Opiskelijan oikeus sekä opintotukeen että työntekoon
Kommentoitu viesti
kiittämätöntä |
#703.02.2015 01:16Joo, voishan niitä tukia tosiaan tarkastella ja esim. nostaa tota rajaa mitä voi kuussa tienata. MUTTA. Ärsyttää tää marttyyriks tekeytyminen, kun Suomessa opiskelija on kuitenkin NIIN hyvässä asemassa vrt. muihin valtioihin esimerkiksi. Ilmainen koulutus, ruuan saa usein parilla eurolla yliopistossa, terveydenhoitoa ilmaiseksi, matkustuskin on puoli-ilmaista ja sitten vielä maksetaan asumisesta ja ruuasta. Ja nyt sitten niitä tukia pitäisi saada niidenkin, jotka samalla ramppaavat töissä ja saavat siten rahaa muualta? HUOM. Tuet on alunperin tarkoitettu niille, ketkä tarvitsee sitä rahallista tukea. Ja ymmärtääkseni tässä juuri pyritään siihen, että opiskelija saa tienata RAJATTOMASTI? Opiskelijan työ on opiskelu. Voiko joku muka väittää, että jos arki-illat ja viikonloput juoksee töissä, niin se ei vaikuta mitenkään arvosanoihin? Ja sitten tästä pitäisi vielä saada VALTION rahallista tukea? "Onko oikein, että Suomen nuoriso velkaantuu jo ennen kuin on päässyt edes työelämään kiinni?" Voi jeesus. Se on OIKEUS, että saa vielä valtiolta lainaa jos ei tule opintotuilla toimeen. Sitä ei tarvitse nostaa, jos ei halua velkaantua. Ei opiskeluaikana ole tarkoituskaan elää yhtä p*rse levällään kuin kotona. Ihan hyvä mun mielestä, että jossain vaiheessa elämää on ns. pakko tulla vähän vähemmällä toimeen - se monesti on tosi avartavaa ja tekee ainakin suomalaisille pullamössönuorille todella hyvää.
|
Vastaukset
LND |
#8 Re:2015-11-19 00:23:16Taisit ymmärtää jotain väärin... Esimerkiksi Skotlannissa opiskelijat saavat noin £500 tukea kuukausittain (osa on maksettava takaisin käsittääkseni) ja saavat työskennellä ja tienata ihan niin paljon kuin haluavat. Totuus on että vuokra on täällä vähintään £400 eikä tuolla rahalla eletä kovin pitkälle kun laskutkin on maksettava. Terveydenhoito ja lääkkeet ovat täällä täysin ilmaisia, ruokaa saa parilla punnalla yliopistolta jne., samat asiat toteutuu täällä paremmin kuin Suomessa. Katsotaan minun raha tilannettani. Saan 500€ (=£350) kuukaudessa opintotukea, 6 400€ lainaa. Koko laina ja vielä osa opintotuestakin menee vuokraan joka on £460/kk. Tästä jää noin £200 tilille, laskuihin menee helposti £150 ja ruokaostoksiin jää reilu £10 viikossa. Millä tulee maksettua julkinen liikenne, vaatteet ja muu ylimääräinen meno jos tulee sosiaalisoitua, puhumattakaan kurssikirjoista? Paskimpana juttuna on että vuokra tulee maksaa 6 kuukautta etukäteen, joten olen joutunut säästämään kaikki opintotuet syyskuun alusta kattaakseni vuokran puuttuvan osuuden. Jos en olisi töissä, minulla ei olisi varaa elää! Hyvällä tuurilla tulot jäävät tänä vuonna alle 12 000€ joka on tämä puhuttu tuloraja. Suomalainen opiskelija ei saa vaihtoehtoa opintolainan ja työnteon välillä. Useimmiten työnteko on lähestulkoon mahdotonta opiskelujen vaatimustason takia. Minä taas ulkomaalailla opiskelevana kärvistelen vaihtokurssien takia molempiin suuntiin sillä tämä kusee molempiin suuntiin: eurolla ei ole arvoa lainkaan ja punta on liian arvokas. Miksi opiskelijan pitäisi kärvistellä nuudeleilla ja pakastevihanneksilla kuukausi? Sitä tein ensimmäisen vuoden kun työpaikkaa ei vielä ollut. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18203 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1968 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
120 Luotu: 16.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10501 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
707 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
483 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024