Mainos: Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.

Adressi | Allekirjoitukset (14046) | Keskustelu | Tilastot

Keskustelu /Suomalaisen sokerin ja työn puolesta

Asiallista keskustelua adressista Suomalaisen sokerin ja työn puolesta / För finländskt socker och arbete.

Adressit.com:n ylläpito

#1 EU ja komissio on yksinvaltija

Komission päätöksistä voi aina valittaa, mutta mutta demokratian tulisi toimia maakohtaisesti, kuten EU sopimus alunperin edellytti.
EU on tehnyt todellisen tehtävänsä, eli vapauttanut valuutan sekä työvoiman vapaan liikkumisen ja tietyt piirit ei paljon muusta sitten piittaakaan. Joten - EU kulkee loppuaan kohti!
heikki.suomalainen@ikikiet.com http://wwww.ikikivet.com/heikkisuomalainen

Heikki Suomalainen (ROVANIEMI 91, 3.10.2007 07:42)

#2 Euroopan unioni - vapaiden kansallisvaltioiden surma?

EU on kuin uusi Neuvostoliitto, sekin pyrkii alistamaan Suomen valtaansa, suurien jäsenmaiden komenneltavaksi, ja kehittyy uhkaavasti kohti liittovaltiota. Neuvostoliiton vaatimukset torjuimme, mutta EU:ta päättäjämme myötäilevät liki kaikessa. Miksemme jo hyppää uppoavasta laivasta, joka vie pohjaan itsenäisten kansallisvaltioden vapauden?
Jaakko Sivonen (Helsinki, 10.10.2007 18:10)

#3 Valkoinen kulta

Luonto on pitänyt huolen siitä, että sokerin makeasta mausta on nautittu jo vuosituhansien ajan. Sokerista on käytetty nimitystä "valkoinen kulta", eikä suinkaan turhaan.

Sokerinjalostus aloitettiin Suomen Turussa 1700-luvun puolivälin jälkeen. Suomen Sokerin historian alkujuuret ajoittuvat vuodelle 1918, jolloin kuusi sokeritehdasta yhdistyi Finska Socker AB:ksi.

Sokeri on myös panimoteollisuuden raaka-aine. Niinpä niin, tätä jalostettua "valkoista kultaa" nautimme itse asiassa miltei kaikessa, jonka suuhumme laitamme.

Toivon, että suomalainen sokerihistoria pysyy Suomessa suomalaisen sokerin osalta vielä vuosisatoja eteenpäin.
On väärin, jos yksi kotimainen teollisuudenala annetaan pois kotimaasta. Seuraavana voi olla kysymys Sinun työpaikastasi, pitäkäämme kotimainen teollisuus kotimaassa.
Hannu Tohila (Uusikaupunki, 11.10.2007 11:22)

#4 Maatalous ei todellakaan tarvitse mitään tukia

Kysynnän ja tarjonnan laki:
Jos kotimaisille tuotteille on kysyntää niin ne menee kaupaksi mihin hintaan tahansa (kuka kotimaisista halvimmalla pystyy myymään tietysti).

Ei ole mitään järkeä ylläpitää mitään pitkäaikaisesti tukien avulla. Eri asia joku katovuosi tai yllättävä sadnomenetys tms. mutta ei pitkäaikaisia tukia. Se on ihan kipeetä.

Jos joku elinkoino tarvitsee tukea, se tarkoittaa ettei sille ole aitoa kysyntää.

Itse olen varma että maatalous ei katoa suomesta vaikka kaikki tuet poistetaan kokonaan. Aina löytyy joku ryhmä joka on valmis maksamaan enemmän vain siksi että se on kotimaista. Itse tosin en ole. Muut tekevät asiat nykyään ihan yhtä hyvin ja usein paremmin.
Jori Mäkinen (Salo, 11.10.2007 12:37)

#5 Omavaraisuus tarpeellista

Suomen on pyrittävä mahdollisimman suureen omavaraisuuteen elintarvikkeiden tuotannossa esimerkiksi sotatilan varalta, kun tänne ei voitaisi tuoda niitä muualta.
Jaakko Sivonen (Helsinki, 11.10.2007 17:18)

#6

En allekirjoita.

Sokerin tuottaminen Suomessa on huomattavasti vähemmän kannattavaa, kuin etelämmissä maissa. Tietääkseni paljon tehokkaampi tapa valmistaa sokeria on kasvattaa sokeriruokoa. Väitettä sen ekologisesta kannattamattomuudesta en niele ilman laskelmia eri tavoilla tuotetun ja kuljetetun sokerin aiheuttamista päästöistä.

Sokeri ei ole välttämätön, minkä takia sen suhteen ei ole tarpeellista olla edes osittain omavarainen. Asia on kuitenkin toinen välttämättömien elintarvikkeiden, kuten viljan ja perunan, viljelemisen suhteen.

Erittäin typerää mielestäni on vallitseva tilanne, jossa EU maksaa sokerin viljelyksen lopettamisesta kun Suomen valtio puolestaan tukee viljelyä.
Heikki Pulkkinen (Turku, 13.10.2007 00:50)

#7 Suomalainen sokeri on turvallisuutta

Ammattiusotilaana olen ehdottomasti sitä mieltä, että suomalaisten elintarvikkeiden kotimainen tuotanto on säilytettävä.

Omavaraisuus on pienelle maalle turvallisuutta. Kun nyt viellä EU on poistamassa
Etelä-Suomen maatalousyrityksiltä tuet olemme kohta huutolaisia maailmalla ilman
omaa turvaa. Omavaraisuus ja asevelvollisuusarmeija sekä ammattitaidoltaan korkestasoiset turvallisuusammaatien kotimaiset osaajat takaavat turvallisuutemme vankemmin kuin kymmenen Natoa ! "Suomalainen! - Seiso omilla jaloillasi äläkä luota vieraan apuun!" on hakattu kehoituksena Suomenlinnan graniittiin ! Missä EU siellä ongelma - Missä Kepu ja RKP siellä suomalaisten surma ja pulma !

Heimo Hakala
majuri evp
kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja, Inkoo
heimo.hakala@luukku.com
Heimo Hakala (Inkoo, 18.10.2007 11:46)

#9 Suomalainen tuotanto on turvattava

elintärkeillä aloilla.Meillä on oltava maataloutta.Sokerintuotanto on oleellisen tärkeää säilyttää Suomessa.
Jari Suominen (Turku, 1.11.2007 21:52)


Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy

Rekisteröityneet käyttäjät (Rekisteröidy käyttäjäksi)
Email
Salasana




Kerro tästä sivusta muille Facebookissa

Parhaat lehtitarjoukset | Kaikki lehtitarjoukset

Tarjoukset edellyttävät kestotilausta, mutta tilauksen voi perua milloin vain.

Muut mainokset

  • Monster.fi - Tuhansia työpaikkailmoituksia. Myös kesätyöpaikkoja ilmoitettu.
  • Sanapeli - Sanojen etsimistä erilaisilta ruudukoilta. Erittäin koukuttava peli.
Viime aikojen suosituimmat adressit
18.12.07 Oulun tulee luopua Kallioparkis
04.09.08 Nykyaikainen palloiluhalli vaas
25.08.08 Ei terveydenhuollon ammattilais
26.08.08 Alkoholi lailliseksi 16v
03.09.08 Niksi- Ismo Desperadosin tilall
29.07.08 Adressi Messukylän lukion säily
04.09.08 Liinalammin koulun puolesta
01.06.06 Kannabis lailliseksi
02.09.08 Nastolan kunnan maakauppa
20.08.08 Ei koulua lauantaiksi.
12.06.06 Mopot 60km/h
26.08.08 Asumisen hinta alas (Konkreetti
28.07.06 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
27.08.08 Korjatkaa Muurlantie
18.06.08 Kivinokka uudelleen kansanpuist
22.08.08 Pelastakaa Kino Tapiola
17.05.06 Raiskauksille kovempi tuomio!
20.08.08 Vastusta Lempäälän Lepokallion
31.08.08 Lisää radiosoittoa kotimaiselle
28.08.08 Porvoon Teatterin Puolesta!
23.08.08 Uutta kallista mopokortti uudis
01.09.08 EI Ruusulankadun päihdeasuntola
21.05.08 Turun Eläinhoitolaa ei saa lope
03.09.08 Huispaus kautta aikojen ja Ihme
22.07.08 Ari Koivunen ikärajattomalle ke
Uusimmat adressit | Suosituimmat
06.09. Tölkkimehut pois kaupoista tai sa
04.09. Huumepoliisille lisää valtuuksia
04.09. Lähiruuan lisäys
04.09. Liinalammin koulun puolesta
04.09. Nykyaikainen palloiluhalli vaasaa
04.09. Kuolaimettomat (bitless bridle) s
04.09. Elämänkatsomustietoa, taideaineit
04.09. Paremmat liikenneyhteydet Siuntio
04.09. Siuntion nuorille lisää toimintaa
04.09. Ei enää Paavo Väyrystä seuraavaan
04.09. Uusi urheiluhalli Siuntioon
03.09. Heinolan terveyskeskuksen ilta- j
03.09. Niksi- Ismo Desperadosin tilalle.
03.09. Huispaus kautta aikojen ja Ihmeot
03.09. Häätäkää Johanna Tukiainen suomes
02.09. Jätehuolto kuntoon
02.09. Kuonokoppapakko pitbull-terrierei
02.09. Nastolan kunnan maakauppa
01.09. EI Ruusulankadun päihdeasuntolall
31.08. Lisää radiosoittoa kotimaiselle i
31.08. Tenacious D Suomeen!
31.08. Oikeus ja lastensuojelutoiminnan
31.08. Hovihallin pysäkki takaisin
31.08. Formulat Suomeen!
31.08. Dr. Pepper 1,5l pullot, ja cherry
Viimeksi kommentoitu | Näytä viestit
07.09. Alkoholi lailliseksi 16v
07.09. Juhannus on kiellettävä
07.09. Cybershop Lahteen
07.09. Yksinäisen pannattoman koiran ampu
07.09. Dr. Pepper 1,5l pullot, ja cherry
07.09. Poliisit kiellettävä lailla!
07.09. Avenged Sevenfold suomeen.
06.09. Inuyasha -anime suomeen!
06.09. Kaupat auki sunnuntaisin ympäri vu
06.09. Kielletään ihmiset!
06.09. Sanokaa kyllä NATO:lle suomalaiset
06.09. Rasismi pois suomesta!
06.09. Pentti Matikainen pois HIFK:n orga
06.09. Oikeus ja lastensuojelutoiminnan m
Uusimmat viestiketjut | Suosituimmat
30.08. Sikojen vienti Venäjälle teuraste
14.08. Huhuhh
11.08. Ii 2
31.07. Rantatunneli
30.07. Kovamuoviset CD-levykotelot pois
25.07. Höpö höpö!
21.07. Slaikkareiden Sauli ja Niko takai
20.07. Animekauppa Mikkeliin!
18.07. Mopot 60km/h
14.07. Mikä ihmisiä kiinnostaa mangassa