Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti

Homoille ehkäisyhoitoja avioliiton sijaan.

#32824 Hiv leviää Euroopassa homoliittojen ansiosta.

27.03.2014 18:02

Maat jotka ovat hyväksyneet homoliitot ovat saaneet aikaan lisääntyvän kansantaudin nimeltä hiv. Homohiv tarttuu tehokkaammin homojen keskuudessa kuin heteroilla kun tartunnat suhteutetaan väestöön 3% homoja ja 97% heteroja. THL tutkimus hiv on kansantauti. Homot tarvii valistusta.
Hiv leviää entistä nuorempiin ja aiheuttaa siten syrjäytymisen lisääntymistä. Tällaista kehitystä ei kaivata eikä homoutta pidä sotkea avioliittoon.

Suomessa ja Euroopassa pitää käynnistää hivin taltuttamiseksi ehkäisyhoitoja ja homoneuvoloita avioliiton sijaan, jotta tauti ei leviäsi viattomiin nuoriin ja lapsiin.

Vastaukset


Vieras

#32825 Re: Hiv leviää Euroopassa homoliittojen ansiosta.

2014-03-27 18:07:49

Perus S

#32826 Re: Hiv leviää Euroopassa homoliittojen ansiosta.

2014-03-27 18:17:29

#32824: Homoille ehkäisyhoitoja avioliiton sijaan. - Hiv leviää Euroopassa homoliittojen ansiosta.

 

 

Sinua pojan kloppia paljon kokeneenpana Perus Suomalaisena minäkin esitän oman mieli piteeni joka on pitkällisen harkinnan tulos persusteluineen:

 

Avio liitto on yhen naisen ja yhten miehen välinen liito. Tärkeää että lapsella on isä ja äiti.Perhe arvot tulee säilyttää. Piolookia ja teolookia tukee asiaa.Lailliset oikeutet seksuaali vähemmistölle voidaan muulla tavalla hoitaa.

Myös Suomen kielen asemaa tulee puollustaa Ruotsin kielisiä vastaan.

 

 


Vieras

#32843 Re: Hiv leviää Euroopassa homoliittojen ansiosta.

2014-03-27 20:02:08

#32824: Homoille ehkäisyhoitoja avioliiton sijaan. - Hiv leviää Euroopassa homoliittojen ansiosta.

"Maat jotka ovat hyväksyneet homoliitot ovat saaneet aikaan lisääntyvän kansantaudin nimeltä hiv."

Väitteesi on valhe, joka on moneen kertaan osoitettu tälläkin foorumilla.

Uskovainen, valehtelu on syntiä. Miksi valehtelet? Onko vihasi ja inhosi niin tärkeää, että totuudella ei ole se rinnalla mitään merkitystä? Onko se se oikea perikristillinen tapa ajaa omaa agendaansa?