Adressi Israelin tueksi!

Kommentoitu viesti

Israel palkkaa homolähettiläitä imagonsa parantamiseksi!

#2054 Israel ja Jerusalem ei tuomitse, vaan odottaa postia!

18.04.2014 10:49

Mennäänkö jo yli soveliaisuusrajan?

Sama postimerkkitoimikunta, joka kieltäytyi viime vuonna julkaisemasta jääkäriliikkeen muistoksi postimerkkiä liian poliittisena, se päätti tänä vuonna julkaista 8.9. kolme merkkiä Touko Laaksosen muistoksi…

Paremmin Tom of Finland -nimellä tunnettua Laaksosta pidetään yhtenä Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista maailmalla. Hänen korostetun maskuliiniset homoeroottiset piirroksensa ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan ja vaikuttaneet mm. popkulttuuriin ja muotiin.
Postimerkkiarkin piirrokset esittelevät tekijälleen tyypillisiä voimakkaita ja itsetietoisia mieshahmoja. Merkin suunnitellut graafikko Timo Berry kertoo Itellan tiedotteessa: ”Arkissa kuvataan aistillista elämisen voimaa ja ylpeyttä itsestä. Sitä tässä pohjoisessa maassa ei ole koskaan liikaa.” Niin varmaan…
Helsingin Sanomien haastattelussa hän vielä huomauttaa, että aiheiden valinnassa päädyttiin sellaisiin töihin, jotka sopivat leviäviksi ympäri maailmaa. Erektiot ja siemensyöksyt kuulemma rajattiin pois.
Anna mun kaikki kestää… Kuinkakohan joku muslimi ilahtuu saadessaan Tom of Finlandin pakaramerkillä varustetun kirjeen Suomesta? Tai miten vaikuttaa herkässä kehitysvaiheessa olevan pikkupojan seksuaali-identiteetin muodostumiseen, kun 5-vuotiaan syntymäpäiväkorttia koristaa samainen pakaramerkki?
Hesarin uutisessa lohdutellaan isänmaallisia piirejä sillä, että Tom of Finland –merkit juhlistavat myös sotaveteraania. Laaksosellehan myönnettiin jatkosodassa Vapaudenristi ansioistaan tulenjohtoupseerina Helsingin puolustamisessa keväällä 1944.
Enpä usko monenkaan sotaveteraanin röyhistävän rintaansa nähdessään kyseisiä postimerkkejä kirjeissään.

Pidämmekö me kristityt jälleen päämme pensaassa, ettei vain kukaan pahoittaisi mieltään meidän kannanotoistamme?
Yksi hyvä tapa ilmaista mielipiteensä, on vaikka allekirjoittaa netissä adressi osoitteessa:
http://www.adressit.com/ei_tom_of_finland_-postimerkkia_suomeen

Kimmo Janas
päätoimittaja

Vastaukset

Israel ja Jerusalem ei tuomitse, vaan odottaa postia!

#2055 Re: Israel ja Jerusalem ei tuomitse, vaan odottaa postia!

2014-04-18 10:53:02

#2054: Israel palkkaa homolähettiläitä imagonsa parantamiseksi - Israel ja Jerusalem ei tuomitse, vaan odottaa postia!

Israel palkkaa homolähettiläitä imagonsa parantamiseksi

AP–HS

Sebastian Scheiner / AP
Israelilainen nuori piteli kädessään sateenkaarijulistetta Jerusalemin Gay Pride -paraatissa kesällä 2010.

JERUSALEM. Israel yrittää kohottaa kansainvälistä imagoaan palkkaamalla homoja ja lesboja maan epävirallisiksi lähettiläiksi.

Ulkosuhteista vastaava ministeriö on koonnut joukon vapaaehtoisia, joiden tehtävä on kertoa Israelista maailmalla. Ministeriö kehotti taannoin homovähemmistön edustajia astumaan esiin.

Ministeriön tiedottaja Gal Ilan sanoi, että tavoitteena on korostaa Israelin moniarvoisuutta. Hänen mukaansa maan homoyhteisö on jäänyt liian vähälle huomiolle. Lähettiläiden määrää ei vielä kerrottu.

Israel on viime aikoina mainostanut itseään homoystävällisenä saarekkeena keskellä suvaitsematonta Lähi-itää.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…