Kristityt Sanoma-konsernille: lopettakaa heti vihakampanja
Vieras |
/ #240 Herää Suomi, älä alistu eksyttäjien edessä15.04.2011 17:25Tämä adressi on parasta mitä nykyisen arkkipiispan aikana on tapahtunut. Ehkä tämä nyt havahtuu unesta johon Seta, vasemmisto, vihreät ja tulkaa kaikki-liike on tyhjänpäiväisellä, ellen sanoisi tyhjäpäisellä retoriikallaan vaivuttanut. Hs ja iltalehti saakoon myös osansa tosiasioiden vääristelystä ja hurmahenkisen radikalismin nimissä harjoitetusta sanan ja uskonvapauden rajoittamisesta. Muutama seurakunnan lehti on piispojen nuoleskelussaan ja päätoimittajien keskinäisessä miellyttämiskamppailussaan menettänyt viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Agressiot niitä kohtaan jotka pyrkivät elämään kirkon tunnustuksen mukaisesti ovat osoitus avoimesta vihasta ja vainosta. Toimittajat, jotka eivät tunne edes kristinuskon alkeitakaan, ovat etujoukoissa suu vaahdossa selittämässä omia tulkintojaan. Samaa on sanottava Tulkaa kaikki liikkeen toiminnasta. Se, että maksaa kirkollisveron ja on kirkkovaltuuston tai neuvoston jäsen, ei osoita minkään sortin tunnustuksellisuutta eikä kristillistä vakaumusta. Vakaumus ja tunnustuksellisuus on nähtävissä kyseisten henkilöiden toiminnasta. Kun tällaiset henkilöt ovat julkisuudessa profiloituneet vain ja ainoastaan kristittyjen vainoojina ja kirkon perustan repijöinä mitätöimällä kirkon tunnustuksessa pitäytyvien hengellisen identiteetin, ja samalla heidän itsenä olemisen oikeuden, ollaan kirkon lopullisen hajoamisen kynnyksellä. Perimmäinen syy tilanteeseen löytyy muutaman piispan vuosia kestäneestä myyräntyöstä kirkon perustusta vastaan. Nyisestä arkkipiispasta kaikki em. tahot saivat oivan keulakuvan agendansa toteuttamiseksi. Tämän maan ja kirkon tulevaisuus ratkaistaan varsin lyhyellä aikavälillä. HS:lla olisi tässä tilanteessa mahdollisuus tehdä parannus. Tämä adressi on juuri siitä syystä erittäin tarpeellinen. Herää Suomi, älä alistu. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kristityt Sanoma-konsernille: lopettakaa heti vihakampanja" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1933 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18043 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
875 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1302 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
623 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
453 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
287 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6370 Luotu: 29.11.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.