Ei uraanikaivostoimintaa Kuusamoon
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei uraanikaivostoimintaa Kuusamoon.
Entinen kuusamolainen |
#176 Ei perehdytty31.01.2014 16:26Adressin järjestäminen on ok, mutta jos adressissa ei ole mitään perusteluja muuta kuin "ei tällaista Kuusamoon" on perusteet adressille aika heikot. Tuntuu siltä, ettei oikeasti ole edes perehdytty siihen mikä tai millaista tämä kavostoiminta oikeasti olisi. Vertaus Talvivaaraan on turha, koska kyseessä olisi aivan erilainen kaivos. Lisäksi Suomessa on useampia kaivoksia, jotka eivät ole Talvivaaran kaltaisia, toimivat mainiosti. Tämähän toisi Kuusamoon varmasti paljon työpaikkoja suoraan ja sivuvaikutuksena. Eikö olisi aika rakentaa kaupunkia muunkin kuin matkailun varaan ja rikastuttaa elinkeinorakennetta? Ei ne venäläiset ole kuitenkaan siellä 365 päivää vuodessa rahaa tuomassa. Olisi varmasti aika saada paikkakunnan työttömyysprosentitkin laskuun ja kunnan verovarannot kasvuun. Kaikkeen ei ehkä näin tarvitsisi EU- / valtiorahoitusta (meidän muiden veronmaksajien rahoja) vaan voisi tulla toimeen omillaan. |
Vieras |
#17701.02.2014 07:56olen syntynyt kuusamo.mökkini ja ja vanhempien maat kaivosalueella.kuusamon luonto ainutlaatuinen koko maailmassa.ei kaivoksia kuusamo. |
Vieras |
#17803.02.2014 14:54En minäkään halua että uraania aletaan kaivamaan. |
Vieras |
#179 Ollaan synnyttämässä uutta lentävää lausetta03.02.2014 18:31Kyllä Kuusamo opettaa! |
Lempo |
#180 Puhdas vesi on perusoikeus?04.02.2014 08:59Ainutlaatuisia luonnonarvoja ollaan pilaamassa nyt kaikkialla Kuusamoa myös Kouvervaarassa johon on arvelluttavin perusteluin myönnetty valtauksia ja kairauslupa sekä kaivospiiri Lemmonlammelle. Valtaushakemuksissa ei esim. mainita uraania joka on todettu kaikissa koeporauksissa aikaisemmin. Kouvervaara on lähdepitoinen ja useita näistä lähteviä jääkylmiä lähdepuroja laskee Kitkajärveen. Lemmonlampi on itsessään Kuusamon luontoa näyttävimmilään. Kitkajärvi on vielä puhdas ja sen vesi suoraan juomakelpoista. Kouvervaaran lähdepurojen vettä käyttävät matkailijat ja mökkiläiset juomavetenä. Matkailuelinkeino ja kaivosteollisuus eivätsovi rinta rinnan Kuusamoon, se pitäisi kaikkien ymmärtää. Jos matkailijat pettyvät mielikuviin Kuusamon luonnosta ja sen puhtaudesta on matkailu siellä taantuva elinkeino. Luuleeko joku että räjäytykset sekä jatkuva möyrintä ja rekkaralli tuovat lisää lomailijoita? Vaikea on silloin markkinoida Kuusamoa totuudenmukaisin mielikuvin. Kuusamon on valittava joko matkailu- tai kaivospaikkakunta imagon välillä, molempia on mahdotonta saada. |
Vieras |
#18106.02.2014 10:26Puhdas luonto ja rauha ovat tulevaisuuden kultaa. Ei kaivostoiminnalle! |
Vieras |
#18211.02.2014 08:11Kuusamon paras valtti on upea luonto, jota ei saa takaisin, kun sen kerran menettää. Olen seurannut keskustelua Savosta käsin ja ihmettelen, miksi halutaan uhrata tämä arvokas alue lyhytkestoiselle, riskialttiille toiminnalle, josta kaikenlisäksi sijoitukset menevät pääosin ulkomaille. Tuntuu, että Kuusamo ei loppupelissä hyödy asiasta laisinkaan, vaan heille jää pahimmassa tapauksessa korjattavaksi vain likaiset jäljet. Pitäkää hyvät ihmiset siellä pohjoisessa pintanne, älkääkä turmelko parasta valttianne.
|
Vieras |
#18311.02.2014 20:46Kakkaa Kitkaan ja joku muu kerää saldon......... Ulkomailla,,,!! |
Severi Kuivanen |
#184 Hanke on torpattava ja lopullisesti23.02.2014 16:25Ollaan toistamassa Talvivaaran kuvio. Kullan erottelussa käytetään sellaista myrkkyä, että kun sitä lasketaan luontoon, niin on lopullisesti pilalla. Ja sehän on tarkoitus kuten Talvivaarassakin on tehty. Koko hankkeele ei ole alun perinkään tehty minkäänlaista jätevesisuunnitelmaan vaan on laskettu sen varaan, että sitä pääsee luontoon ja vesistöihin satunnaisten vuotojen kautta se maäärä, kun on tarpeen päästää. Sitten valehdellaan hankkeen työllistävä 5000 ihmistä, kun oikea luku on paljon lähempänä 500:aa kun tuhatta. Suomeen jäävä rahallinen hyöty on marginaalista, jos joku Lehtomäki nettoaa muutaman satasen osinkoja, niin siinä kaikki. Alue jolle kullanhuuhdontaa suuressa mitassa suunnitellaan on kuitenkin Suomen luonnon ykkösaluetta ja kuuluu meille kaikille. Kenelläkään ei ole oikeutta tärvellä kansallista omaisuuttamme. |
sikke |
#185 Älytön ajatus23.02.2014 16:40Turhahanke, josta ei Suomalaisille jää käteen kuin lopullisesti tuhottu luonto, joka on sellainen lilleri lalleri, että ei ole koko maailmassa, joka sen korjaa. Mahdolliset taloudelliset hyödyt ovat väliaikaisia ja suomalaisille marginaalisia. Rahat korjaa louhiva yhtiö ja vie vaikka vinkuintiaan. Viittaan vielä otsikkoon. Alkaa nyt erottelemaan kultaa syanidilla Kitkanvesistön varsilla ja Kuusamon maisemissa, jotka kuuluvat ehdottomasti Suomen ykkösmaisemiin ja luontoon. Tietysti monen muun kohteen ohella. Korostan, että on vielä täysin tutkimatta mitä on tedella saatu aikaan Talvivaaralla joka joutaisi laittaa välittömästi stoppiin ainakin siihen saakka, kun esittävät toimivan jätevesisuunnitelman. Johan on meinikiä, kun mökkiläisen harmaille vesille on laitettava kaikenmaailman puhdistamot ja tää saa laskea törkynsä suoraan luontoon. |
Vieras |
#18624.02.2014 08:45Puhtaan Kitkan ja Kuusamon puolesta |
vieras |
#187 Puhtaan Suomen Vesistöjen sekä kaiken elollisen puolesta25.02.2014 05:37
|
Nyt on äänestäjäin aika ,Fasistit pois hallituksesta |
#188 Kokoomus on Fasistinen puolue joka on luopunut kansanvallasta !03.03.2014 13:43Heidän joukkonsa on pieni, jos kaikki vaaleissa äänestäis Kokoomuksen kannatus olis 5-10 % Kokoomus on Mafian Fasistinen malli puolue joka ei hyväksy ,eikä kunnioita kansan valtaa. Kansan valtava enemmistö on uraanikaivoksia sekä Uraanivoimaa vastaan. Siksi Suomeen ei rakenneta enää yhtään Uraanivoimalaa ! Saksakin luopuu kaikista uraanivoimaloistaan (40kpl) |
kalevi määttä |
#189 ei uraani kaivosta kuusamoon07.03.2014 15:22käytetty vääriä lukuja laajentumisenselvitys heikko toiminta-aika lyhyt useat matkanjärjestäjät kotimma ja ulkomaa ilmoittanut lentojen loppumisesta. ehdotuksessa ei ole järjen häivää |
Vieras |
#19010.03.2014 10:38En pidä tulevista haitoista, jotka seuraavat jos kaivos rakennetaan. |
työmies |
#191 Kultaa10.03.2014 16:41Kuusamoon tulee monta kultakaivosta se on aivan varma asia ja hyvä niin,luojalle kiitos! Tulee työtä ja toimeentuloa,kestää ainakin 50v kaivaa kun kairaukset jatkuu niin löytyy aina lisää. |
Vieras |
#192 Kultaa ja kobolttia10.03.2014 17:33Ei tänne ole tulossa mitään uraanikaivosta vaan kultakaivos,harhaan johtava koko adressi. Oikeat työpaikat tarpeeseen tänne,heti alkaa rakennustyöt. |
Vieras |
#193 humpuukia tämmönen12.03.2014 16:39Näkyy olevan monta kertaa samat nimet allekirjoittanu adressin,pohja pois koko hommalta. |
Vieras |
#19404.08.2014 17:27Puhdas luonto ja vesistöt ovat korvaamattomia meidän pitää säästää niitä myös tuleville sukupolville. |
Vieras |
#19506.03.2016 17:20Luontoarvot lähempänä kuin kaivosteollisuuden voitot, jotka vielä katoavat ulkomaille. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
96 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10489 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024