Irja Askolan erottaminen kirkon virasta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Irja Askolan erottaminen kirkon virasta.

niin se vaan menee,kun saa-tana vie

#1 Irja Askolan erottaminen kirkon virasta

29.06.2014 13:00

On yleinen käytäntö,että kun ei palvele odotetusti työnantajaansa erotetaan ja tässä tapauksessa, hänen kohdallaan on todella räikeästä totuuden vääristelystä kyse.
Hän ei ymmärräkään asioita ja haluakaan hoitaa virkaa, niin kuin kuuluisi.
Kysehän on Halosen aikaisesta "salaliitto teoriasta", jossa pyritään hajoittamaan jo rakennettu yhteiskunta.
Jo DDR:n aikakaudella sasilta hakivat mallia.Kommunismin hajottua jouduivat tuuliajolle, niikuin sanotaan, vai olisiko oikeampi sanonta, katosi kuin pieru Saharaan. Hetaan jotakin kestävää tilalle, kommunisminhan ajattelivat olevan kestävää.
Arvatenkin kyse on heidän mielestään aivan uudenlaisesta, jota sanovat vähemmistöjen oikeuksiksi, rikollisuuden luomisesta. Ilmeisestikin osana tulevaisuuden ennustusten toteen käymiseksi.

Vieras

#2

30.06.2014 09:21

Toivon, että piispa pukeutuisi työssään ja televisio-ohjelmissa pitempään hameeseen tai housuihin siten, että sääret eivät näy kokonaan, koska en haluaisi katsella sääriä, vaan sana on minulle tärkeämpi. Mielestäni ei se sanomakaan ole hääppöinen ollut, mutta pysykööt nyt virassaan kerta siihen on päässyt.


Vieras

#3

30.06.2014 13:02

Puhekin haiskahtaa lätystevältä, ainakin epäselvää se on.
Paljon on leipäpappeja, leipäpiispojakin jonkin verran.
Kysymyshän onkin lähinnä ihmisen kuolemasta ja sen elämän kohtaloista, jatkuvuudesta, ei siitä yksinomaan mitä on eläessä,vaan myöskin, mitä kuoleman jälkeen jne.
Naiset ovat hairahtaneet luulemaan tasa-arvon nimessä, vannomaan, pitämään hyvinä virkoina, että voi olla pappina ja pispanakin, vaikka se nyt on kiellettyä.


Vieras

#4

30.06.2014 16:00

askola on täysin raamatun vastainen,raamattu eli jumalan sana tuomitsee homoseksuaalit ja lesbot
aikanaan maallinenkin kaikki taakse jää

#5 Pispa harha teillä

30.06.2014 17:07

Näinhän se on, eivätpä ne naiset nykyään paljon Jumalaa kavahda tai kunnioita, pilkkanaan vaan pitäävät ja maallinen ilahduttaa enempi ja kaikki muu unohtuu, sen varjolla.
pettynyt vieras

#6 Suunnattomasti ihmettelevä

01.07.2014 08:58

Miksi Te kaiken oikein tekevät, kaiken oikein ymmärtävät, täydelliset ihmiset ette itse kykene muuhun kuin arvostelemaan muita...

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

01.07.2014 10:09


Marcelin

#8 Re: Suunnattomasti ihmettelevä

01.07.2014 16:24

#6: pettynyt vieras - Suunnattomasti ihmettelevä

Ei tässä asiassa ole mitään ihmeteltävää. Eihän poliisikaan sano, että "ajakaa vain ylinopeutta mutta niin, että me ei nähdä". Herran palvelija on tärkeässä virassa eikä siinä voi olla poikkeavuuksia raamatun ohjeiden mukaan. Ei kenelläkään, eikä millään perusteella. Askola ja Mäkinen johtavat ihmisiä helvettiin eikä heidän toimistaan maan päälläkään ole muuta kuin haittaa.


Vieras

#9 Re:

01.07.2014 18:52


Vieras

#10

01.07.2014 20:02

Kyllä ne joutasivat hirttää,on ne niin hairahtaneita,ei mikään jalkapuu enää riitä.
sielu äksyää

#11 Uskokaa tai älkää ei nyt,mene naisilla oikein hyvin,kun ei järkeäkään ole...

01.07.2014 20:13

Äksysissään ovat, äksysissää tekeevät vain uhallista ihmisille, ei niin äksyä ihmistä suomesta löydykää, ainakaan,kuin halonen.


Vieras

#12 Lähimmäisen rakkaus ei ole sama kuin väärän hyväksyminen

01.07.2014 21:57

Ramatun sanaan ei pidä mitään lisätä eikä myöskään mitään jättää pois...
Miten Askola perustelee kantaansa homo/lesboliittojen siunaamisesta. Raamatussa sanotaan aivan selkeästi, että sellainen elämä on Jumalalle iljetys.
Homot ja lesbot menkööt maistraatissa yhteen, mutta Jumala ei voi siunata liittoa, jota Hän pitää iljetyksenä. Ei myöskään pappi voi mennä Jumalan yläpuolelle siunaamaan homo/lesboliittoja.
Homon tai lesbon siunaaminen on eri asia kuin heidän liittonsa siunaaminen.
Jumala on sama eilen ja tänään, emme me voi mennä "modernisoimaan" Jumalan sanaa.
Kirkossa on tällä hetkellä pelko veronmaksajien vähenemisestä ja siksi osa papeista hyväksyy moiset liitot. Pelkkää mielistelyä, kosiskelua.
Olen alkanut arvostaa katolista kirkkoa ja ortodoksista kirkkoa, jossa uskalletaan pitää kiinni Jumalan sanasta, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään.

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

02.07.2014 10:54


Askola raamattukouluun

#14

03.07.2014 01:28

Irja Askola ei osaa pukeutua niinkuin piispan kuuluisi. Julkisuudessa ollessaan pitäisi katsoa mitä päälleen laittaa. Neljän seinän sisällä kotona kulkekoon vaikka alasti!Ei julkisuudessa T-paidan retkuja, lilan väristä muoviristiä, killuttimia korvissa, lyhyitä hameita, että polvet näkyy, epäsiisti tukka (aina sen näköinen kuin olisi juuri sängystä noussut). Piispan pukeutumisessa odottaisi tietynlaista arvokkuutta.

Mutta mikä pahinta! Irja Askola johdattaa ihmisiä kadotukseen, koska ei noudata Raamatun totuuksia. Siellä on muun muassa selvästi sanottu, että miesten kanssa makaavat miehet eivät peri Taivasten valtakuntaa! On turha piiloutua suvaitsevaisuuden taakse. Irja Askola johtaa ihmisiä harhaan! Taivaspaikka ei hänellekään tule automaattisesti, niin piispa kuin onkin. Itsepähän vastaa Jumalalle tekemisistään tilinteonpäivänä. Paimenilla on kovat rapsut edessään, jos toimivat Raamatunvastaisesti.

Irja Askolan katseesta puuttuu sisäinen valo. Siinä on jotain pimeää! Kaikesta päätellen häntä ei ohjaa Pyhä Henki vaan itse paholainen.

Kohdalle sattui tuossa juttu, että Askola on halunnut vuokrata islamisteille luterilaisen kirkon tiloja!!! No huh huh Irja! Että vielä sekin! Pyhän häväistystä!

Vieras

#15

03.07.2014 09:54

Harhaoppinen piispa ei saa toimia virassa
vanhurskaat

#16 Erotettava

03.07.2014 13:16

Täytyy vain toivoa,että eropäätös tulisi nopeasti ja päästään eroon itse saa-tanasta,ei jumala voi hyväksyä nyt tollaista.
Bike

#17 Askola ulos!

03.07.2014 19:38

Askola on Ev. luth. kirkon tuho !!! Jumalan Sanaa kunnioittavat ihmiset eivät voi yhtyä hänen näkemyksiinsä, järkyttävää, miten tuollanen voi olla PIISPA... H A L O O !!!!

Vieras

#18

03.07.2014 20:01

Ehdoton asia kannattaa eritoten kirjoittaa
ThinkYourself

#19 Ala-arvoista

03.07.2014 20:30

Uskovaiset ne on kyllä rajoittuneinta kansaa koskaan. Teidän jumala on jossain siellä, tietyssä paikassa, tietyille ihmisille. En tajua edelleenkään, mitä väärää on siinä, että olemassa ihmisiä, jotka nyt vain sattuvat rakastamaan samaa sukupuolta. Ja haluavat sille siunauksen. Ai niin, mutta heillä ei ole oikeutta uskoa? Kenen kaikkien elämää se häiritsee ihan konkreettisesti? Ja tämänkin adressin laatijana on ollut lestadiolainen henkilö, eipä ole yllätys...
ateisti

#20

03.07.2014 22:09

Outoa porukkaa.Mä olen itse ateisti mutta Irja Askolaa pidän arvossa.Jospa hänen kaltaisiaan olisi uskovaisten piirissä enemmän,ehkä maailmassa ei olisi niin paljon epöoikeudenmukaisuutta,vihaa,sotia ja kaikkea sitä negatiivista,mitä ympärillämme näemme.On kirkon piirissä muitakin samanlaisia henkilöitä ollut ja on tällä hetkellä.Sodat on monen mielestä aivan normaalia toimintaa. Israel kostaa ,kun palestiinalaiset ampuvat raketteja. Teidän mielestä se on täysin hyväksyttävää. Mä muistan elävästi,kun yli neljäkymmentä vuotta sitten koulun uskonnon opettaja sanoi: Aseisiin saa tarttua,kun puolustaa isänmaataan.Jo silloin se kolahti ja kuulosti oudolta. Mitä ne kymmenen käskyä sitten ovat ,sanahelinää vai. Älä tapa on tärkeimpiä käskyjä.Totta on ,että homoudesta on tehty mediaseksikäs aihe.Mutta samalla tavalla iltapäivälehdet suu vaahdossa kirjoittaa kaikenlaista seksiin liittyvää,joka myy paremmin.Makuukammari jutut on nykyään lehdissä taattua tavaraa ,joka tavara menee yleisöön kuin häkä.Homo jutut on samalla tavalla räjähtäneet lehtien palstoille.Heterojen,homojen,lesbojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen joukoissa on ihmisiä,jotka eivät ole välttämättä kivoja tyyppejä.Mutta se on taas toinen asia. Jos henkilö on kunnon tyyppi niin vapaasti saa olla mihin suuntaan tahansa. Se on mun ainoa kriteeri´. Jehovan todistajat hyväksyvät ihmisinä kaikki mutta Jehovan todistaja ei voi olla h,l,jne. Aika hyvä mun mielestä. Eivät Jehovan todistajat mene armeijaankaan,koska tappaminen ei ole hyväksyttyä.
Mari

#21 Re:

03.07.2014 22:43

#20: ateisti -

Kirkon tehtävä on johdattaa ihmisiä pelastukseen, ei kadotukseen. Kirkon auktoriteetin täytyy olla JUMALAN SANA, ja sen oppi on pohjauduttava silloin Raamattuun. Askolan kaltaisetko tekisivät maailmasta paremman paikan, sanot noin, kun et tunne Jumallan Sanaa, tässä sinulle linkki, halutessasi voit katsella mihin Askolan rakkaus johtaa myös suomessa:

http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=26038_158424

Mari

#22 Re: Ala-arvoista

03.07.2014 23:23

#19: ThinkYourself - Ala-arvoista

http://www.tv7.fi/broadcast/?broadcast=26038_158424 täältä näät , kenen elämää se HÄIRITSEE...OIKEESTI!


Vieras

#23

04.07.2014 05:38

Onko se tasa-arvoa, että lapsetkin saisivat mennä naimisiin? Lastenpsykiatrihan voisi sanoa, että lapset loukkaantuvat ja masentuvat, jos eivät pääse naimisiin.

Vieras

#24

04.07.2014 07:59

En hyväksy raamatun vastaisia tekoja kuten esim homojen ja lesbojen vihkimiset ja siunaamiset
Näin on

#25 Re: Ala-arvoista

04.07.2014 08:07

#19: ThinkYourself - Ala-arvoista

Eihän yksinkertainen sellaista asiaa voikkaan ymmärtää. Mites olisi ne taudit, jotka homosakki levittää? Entä yhteiskunnallinen vastuu, kuka tekee lapset jos kaikki vaan homottelee? Homot näyttää täysin vääristynyttä roolimallia mm. kouluissa lapsille eivätkä nämä enää osaa pian erottaa oikeaa ja väärää. Syitä on lukematon määrä. Kaikenlaisia lihallisia himojahan on olemassa, mihin se raja vedetään tänä päivänä on iso kysymysmerkki. Sitä rajaa kun ei kukaan halua laittaa mihinkään vaan sekoillaan vaan kaikki miten sattuu. Ellei näitä asioita yhtään ajattele (jos on jotakin millä ajatella), ei tietenkään tajua niitä.