Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi
Kommentoitu viesti
Huonomman lapsen äiti |
#208 Palkansaajanlapset vs. yrittäjän lapset03.09.2013 14:52Suurten yritysten siirtäessä tuotantoaan ulkomaille työpaikkojen määrä Suomessa vähenee. Maalaisjärjellä ajateltuna ihmiset, jotka ryhtyvät yrittäjiksi työllistäen siten itsensä ja parhaassa tapauksessa myös muita eli luoden työpaikkoja Suomeen, ovat juuri niitä, joita tässä taloustilanteessa tarvitaan. Valtio ei kuitenkaan tee yrityksen perustamisesta mitenkään helppoa ja viimeisimpänä älynväläyksenä on nyt käydä pienyrittäjän lasten kimppuun. Pienyrittäjällä, jonka yrityksen kiinteät kulut ovat ilman palkkakulujakin useita tuhansia euroja joka kuukausi, ei ole mitään mahdollisuutta pitää yritystä pystyssä hoitovapaan ajan pelkällä kotihoidontuella. Lisäksi kukaan ei pyörittäisi yritystä vapaan aikana. Käytännössä ainoa vaihtoehto olisi ajaa koko yritys nurin. On mahdotonta ymmärtää, miksi hallitus väen väkisin pyrkii luomaan lisää epätasa-arvoa yhteiskuntaan asettamalla palkansaajien lapset mm. pienyrittäjien lasten edelle. Mitenköhän suuri osa suomen lapsiperheistä edes on tätä "ihannemallia", johon kuuluu isä ja äiti, jotka molemmat ovat palkkatöissä. |
Vastaukset
Vieras |
#209 Re: Palkansaajanlapset vs. yrittäjän lapset2013-09-03 17:07:35#208: Huonomman lapsen äiti - Palkansaajanlapset vs. yrittäjän lapset Näinpä! Eikä palkkatuloisistakaan ole otettu huomioon pienipalkkaisia, joilla ei ole varaa elättää perhettään. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
309 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
281 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18317 Luotu: 25.04.2024
Mortin männikön puolesta
179 Luotu: 16.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2028 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1093 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2107 Luotu: 05.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6472 Luotu: 29.11.2023
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
63 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
52 Luotu: 22.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12843 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1349 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10516 Luotu: 13.12.2020
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
151 Luotu: 02.10.2023
Ei tuulivoimaa suunnittelualueelle nro 4: Hanhisuo-Vehkamäki, Virrat
253 Luotu: 05.11.2022