Kansanäänestys vaatimus: Suomesta EU:n osavaltio
Kommentoitu viesti
Leo Vieras |
#30 Hyötyäkin on05.02.2011 22:46Kun minä ostan netin kautta lipun sukulaisteni luo Pariisiin, ei tarvitse muuta kuin pakkaan reppuni, menen bussilla lentokentälle, nousen koneeseen, siellä tarjoillaan ruokaa ja viiniä, muutaman tunnin kuluttua olenkin jo Pariisissa. Lompakossa on yhteistä rahaa. Sama kuin matkustaisin Rovaniemelle. Suomi ei pysty hallitsemaan itseään, 600 vuotta Ruotsin alla, 100 vuotta Venäjän alla, 100 vuotta rauhaa. Oltiin hetken ns. itsenäisiä, jatkuvaa sotaan, ensin keskenämme, sitten Venäjää ja Saksaa vastaan. On Luojan lykky että EU huoli tällaisen roistovaltion jäsenekseen! Olkaamme siitä kiitollisia. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#442011-02-11 10:43:48Eiupä ole paljoakaan hyötyä ollut. luvattiin halpoja autoja kuitenkin autojen keskiikä suomessa ylittää jo 20v, kun euhun liityttiin se oli reilu kymmenen vuotta, euro oli kuusi markkaa nyt markka ja euro ovat suunnilleen 1=1 jos markka vielä olisi kuitenkin tulojen kasvua ei juurikaan ole ollut, esimerkiksi automaalaus oli ennen euhun liittymistä n.6000mk sellainen helppo tapaus, nyt siihen on lisätty ainoastaan kustannus nousu, muuten työnhinta on melkeimpä alentunut. sama pätee muissakin palkoissa eli todellisuudessa pieni ja keskituloisten palkta ovat pudonneet 1/6 osaan entisestään kun palkat ei ole nousseet mutta rahan arvo on pudonnut 1/6 osaan entisestä. tietenkin suurituloiset ovat ahnehtineet kaiken hyödyn eu:sta, mutta mitäpä hyötyö siitä on muille kun vielä kaikki rosvot ja raiskaajart tuodaan meille ulkomailta, suomessa on jo 10% vangeista ulkomalaistaustaisia, ennen euta taisi olla alle 1% |
Vieras Vieras |
#46 Re: Hyötyäkin on2011-02-14 13:49:55Menepä huutelemaan noin leipäkassijonossa oleville, pääsisitkö Pariisiin lipittämään viinejä ja mussuttaan juustoja ilman mustaa silmää ja katkenneita hampaita? hyöty EU:sta on marginaalilla, Hienon vapaan markkinatalouden aikaan Suomi on myynyt p***eensä. Tuskanhuutoa ei vielä kuulu ku häpeä painaa päätä syvemmälle turpeeseen. |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2039 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18208 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
461 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10502 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024