Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi
SS |
/ #115 Surkea esitys hallitukselta31.08.2013 15:22Hallitus on perustellut esityksensä kotihoidon tuen puolittamiseen tasa-arvolla. Tämä on vain kaunis korulause ja kaukana todellisuudesta ja oikeasta elämästä. Niin kauan kuin naisten palkat ovat pienemmät, on turhaa ja naurettavaa vedota tasa-arvoon. Kaikilla pariskunnilla ei kuitenkaan tilanne ole niin hieno, että tienaisivat suunnilleen edes saman verran. Maassamme suurin osa vanhemmista on kuitenkin ihan niitä tavallisia työssäkäyviä isiä ja äitejä, joilla on perusliksat ja joista ei pahemmin säästöjä kerrytellä, eletään siis aika kädestä suuhun. Joidenkin kommentoiminen täällä siitä, kuinka tulisi osata laskea se, että lastaan on varaa hoitaa on julmaa ja paljastaa sen kuinka joidenkin mielestä tuntuu olevan ainoastaan parempituloisten oikeus lisääntyä. Elämää ei aina suunnitella, kuin käsikirjoitusta ja lapsia saadaan eikä tehdä. Lisäksi esitys läpimennessään toisi tilalle vain suurempia ongelmia, kuten mistä yhtäkkiä päivähoitopaikkoja alle 3-vuotiaille, joiden ryhmiä muutenkin on vähemmän ja pienet vaativat tiettävästi enemmän vahtia ja hoivaa. Päivähoitopaikat ovat tälläkin hetkellä todella kiven alla ja moni joutuu viemään lastaan kauas päivähoitoon, joka pidentää lasten jo ennestään pitkiä päiviä päiväkodissa. Kenenkään mielestä ei voi oikeasti olla suotavaa, että alle 3-vuotias lapsi (tai minkään ikäinen) viettää päiväkodissa 11h päivästä. Jokainen voi siitä laskea, mitä jää vanhemmalla oikeasti aikaa viettää lapsensa kanssa päivästä. Lapsuus on lyhyt, vuodet vierivät nopeasti ja jokaisen, joka oikeasti haluaa hoitaa lapsensa 3-vuotiaaksi kotona, tulisi olla siihen oikeus, ilman että puututaan siihen, hoitaako lasta kotona äiti vai isä. Perheissä tilanteet ovat hyvinkin erilaisia keskenään ja esitys siitä, että jokaiseen perheeseen sopisi sama muotti on huolestuttava. Kuitenkin tulee muistaa, että isien jääminen kotiin on ollut ennenkin mahdollista ja varmasti moni sen hyödyntääkin jos se suinkin perheen tilanteeseen sopii. Monille tämä esitys tulisi olemaan toki taloudellinen mahdottomuus, mutta kyse on myös siitä, ettei hallituksen tulisi päättää siitä, miten perheet haluavat elämäänsä elää ja suunnitella. Luonteita ja ihmisiä on erilaisia ja siksi on ollut hyvä, että perheet ovat saaneet yhdessä päättää heille sopivimman vaihtoedon siitä, kuka lapsia jää kotiin hoitamaan. Kaikille isille kotona olo lasten kanssa kokopäiväisesti ei yksinkertaisesti sovi, kuten se ei sovi kaikille äideillekään. Kaiken kukkuraksi esitys on ydinperhettä suosiva, kaikki lapset eivät kuitenkaan vartu aina äidin ja isän kanssa. Tähän asti kotihoidon tuki on ollut tasapuolinen kaikkia perhemuotoja kohtaan. Kuinka ratkaistaisiin esim. yh-vanhempien kotihoidontuki jatkossa, ilman että ratkaisu olisi jollekin perhemuodolle epäreilu? Siihen vetoaminen, että muissa maissa ei tueta lapsiperheitä yhtä paljon kuin Suomessa on typerää, sillä täällä maksetaan järkyttävän suuria veroja kaikesta, johon olemme tyytyneet, sillä verorahoille on saanut aiemmin vastinetta. Enää kohta näin ei ole ja silti veroja korotetaan. Toisissa maissa asuinkustannukset ja ruoka ovat halvempia, täällä eläminen suhteettoman kallista. Toisin sanoen jatkossa, jos esitys toteutuu, lapset tulevat menemään huomattavasti aikaisemmin päivähoitoon. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
538 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
281 Luotu: 21.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18295 Luotu: 25.04.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
243 Luotu: 20.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2023 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1084 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2093 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
138 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
712 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6438 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
50 Luotu: 20.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1065 Luotu: 04.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.