Pelastetaan Lauttasaaren vehreys ja omaleimaisuus
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pelastetaan Lauttasaaren vehreys ja omaleimaisuus.
Vieras |
#10109.01.2016 12:17Luonto pitää säilyttää ja erityisesti meren rannat. Se on ihmisen hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeätä. Asunnot voi rakentaa mantereelle, missä on enemmän tyhjää tilaa ja luonto jo valmiiksi tuhottu. |
Vieras |
#10209.01.2016 13:10On tärkeää säilyttää Larun vehreys ja omaleimaisuus. |
Vieras |
#10309.01.2016 13:47Kaavoitus on vähintäänkin outoa. Kun vesitornin korjaus tuli olevinaan kalliiksi(Oulussa vastaava maksoi vain kolmanneksen samanlaisen tornin korjauksessa)se päätettiin purkaa. Koko ajan hehkutettiin tornin paikalle tulevasta virkistysalueesta. Kun leka oli kolauttanut ensimmäisen osan tornista, kaava sallikin paikalle asuntorakentamisen. Meitä siis huijattiin, varsinaista asukasdemokratiaa, kaupunki on meitä varten eikä me kaupunkia varten. Tosi outoa tuo kaavajuttu. Hyvä että adressi on allekirjoitettavana. |
Vieras |
#10409.01.2016 14:21Yleiskaava ehdotus edustaa sivistymätöntä ja yksisilmäistä ajattelua koska se ei kunnioita Lauttasaaren vehreyttä, ja merellistä läheisyydestä muodostuvaa ainutlaatuista asuinaluetta. Vaikuttaa siltä että nyt on vallalla merkillinen vimma tuhota kaikkea kaunista ja historiallisesti arvokasta samaan tapaan kun 1960-luvulla tuhottiin Helsingissä paljon kauniita jugentrakennuksia ja tilalle saatiin modernismin nimissä rumia betonilaatioita. Suomi on iso maa ja täällä ei ole pulaa rakennusmaasta siksi yleiskaava suunnitelma on käsittämätön. Kaiken tiedossa olevan tieteellisen tutkimusten mukaan ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttaa asuinalueen vihreys, luonnonläheisyys ja viihtyvyys siksi olemassa olevan hyvinvointia tuottavan alueen uhraaminen lyhynäköisille taloudellisille intresseille on moraalitonta. |
Vieras |
#10509.01.2016 14:25Hienoa että Lauttasaari seura on tehnyt aloitteen adressista ja mahdollistanut sen allekirjoittamisen. |
Vieras |
#10609.01.2016 15:45Meren täytöt todellakin rahan haaskausta ja luontoa turmelevaa toimintaa. Kyllä Suomessa rakentamatonta maata sen verran löytyy, että meriä ei tarvitse täyttää. Viheralueet tulee myös säilyttää. Helsingin tulee erottautua vihreänä luonnonmukaisena kaupunkina muista sementti viidakoista. Ei pilata Lauttasaarta! |
Vieras |
#10709.01.2016 20:34Luonto tekee Lauttasaaresta asuinpaikkana ainutlaatuisen ja on kaikkien tavoitettavissa täysin ilmaiseksi. |
Vieras |
#10810.01.2016 09:48Lauttasaaren Pyrinnön kenttä täytyy säilyttää huomattavana ja perinteisenä liikuntapaikkana.Lisäksi kaikki nykyiset viheralueet täytyy ehdottomasti säilyttää,Lautasaari on jo rakennettu täyteen. |
Vieras |
#10910.01.2016 14:25Olen huolissani Lauttasaaren tulevaisuudesta valtavan suunnitellun lisärakentamisen tähden. Onko järkevää täyttää suuria ranta-aluita sekä kuinka täytöt vaikuttavat ympäristöön. Nyt jo saarella on pulaa esim. tarha-ja koulutiloistaja nämä tarpeet kasvavat lisäasukkaiden myötä. |
Vieras |
#11010.01.2016 15:46Lauttasaari... Keidas paakaupunkiseudulla |
Vieras |
#11110.01.2016 17:11Eikö Helsingin kaupungin virkamiesten tulisi ajaa pikemminkin nykyisten helsinkiläisten etua, kuin mahdollisesti jonkun tulevaisuudessa saapuvan ryhmän etuja. Mehän heidän palkkansakin maksamme. Niin kauan kuin muistan, on puhuttu häämöttävästä työvoimapulasta, väärinarviointia kaikki tyyni. |
Vieras |
#11210.01.2016 17:55Koko maailmassa ei todennäköisesti ole yhtäkään tutkimusta, jossa kiistettäisiin luonnon vaikutus ihmisen hyvinvointiin erittäin positiivisena asiana. Kun mieli rauhoittuu luonnossa, se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja sitä kautta yhteisö ja koko yhteiskunta voi paremmin. Hyvinvoiva ihminen on kiistämättä kaikkien etu. |
Vieras |
#11310.01.2016 18:02 Lauttasaaren arvoja ovat luonnonmukaisuus ja rakentamattomat rantakohdat, kalliot ja avoimet näkymät merelle saaren kaikilta puolilta. Lauttasaaresta ei toista Ruoholahtea! |
Vieras |
#11410.01.2016 18:16Uutta saa rakentaa tiivistikin, mutta jätetään vanhat vihreät alueet rauhaan! |
Vieras |
#11510.01.2016 20:16Lauttasaari on vielä poikkeuksellisen hyvin pystynyt säilyttämään saarellisen olemuksen, joka on koko Helsingille arvokas, omaleimainen merellinen asuinalue, jossa luonto elää sopusoinnussa suuren asukasmäärän kanssa. Saarta tulee kehittää huolella harkiten, maltilla, jotta meren tuomaa arvoa ja luontoa ei tuhota. |
Vieras |
#11610.01.2016 20:43är av den åsikt att man bör inte bygga för tätt de måste finnas grönområde och nuförtiden bygger man helt för stora hus |
Vieras |
#11710.01.2016 20:58Koska nyt tehdyt suunnitelmat ei todellakaan kunnioita & huomioi nykyisiä ja tulevia Lauttasaaren asukkaista. Väkiluvun kasvaminen näin voimakkaasti -lähes tuplaaminen !- ja samalla päiväkotien, koulujen ja terveysasemien huomioimatta jättäminen ei ole mielestäni ollenkaan vastuullista toimintaa! |
Vieras |
#11810.01.2016 21:10Pyrkän kenttä ja sitä ympäröivä urheilupuisto ei ole vain Lauttasaaren, vaan koko läntisen Helsingin ulkourheilun sydämiä. |
Vieras |
#11911.01.2016 04:09En halua Lauttasaarestamme "betonikylää". |
Vieras |
#12011.01.2016 04:50Koska haluan ,että luontoa ei tuhota täysin. |
Vieras |
#12111.01.2016 07:06Asun itse Lauttasaaressa, ja koko alueen hyvinvointi ja houkuttelevuus perustuu mielestäni Lauttasaaren luonnonläheisyyteen ja vehreyteen. |
Vieras |
#12211.01.2016 07:40Vanhana Larulaisena kammoan nyt jo vuosia jatkunutta rakentamista keinotekoisille alueille. Tonttimaasta ei luulisi olevan pulaa toisaalla. |
Vieras |
#12311.01.2016 10:13Lauttasaaren rannat ja luonnonläheisyys ovat ainutlaatuisia osia luonnonläheisenä kaupunkina itseään mainostavaa Helsinkiä. Suunnitelmat jäljellä olevien luonnonalueiden muuttamisesta asunnoiksi ovat yksinkertaisesti laiskaa ja huonoa kaupunkisuunnittelua. |
Vieras |
#12411.01.2016 10:43Asun Puistokaarella ja suren sitä, että Lauttasaaren vihreys katoaa. Suunnitelma kaupunkibulevardista on käsittämätön, koska Länsiväylä on yksi Suomen liikennöidyimpiä teitä, eikä liikenne tulevaisuudessa suinkaan vähene metrosta huolimatta. |
Vieras |
#12511.01.2016 11:19Helsingin väestömäärän hillitön kasvutavoite ei ole kestävän kehityksen tavoitteiden mukainen. Aalto-yliopiston tutkimuksissa on osoitettu, että tiiviissä kaupungissa asukkaiden kasvihuonekaasupäärtöt ovat suuremmat kuin lähiympäristössä, mikä myös vihreiden on tunnustettava tosiasiaksi. Ihmisten pahoinvointi ja ahdistus sekä pakko päästä välillä kaupungista pois lisääntyy kaupunkia tiivistettäessä varsinkin jos asuntoja rakennetaan moottoriteiden penkoille. Länsiväylän liikennemäärä, jonka ennustetaan kasvavan, on liian suuri kaupunkibulevardille, varsinkin koska myös Länsisataman laivaliikenne kasvaa. Kaupunkisuunnittelulautakunnan arkkitehtien havainnekuvat bulevardeista ovat tahallisen valheellisia; todellisuudessa ihmiset eivät pysty istumaan katukahvilassa tai vaeltelamaan huoletta auringonpaisteessa tien reunalla, avaamaan ikkunoitaan entisen moottoritien suuntaan tai oleskelemaan parvekkeilla merinäköalaa ihaillen, he sairastuvat ilmansaasteisiin, meluun ja stressiin jättitalojen varjossa sekä altistuvat liikenneonnettomuus-vaaroille jos eritasoristeykset puretaan ja muutetaan tasoristeyksiksi - mikä on kansantaloudellisesti aivan järjetön teko. Helsingillä ei ole varaa ostaa valtiolta moottoriteitä, (mikä tuli ilmi jo Koivusaaren osayleiskaavassa, missä Länsiväylä säilytettiin moottoritienä,) jos jopa vanhuksien vaipoista palvelutaloissa joudutaan säästämään, ja vanhusten ulkoilutukseen ei ole resursseja. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1052 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2060 Luotu: 05.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
514 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18251 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1997 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
691 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
129 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6431 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
311 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1333 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12820 Luotu: 15.07.2023
Nuorten hätätila!
1477 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10508 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
720 Luotu: 27.04.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1478 Luotu: 29.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024