Yyterin moottoriradan puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Yyterin moottoriradan puolesta.
Vieras |
#7616.09.2015 09:18Siksi allekirjoitin kun ja miksi nuorita viedään harrastus paikka ja uusien ratojen tekeminen on todella kallista |
Vieras |
#7716.09.2015 10:25Rataa ei saa lopettaa, me olemme käyneet speedway kisoissa jo kolmen sukupolven verran ja niin me toivomme että saamme jatkossakin tehdä, meidän ainoat juhlahetket kesän aikana, te jotka vastustavat hankkikaa positiivisuutta ja menkää katsomaan ajoja, niin näette kuinka innokkaita ajajat ovat sekä katselijat, joten sanon vielä kerran RATAA EI SAA LOPETTAA, Te asian päättäjät miettikää vielä kerran, te vastustatte urheilua, josta nuoret ovat kiinnostuneita eli haluatte nuorten notkuvan kaduilla kun ei ole mitään tekemistä, siitähän hyvää seuraa, jos ei muuta niin päihdeongelmia ja väkivaltaa sitä en ainakaan halua kokea. |
Rata |
#78 Yyterin moottorirata säilytettävä ja toimintaa kehitettävä16.09.2015 19:59Meidän pitäisi täällä pienessä Suomessa pystyä pitämään yhtä. Oli sitten kyseessä harrastukset, terveyspalvelut, koulutus yms. Ymmärrettävää on se että äänet haittaavat silloin kun rata on auki. Mutta radan aukioloajat ovat hyvin rajalliset jo nyt ja ovat kaikille lähialueen asukkaille tiedossa. Ihmisille joille Yyterin moottorirata tuottaa ylitsepääsemätön esteen normaaliin elämään, toivoisin miettimään: Miksi muutin moottoriradan läheisyyteen?! Miksi haluan tuhota monen nuoren ja aikuisen harrastuksen vai oman mielihalujeni vuoksi?! Haluaisinko kenties tutustua lajiin?!
Pidän luonnosta, eläimistä ja ympäristö on hyvin lähellä sydäntä, mutta ymmärrän myös sen että jos emme anna nuorille mahdollisuutta harrastaa niin koemme sen myöhemmin ikävinä asioina. Toivon että nämä radan ympäristölupaa vastaan olevat henkilöt käyvät tutustumassa lajeihin, joita heidän naapurissaan on tarjolla! |
Vieras |
#79 Re: Re:17.09.2015 05:37Lue vähän tarkemmin toi mun kirjotus... tai ymmärrä lukemas :) Ite oon kyllä talkoissa tekemässä meluvallia jos tarvetta... ite käyn 3-4 kertaa viikossa ajamassa yyterissä.
|
Vieras |
#80 Re: Re:17.09.2015 05:38Metelin takiahan noi valitukset tullu on eikä päästöistä... |
Vieras |
#8117.09.2015 07:34Katsoja ystävällinenlaji, ja onko pakko muuttaa radan viereen. Tietysti olisi hyvä jos päättäjät antaisivat rahat uuden kansaivälisen radan tekoon. |
Vieras |
#8217.09.2015 16:37Moottoriurheilu on hieno harrastus. Suomi tunnetaan maailmalla lähes/ainoastaan menestyneistä moottoriurheilijoistaan/heidän saavutuksistaan. Nuoriso pysyy harrastaessaan pois kaduilta/päihteistä ja harrastus on yleensä koko perhettä yhdistävä, pitkäjännitteinen harrastus. Ari Salo ; Meri-Pori |
#2016 |
#83 Re:06.01.2016 13:27Porin crossirata pitää säilyttää koska se on hyvä rata ja se on legendaarinen ja hyvän kuntoinen
|
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1998 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
381 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
654 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1882 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020