Maanpäännokan koskemattomuuden puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Maanpäännokan koskemattomuuden puolesta.
Rami |
#2628.02.2015 21:37Maanpäännokka on enää ainoa lähellä keskustaa oleva virkistysalue. Raumaa markkinoidaan merikaupunkina, mutta missä sitä avaraa merinäkymää avautuu? Satama on ns. suljettu satama, johon ei pääse, Otanlahti ja Fåfänga ovat merellisiä paikkoja, mutta niistäkän ei avaudu sellaista näkymää kuin Maanpäännokasta. Miksi se pitää tuhota? Raumalla on teollisuudelle sopivia alueita vaikka kuinka paljon ihan keskustan tuntumassa kuivalla maalla. Miksi kaikki teollisuus pitää sijoittaa merenrantaan? Eikö riitä että II ja III Petäjäs on jo tärvelty? Sekin alue on raiskattu ja jätetty oman onnensa nojaan - Kompinlahti täytettiin ja rakennettiin. Aikanaan niin idyllinen Leppälä nököttää nyt kuivalla maalla. Ellen olisi omin silmin lapsena nähnyt sen alueen kauneutta, en uskoisi, kun nyt katsoo aluetta. Sama karu tulos odottaisi myös Maanpäännokkaa, jos alue kaavoitetaan teollisuusalueeksi. Niin ei saa käydä. Raumalaiset kansanedustajaehdokkaat, näyttäkää nyt onko teistä mihinkään ja asettautukaa puolustamaan luonnonkaunista aluetta kaupunkilaisten hyvinvoinnin puolesta. |
Vieras |
#2702.03.2015 09:06Olen nuoruudesta asti käynyt maanpäännokassa telttailemassa, uimassa, makkaranpaistossa ja luontoa seuraamassa. Edelleen käyn ulkoilemassa siellä kun minulla ei ole paattia ja sinne pääsee polkupyörällä. Käyn marjassa, suunnistamassa maanantai- ja keskiviikkorasteilla. Kummilasten kanssa luontopolulla. |
JJA |
#28 rauha02.03.2015 09:48Mieli lepää päivänpäätteeksi aurinkonlaskua katsellessa maanpäässä. |
Vieras |
#2903.03.2015 16:41Nykyisellä suurteollisuusalueella on valtavasti rakennettua tilaa tyhjillään, miksi pitäisi vielä laajentaa teollisuusaluetta noin merellisellä paikalla. Jokainen voi käydä katsomassa toimitilat.rauma.fi -osoitteessa kuinka monta tuhatta neliömetriä siellä on autiota hallitilaa. |
Vieras |
#3008.03.2015 13:33Onhan se hieno paikka. Pitäisi ehdottomasti säilyttää. |
Vieras |
#3108.03.2015 18:59Silloin tällöin tulee käytyä Maanpäännokassa ihastelemassa merta. Koirat usein mukana, kun harvaan rantaan Raumalla pääsee koirien kanssa. |
HOSUTEN EI TULE MITÄÄN HYVÄÄ |
#32 Käsittämätön suunnitelma!13.04.2015 20:02Niinkuin monesti on kirjoitettu metsäteollisuuden teollisuusalueella on varmasti tilaa toimijalle joka tarvitsee tilaa Botnian läheisyydessä. Hakettamon pohjois puolella täytettävän Sampaanalanlahden rannalla on kallioinen metsä alue. Tasikaa se, siellä ympäristö on muutenkin teollisuuden ympäröimä. Maanvaihdot käyntiin ja Maanpää virkistys alueeksi. Tie Maanpään läpi on ajatuksenakin jo aivan käsittämätön. Tie varmasti voidaan järjestää Järviluotoon muualta 100 kertaa järkevämmillä kustannuksilla ja ympäristöä sekä luontoa säästäen. Tulisiko yhteys 8 tieltä Sampaanalan teollisuusalueen läpi? Toinen ramppi ABCn risteykseen? Vai suunnitellaanko tien kulkevan vanhan Puukeskuksen ohi Sampaanalan asuinalueen läpi? Siinä vaihtoehdot jos tie Maanpään kautta Järviluotoon. Ei yksinkertaisesti vaan toimi. Ollaanko aluetta kaavoittamassa kovassa nousussa olevalle mäntyöljynjalostukselle vai sellunjalostukseen se jää nähtäväksi. Päättäjiin vedoten säästetään Maanpää! |
Vieras |
#3314.04.2015 08:05Asia on todella tärkeä raumalaisille. |
Vieras |
#34 Merikotka24.08.2015 19:47Mudaiasten alue kuuluu merikotkan reviiriin. Ei sinne mittä voi rakentta :D |
PETTYNYT PÄÄTTÄJIIN! |
#35 Länsi-Suomi 28.9.201527.10.2015 14:08Länsi-Suomi 28.9.2015"Maanpäästä osa nyt varattu teollisuudelleMaanpään alueen asemakaavoitus osoittautui lopulta varsin kivuttomaksi päätökseksi Rauman kaupunginvaltuutetuille. Kaavaratkaisu varaa Maanpään alueen pohjoisosan teollisuuskäyttöön. Maanpään eteläosan maita sekä vapaa merenrantavyöhyke osoitetaan virkistysalueeksi. Kaavapäätös syntyi kaupunginvaltuustolta yksimielisesti ja ilman äänestyksiä. Vaadittiin tosin neuvottelutauko ennen kuin asia saatiin nuijittua. Toiveena varjeleminenValtuusto päätyi varsin harvoin käyttämäänsä keinoon, toivomusponteen, Maanpään alueen käytön ohjauksessa. Valtuutettu Piia Gustafssonin (kesk.) esityksestä kaavapäätökseen liitettiin yksimielisesti ponsi, jolla tavoitellaan teollisuusalueeksi nyt osoitetun alueen säilyttämistä nykytilassaan mahdollisimman pitkään. Tarveharkinta mukaanValtuuston tahto tuli ilmaistuksi kaksiosaisena. Ponnen ensimmäisen osan mukaan teollisuustontin myynnin tai vuokrauksen kohdalla tulee varmistaa, että teollisuushanke tarvitsee juuri kyseisen alueen toimintaansa varten. Toisen osan mukaan teollisuusaluetta valmistelevia louhinta- ja hakkuutöitä ei aloiteta ennen kuin hanke on varmistunut. – Hienoa, että merenranta tulee virkistysalueeksi, mutta on eri asia, onko 50 metrin päässä metsää vai teollisuutta, totesi Gustafsson. Hieman samansuuntaista lisäystä ehti esittää kaupunginvaltuutettu Tapio Ailasmaa (vas.) osaksi varsinaista kaavapäätöstä, mutta hänen ehdotustaan ei kannatettu. Pääosin ilman kaavaaKaavoitusjaoston jäsen, valtuutettu Helena Ollila (kesk.) huomautti, että valtuusto on jo päättänyt aiemmin saman alueen läpi piirretystä Järviluodon-tieyhteydestä. – Se on aika looginen raja, jossa mantereen puoli voidaan varata teollisuudelle, jos sellaista tulee, joka ei voi järkevästi sijoittua muualle kuin metsäteollisuuden kupeeseen. Yhtä hyvin sen tielinjauksen merenpuoli voidaan varata virkistykseen niin, että se on kaavalla varmistettu. Myös kaupunginjohtaja Kari Koski huomautti, ettei Maanpää ole aiemmin ollut virkistysaluetta vaikka sitä on käytetty virkistäytymiseen. Kyse on aiemmin pääosin kaavoittamattomasta alueesta, josta nyt virkistysaluetta on 53 hehtaaria ja teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta 27 hehtaaria. Nopeasti edennyt mutta kiistelty hankeRauma Länsi-Suomi Maanpään alueen asemakaavoitus kuulutettiin Raumalla vireille pannuksi tämän vuoden tammikuussa. Se tapahtui vuotta 2015 koskevan kaavoituskatsauksen yhteydessä. Pääosin kaavoittamatonta aluetta käsittelevä osallistumis- ja arviointisuunnitelma tuli julki tämän vuoden helmikuussa. Heti tämän jälkeen nettiadressi otsikolla ”Maanpäännokan koskemattomuuden puolesta” alkoi levitä kuin kulovalkea. Maaliskuussa julkaistiin kaksi kaavaluonnosta, joista annettiin yhteensä 19 mielipidettä. Kesäkuun kaavaehdotuksessa koko Maanpään rantaviivaa noudatteleva osa oli muutettu lähivirkistysalueeksi. Ennallaan oli teollisuuden käyttöön varattu alue Maanpään pohjoisosassa. Kaavaehdotuksesta jätettiin kuusi muistutusta, joista yksi oli 117 henkilön yhteismuistutus. Siinä virkistysalueen kokoa pidettiin liian pienenä ja ehdotettiin teollisuusalueen rajan siirtämistä pohjoisen suuntaan luonto- ja virkistysarvojen turvaamiseksi. Syyskuussa kaavaehdotus lähti kaupunginhallitukselta muuttumattomana kaupunginvaltuuston sinetöitäväksi."
Siinä meni viimeinen ranta :( |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2030 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1024 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18195 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
451 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1956 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
673 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1318 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6419 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
112 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
763 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
481 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024