Vetoomus Meri-Rastilan, Kivinokan ja Vartiosaaren puolesta

Entinen Helsinkiläinenja hengessä mukana ja toiminnassa myös

#126 Re: Pienten metsien ystävät

12.12.2013 21:58

#101: - Pienten metsien ystävät 

Meri-Rastilan metsän eteen on vielä taisteltava. Se on ihmisten (ja eläinten) henkireikä. Vuosaari on jo kauan sitten muiltaosin silvottu ja hengettömäkasi rakennettu, pilattu. Ei voi olla niin julmaa ihmistä, että haluaa riistää viimeisetkin. Se ei ole inhimillistä. Nyt kootaan voimat yhteen ja vastustetaan viimeiseen asti! 


Vieras

#127

13.12.2013 07:12

Iltalehden pääkirjoitus 12.12.2013 otti myönteisesti kantaa Meri-Rastilan kaupunkimetsän säilyttämisen puolesta.

Löytyy netistä. Otsikolla:
Taistelu kaupunkimetsistä herätti helsinkiläiset

Erittäin hyvä puheenvuoro. Hyvä kun asiaan reagoidaan.
Tuhannet ihmiset ovat havahtuneet.

Muhkeat metsät, vapaat rannat ja kalliot ovat Helsingin kulttuuriympäristöä ja kaikki tuki kaupunkimme monimuotoisuuden vaalimiseksi on tärkeää.

Vieras

#128

13.12.2013 07:15

Upeaa, että saadaan uusia kauniita asuin alueita kaikille halukkaille. Varsinkin jos ei halua muuttaa esim. Kalasataman kivikylään. Näin Helsinki uudistuus! Luonto ei Suomesta lopu.

Vieras

#129 Re:

13.12.2013 08:15

#127: -

Löytyy täältä:

http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2013121217824785_pk.shtml

Pienistä virheistä huolimatta erinomainen kirjoitus.

 


Vieras

#130 Re:

13.12.2013 08:18

#128: -

Miksi nämä luonnon riittävyyttä väittävät eivät koskaan kerro, missä sitä säilyy ja miten sinne esim. autoton lapsiperhe pääsisi? Helsingin metsissä on sellaista monimuotoisuutta, joka on jo kovin harvinaista Etelä-Suomessa.

Helsingin kaupunkisuunnittelusta ei sen sijaan monimuotoisuutta tai kauneutta löydy: haaleaa ja tylsää laatikkoa laatikon perään kuin pyssyllä ammuttuna.

Tommi

#131

14.12.2013 13:59

Talin golfkentän nurmikolla ei ole mitään luontoarvoa! Nurmikkoa ei tarvitse suojella. Sillä on rakennettua arvoa ja golfkentän voi siirtää helposti muualle. Metsillä, kosteikoilla ja rannoilla on myös kaupungissa luontoarvo. Meri-Rastilassa, Kivinokassa, Vartiosaaressa ja Viikinlahdella.

Vieras

#132

15.12.2013 16:26

Helsinkiläisillä tämänkin ajan lapsilla on oltava käytössä luonnollisia mutkattomia huolettomia ulkoilualueita.

Vieras

#133

20.12.2013 13:17

Meri-Rastilan rantametsää ei missään nimessä pidä rakentaa, enemmän saadaan neliöitä, kun rakennetaan metroradan päälle tornitaloja ylöspäin eikä tuhota vihreää ikimetsää rannasta. Miten typerää touhua, Miten typerää touhua...

Missä olivat muuten Vuosaaren edustajat kaupungin valtuustosta ,kun tätä päätöstä tehtiin ? ja yksi Vuosaarelaisista paikalla olijoista äänesti tyhjää kun demarit kävivät korvaa kuiskuttamassa. Mitä tuli vastineeksi? Olisiko ollut riittävästi miestä ja äänestää tälle jyrkkä EI.
sahaaaa

#134 Re: Asuntoja tarvitaan

27.12.2013 09:42

#3: PöljäPöljä - Asuntoja tarvitaan

Kyllä todellakin metsiä kaivataan ja Helsingissäkin potää olla metsiä! Ne rauhoittavat aika montaa sielua.


Vieras

#135

27.12.2013 13:39

Grynderit kuriin!
Luonto auttaa ihmisiä

#136 Lähiluontoa ja asumista ei ole perusteltua kilpailuttaa vastakkain

28.12.2013 15:17

Lähiluontoa ja asumista ei tarvitse - eikä ole perusteltua - kilpailuttaa vastakkain. Tieto luonnon merkityksestä kaupungin ja asukkaiden tukena kasvaa. Lisäksi radan päälle ja tuntumaan on mahdollista rakentaa ilman kaupunkimetsien uhraamista uusia asuntoja niin paljon kuin junien kapasiteetti vetää.

Luonnon merkitys kaupunkikokonaisuudelle kasvaa. Uusi tieto on saatava nopeasti käyttöön niin Helsingin kuin helsinkiläistenkin parhaaksi.

Jos siirrytään koko maan tasolle, monimuotoista luontoa on kadonnut viime vuosikymmeninä paljon. Kaupunkien tehotonta maankäyttöä ei voi kestävästi perustella sillä, että luontoa säilyy muualla. Itse asiassa suuret kaupungit käyttävät huomattavasti omaa aluettaan suuremman maa-alan pärjätäkseen. Luonnon monimuotoisuuden hävikki on puolestaan yksi suurimmista ympäristöriskeistä.

Vieras

#137

29.12.2013 06:55

Hyvä että pyritään säilyttämään luontokokonaisuuksia. Viheryhteydet ovat tärkeitä. Suhtaudun kielteisesti Kruunuvuoren siltaan, jonka epäilen olevan osasyy (rajun) rakentamisen vaihtoehtoon Vartiosaaressa. Tarvitsemme kaupunkiin sekä asuntoja että laadukasta ympäristöä. Hyvien alueiden lihoiksi paneminen lämmittää vain hetken grynderin lompakkoa ja jatkoa aina seuraa samaan tyyliin. /Ilkka Salonen

Vieras

#138 Re:

29.12.2013 11:07

#137: -

Olisi tosiaan hyvä, jos pyrittäisiin säilyttämään laajoja viheralueita ja niiden luomia yhteyksiä. Näin tuntuu kuitenkin olevan vain juhlapuheissa - todellisuudessa niin virkamiehet kuin turhan iso osa päättäjistäkin taitaa totella rakennusliikkeiden käskyjä, jotka tosin on huolella naamioitu alueiden parantamishankkeiksi.

Tästä on nyt tultava loppu ja yhä useampien on alettava vaatia läpinäkyvyyttä niin kaupunkisuunnitteluun kuin päätöksentekoonkin. Olisi myös vihdoin saatava media kiinnostumaan Helsingissä tapahtuvasta kaavoituspelistä. Tällä hetkellä mm. Helsingin Sanomat vaikenemisellaan suojelee Helsingin virkamiesten ja kunnallispoliitikkojen kyseenalaista toimintaa.

 


Vieras

#139

02.01.2014 10:08

Kaupunkilaiset tarvitsevat virkistysalueita metsistä ja merenrannoilta,niitä ei saa tuhota rakentamalla!!!

Vieras

#140

03.01.2014 06:38

Luontoa kaikille!!!!

Vieras

#141 Tutkimus kaupunkiluonnon terveysvaikutuksista

06.01.2014 10:09

Helsingin Uutisissa on hyvä kirjoitus kaupunkimetsiin liittyen:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/272726-tutkija-kaupunkimetsa-voi-ehkaista-sairauksia

Vieras

#142 Re: Asuntoja tarvitaan

07.01.2014 11:35


Vieras

#143

13.01.2014 15:13

Helsingin kaupunki sairastaa megalopolisia. Samaan aikaan suorittavat työpaikat menevät sitä kauemmaksi Kehä III:n taustalle, mitä enemmän kiinteistökulut täällä nousevat. Mitä ne päättäjät haluavat, että Helsinki olisi yksi iso ihmisvarasto vai?

Vieras

#144

14.01.2014 13:53

Mielenkiintoinen kirjoitus Suomenmaassa:

http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/operaatio_merirastila_saisi_her%C3%A4tt%C3%A4%C3%A4_kasvuideologit_6683158.html

Harmi, että Keskustaa edustavat helsinkiläisvaltuutetut eivät olleet metsän ja kansalaisvaikuttamisen puolella.

Vieras

#145

23.01.2014 12:53

Meri-Rastilan osayleiskaavapäätöksestä on Helsingin Uutisten mukaan tehty kuusi kunnallisvalitusta:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/276199-meri-rastilan-kaavasta-on-valitettu-oikeuteen

Vieras

#146

24.01.2014 00:20

Ei kaikkea maata tarvitse täyttää betonilla ja asfaltilla. Ihminen tarvitsee myös luontoa ympärilleen voidaakseen hyvin ja elääkseen onnellisena ja terveenä. Entisenä vuosaarelaisena en voi enää käydä ko. paikassa ilman, että kyynel nousee silmäkulmaan... samoin Kivinokka ja Vartiosaari ovat koskemattomia paikkoja jo luonnon monipuolisuuden ja eläimistön takia. Ne ovat arvoja, joita ei takaisin saa kerran tuhottuna.

Vieras

#147

24.01.2014 12:04

Olen entinen Helsikiläinen, asuin siellä 40-vuotta. Toivon ettei viheralueita pilkottaisi enää enempää..
Metsien puolesta

#148

24.01.2014 12:12

Metsien häviäminen surettaa. Jos lisärakentamiselle on löydettävä uusia alueita, miksi ei täydennysrakenneta epämääräisille joutomaille, niitäkin on.

Vieras

#149

24.01.2014 20:40

Näihin alueisiin ei missään nimessä voi koskea. Nyt on jo virkistysalueet tuhottu ja nämä ovat ainoat jäljellä olevat joissa on "tilaa hengittää"!

Vieras

#150

25.01.2014 06:28

Nyt sitten annetaan luonnon olla rauhassa ja ei rakenneta täyteetn alueita. Sipoossa on tilaa rakennella.

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…