Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi
Kommentoitu viesti
RK |
#185 Isillekin oikeus lastenhoitoon — ja naisille velvollisuus työntekoon01.09.2013 18:56Tämä adressi on mielestäni aivan tarpeetonta panikointia. Eikö ole toisaalta olemassa mahdollisuus, että kun kodinhoidon tuki olisikin tasapuolisemmin jaettavissa, se myös vaikuttaisi puolestaan työelämään? Miksi isällä pitäisi automaattisesti olla äitiä parempipalkkaisempi työ? Olisiko lapsen ja yhteiskunnan kannalta toisaalta tervettä, että niitä taaperoa paimentaisi osan ajasta kotona myös iskä? Osaavat äiditkin halutessaan töitä tehdä. Ja jos työnantajan ei tarvitse pelätä nuoren naisen katoavan lapsentekolomalle 3 vuodeksi, ehkä se vähän auttaisi siinä, että sen nuoren naisen uskaltaisi palkatakin. Ruotsissahan on tällainen malli, ja siellä se ilmeisesti myös toimii, eli miehet käyttävät paljon suuremman osan hoitovapaista kuin Suomessa. Sehän kuulostaa mahtavalta! Ei kai ole pelkästään äitien yksinoikeus jäädä lastensa kanssa kotiin ja saada näin huilitauko työelämästä ja paljon laatuaikaa uuden perheenjäsenen kanssa? Ei naisten asema työelämässä muutu vain voivottelemalla, rakenteisiin on myös puuttuttava. Tuntuu, että tämän adressin takana ovat elämäntapakotiäidit, jotka haluavat kynsin ja hampain pitää kiinni oikeudestaan viettää lapsen ensimmäiset vuodet kotona. Monilapsisen perheen äiti saattaa kuitenkin tällä tavalla ajautua 10 vuodeksi syrjään työelämästä, eikä sinne sen jälkeen niin vain palatakaan. Tästä saattaa muodostua todellinen ongelma jo nyt vaikeuksissa olevalle työelämälle. Jos perheellä on siihen itsellä varaa, hehän voisivat yhä tulevaisuudessa päättää järjestellä asian aivan miten tahtovat, jäisi vain tämä pieni avustus kotona hoitamiseen ensimmäisen puolikkaan jälkeen kenties saamatta. Mielestäni adressi on täysin turha ja hallituksen ehdotus kodinhoidontuen jakamisesta ehdottoman kannatettava. |
Vastaukset
Vieras |
#186 Re: Isillekin oikeus lastenhoitoon — ja naisille velvollisuus työntekoon2013-09-01 19:08:24#185: RK - Isillekin oikeus lastenhoitoon — ja naisille velvollisuus työntekoon Isillä muuten on jo oikeus lastenhoitoon -samoin kuten naisilla työntekoon. Luepas ketjua pidemmälle niin saat vähän tuntumaa siihen mistä täällä on kirjoitettu. Jos olet lukenut jo, pysähdy hetkeksi miettimään mitä tämä tarkoittaa. Lähes jokaisessa perheessä on mietitty hyvinkin tarkkaan nämä kuviot, miten sen toteuttaminen missäkin onnistuu (siis: normaali arki eläminen ja taloudenhoito). Koska tilanteet perheiden välillä vaihtelevat paljonkin, on tarkoituksenmukaisinta että päätäntävalta siitä kuinka kotihoidon tuki ja hoitovapaa jaetaan säilyy edelleenkin perheillä itsellään. Muut tahot ovat siihen kykenemättömiä. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
538 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
281 Luotu: 21.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18295 Luotu: 25.04.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
243 Luotu: 20.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2023 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1084 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2093 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
712 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6438 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
50 Luotu: 20.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1065 Luotu: 04.05.2024