Lähihoitajille paremmat palkat!

Lehdissä on ollut viime aikoina paljon keskustelua hoitajapulasta, esim. Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin henkilöstömäärästä. Henkilöstöpuutteesta johtuen hoitajien vastuu ja työmäärä kasvaa. Usein hoitajat joutuvat myös tekemään tuplavuoroja vajauksen vuoksi, joten onko potilaan näkökulmasta katsottuna hoitajan 16 tunnin työpäivät tarpeeksi turvallisia? Hoitajien työuupumus vaikuttaa riittävään tarkkaavaisuuteen esim. lääkkeiden kanssa toimiminen, monien lääkkeiden terapeuttinen leveys on kapea (=lääkkeen vahvuus ylittää potilaalle määrätyn annostuksen),joten tarkkaavaisuuteen täytyy kiinnittää huomiota. Lähihoitajien työ on myös erittäin raskasta henkisesti ja fyysisesti verrattuna palkan määrään. Teemme työtä ihmisten hyvinvoinnin edesauttamiseksi ja välillä työskentelemme omien kykyjemme äärirajoilla. Lähihoitajat ansaitsisivat enemmän palkkaa sekä arvostusta.

Jos adressimme saa teidän huomionne ja sen allekirjoittaa vähintään 200 ihmistä lupaamme viedä asiaa tältä saralta eteenpäin,mutta tähän tarvitsemme teidän tukenne ja äänenne. Tehdään se yhdessä!

"Me pidämme huolta muista ihmisistä, mutta kuka pitää huolta meistä?"

Kirjoittaneet,
2 vasta valmista lähihoitajaa