Keskustelu /Lähihoitajille paremmat palkat!
olen kyl vahvasti sitä mieltä et lähihoitajien palkkaa vois korottaa ees hiukan ite en opiskele lähi hoitajaksi mut ajattelin vaan kirjottaa oman kantani tähän asiaan..
jenna pietarinen (mikkeli, 31.12.2006 22:25)
Adressinne on tärkeä. Tunnen ongelman vaikeavammaisen poikani vanhempana. Kunnioitan suuresti lähihoitajien arvokasta työtä. Olen luonnollisesti allekirjoittanut adressinne.
Toivon vastavuoroista solidaarisuutta myös omalle kansalaisadressilleni ITSENÄISYYDEN, KANSANVALLAN, IHMISOIKEUKSIEN PUOLESTA (http://www.adressit.com/itsenaisyydenpuolesta).
Yhteisvastuun ajatuksin
Tapio Kuosma
Tapio Kuosma (Espoo, 13.1.2007 18:05)
Eikä edes hiukan korottaa vaan sellainen 200 euron korotus. Eihän sitä kerralla voida tehdä mutta muutaman vuoden ajanjaksolla. Koulutuksiakin saisi järkeistää, tietäsitte mitä kaikkea tunneilla tehdään, no ei sitä valitettavasti mutta :)
Mutta esimerkiksi ihan: Kun jotakin aihetta käsitellään ja siitä tehdään myös jonkinlainen näyttö, koe jne. Niin ne pitäisi olla lähellä toisiaan ja mahdollisimman paljon lähellä että ei ole tyyliin tammikuussa käydään asia yhdellä viikolla läpi ja sitten monen kuukauden päästä on siitä koe tai näyttö tai esitelmä jne. Oppisi paremmin, näin ne mun mielestä ennen on ollut, peruskoulussa ainakin..
Aikuiskoulutuksissa ei niin suuresti tarvitsisi olla sivistävää koulutusta vaan enemmän käytännön oppia, käytetään sitä aikaa siihen, en ihmettele jos kouluista tulee ei mitään osaavia työelämään, no onhan se hyvä että osaa edes ruotsia. Jos sille on tarvetta niin ennen koulua voisi olla koulutukseen valmentava koulutus, kuten atk perus osaaminen, opetuksessa jossa oppilaille jaetaan moniste ja opettaja lukee 3 tuntia sitä sitten oppilailla vaikka sen voisi lukea itsekkin, onko kyse siis aivottomien koulutuksesta jotka ei osaa edes lukea? No näitähän on valventavaa koulutusta mutta silti sitten tunneilla käytäntö on toista, kuin esikoululaisia opetettaisiin leikkaamaan paperia.
Samuli Rask (Espoo, 15.3.2007 22:32)
Ihan kiva,mutta mielestäni korotus kuuluu kaikille hoitajille.Ei vaan lähihoitajille. http://www.adressit.com/hoitajat
Jonna Tiainen (Iisalmi, 25.3.2007 13:49)
Olen samaa mieltä siitä, että lähihoitajat ansaitsevat myös parempaa palkkaa sairaanhoitajien ohella. Sairaanhoitajan ja lähihoitjan pelkkaero ei ole kovinkaan suuri, kun ottaa huomioon, että sairaanhoitajalla on kuitenkin paljon suurempi vastuu. Sairaanhoitajat työskentelevät myös yhtälailla äärirajoilla kuin lähihoitajatkin. Adressi on muuten hyvä, mutta ette olisi saaneet unohtaa sairaanhoitajia, vaan sen olisi pitänyt koskea kaikkia hoitoalalla työskenteleviä.
Mirva Ekman (Turku, 5.4.2007 12:44)
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy
|
Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.
Muut mainokset
- Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös
kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
- Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
|
|