille korviaan lotkauttamatta jättävä lurppakorvainen metsästyskoira hoksasi kissani ja syöksyi - vapaana kun oli - kissaani kohti täyttä vauhtia. Siinä minä roikun valjaiden perässä kun kissa henki kurkssa yritti etsiä piiloa. Se oli liian hätääntynyt kiivetäkseen puuhun. Se pääsikin pusikkoon sekuntia ennen kun hurtta seisahtui kohdalleni ja napitti minua hetken. Onneksi omistajakin tuli samalla paikalle. Kyse oli vain sekunnista, että koira olisi hoksannut kissani puskassa ja haukannut siltä niskat nurin. Sanoin koiranomistajalle, että kaupunkialueella yleisissä puistoissa pitää pitää eläimet kiinni. Omistaja huusi naama punaisena: "Ei täydy!" Miksei siis koiria vihata, vaikka omistajat antavat niiden tehdä mitä vain - vaikka raadella lapsia tai muiden lemmikkejä? Ja kyllä vahempieni naapurin kaksi labradorinnoutajaa käyvät vessassa vanhempieni nurmikolla. Ihan minun puolestani on vastavuoroista, jos vanhempieni kissa käy heidän nurkillan kusella. He eivät tosin elä ihan kaupunkialueella, kuten minä asun, ja minä en päästä kissojani vapaaksi ulos. En siksi, että ne karkaisivat, vaan juuri siksi, että ne takuulla menisivät lasten hiekkalaatikolle ja sitä en salli. |
jasu |
#73 Re: Re: Lakeja on jo2014-09-29 20:19:13Kissan vapaaksi päästäminen taajamassa rikkoo jo nykyisellään kolmea eri lakia: eläinsuojelu-, metsästys- ja järjestyslakia. Maaseudulla "vain" eläinsuojelu- ja metsästyslakia. Silti monet kissanomistajat pitävät asianaan peräti oikein kehua olevansa lainrikkojia ja miten heidän kissansa saa elää "oikeaa kissanelämää" ulkoilemalla vapaasti. No joo, sikäli että siellä mistä kissat ovat kotoisin, niillä on useita eri vihollisia eli surman suu on aina vaihtoehto ja ruokaa saa jos on tarpeeksi hyvässä kunnossa metsästääkseen. Ketään ei kiinnosta ovatko villikissat sairaita vai eivät. Loiset ja kissanvirukset jylläävät, populaatiot ovat liian suuria. Kohtaavat sitten tuskallisen kuoleman sairastettuaan tarpeeksi jos onnistuvat välttämään muut tavat kuolla. Tämä on ilmeisesti sitä oikeaa kissanelämää jota halutaan imitoida päästämällä katti vapaaksi ulos. Ja kun kissa ei sitten jonain päivänä palaa retkiltään jäätyään taajamassa sangen todennäköisesti auton alle, todetaan että no kissoja tulee ja menee ja otetaan taas uusi. Vapaana olevat kissat eivät myöskään herätä isommin sympatiaa. Paskovat, kusevat, häiritsevät monin tavoin. Siinä voi jollain käämi kärähtää niin että haetaan sitten vaikka haulikko ja ammutaan kohti tai hiukan elegantimmin myrkytetään otus. Siinä ei auta itkeä että julmaa sellainen ja rikollista - on toki, mutta kissa välttyy ikävyyksiltä varmasti vain siten ettei se ulkoile yksinään. Siksi omat kissani eivät koskaan mene omin päin ovesta ulos, vaan taluttimessa. Ihan jo siksi että niistä kaksi on löytöeläimiä jotka alun alkaenkin joutuivat pulaan jonkun päätettyä että kissan pitää voida elää oikeaa kissanelämää. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1685 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1266 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17962 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
989 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1280 Luotu: 06.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
635 Luotu: 12.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
590 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
584 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
444 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
442 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1779 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
736 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
270 Luotu: 13.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1020 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
232 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1439 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12775 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6340 Luotu: 29.11.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1119 Luotu: 03.05.2024