Vetoomus Arrakosken voimalan lopettamiseksi
Kommentoitu viesti
Vieras |
#415.07.2014 15:08Mitenkä ELY-keskus on toiminut asiassa. Olen seurannut Virtaan voimalan tapausta, niin se oli heiltä 'unohtunut'. -'Pitääpä kysellä mikä on tilanne', sanoo toimitusinsinööri nainen. |
Vastaukset
Markku P |
#6 Re:2014-07-16 11:16:06Hämeen ELY-keskus on ollut aktiivinen koko prosessin ajan, niin aloitteentekijänä, valittajana kuin lausunnon antajana. Asiahan koskee kahta sen yksikköä, luonnonvarat ja kalatalous. Edellinen edistää ja valvoo vesivoiman käyttöä, jälkimmäinen pitää kalojen puolta. Nämä asiat ovat keskenään ristiriidassa. Näin ollen kompromissiratkaisu edustaa käsittääkseni myös ELY-keskuksen sisäisen pohdinnan tulosta. ELYn kalapuoli on alun perin vaatinut 0,5 kuution ohijuoksutusta sekunnissa mutta tyytyy 0,35 kuutioon. Moni on ihmetellyt, miksi voimalan on annettu jatkaa toimintaansa jo kuusi vuotta ilman voimassa olevaa toimilupaa. Tämän on kerrottu johtuvan siitä, että sillä on voimassa oleva velvoite harjoittaa Miestämäjärven säännöstelyä. Tähän puuttuminen olisi oma prosessinsa, johon ELY-keskus ei ole halunnut mennä koska voimala sentään - toisin kuin eräät muut tippavoimalat - on hakenut toimilupaa. Jos KHO palauttaa asian käsittelyn lähtöruutuun ja voimalan ajanpeluu senkuin jatkuu, jonkun tahon on väkisin käynnistettävä voimalan vastainen hallintopakkomenettely loputtoman ajanpeluun estämiseksi. Miestämän säännöstelyrajat ovat yksi "kahva", johon tällöin voi tarttua. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1035 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2044 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
468 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18220 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1974 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
684 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
123 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6427 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024