Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi
Vieras |
/ #239 Jyrki Jyrki, älä tyrki!!06.09.2013 11:36Onko isien hyvä ottaa enemmän vastuuta lasten kotihoidosta? Jyrki vastasi, että hänestä lapsista kasvaa ihan hyviä kansalaisia oli ne sitten koti tai pvkotihoidossa. Siinä arvo, joka tämän uudistuksen takana on. Lapset päivähoitoon. Epä ole Jyrki edes ajatellut että joku isä sinne kotiin jäisi, Jyrkistä itsestä puhumattakaan!! Ihan kaksinaamaista sikailua, heikoimmalta lypsetään, että saadaan hyvinvointia rikkaammille. Se on ihan varma, että ne äidit, jotka siellä kotona ovat lapsia hoitaneet tarttuvat myöhemmin työhön kuin työhön. Siis niihin OIKEISIIN töihin. He ovat tottuneet tekemään raskasta työtä ja työmoraali on hyvää. Tai on ainakin ollut. Väittäisin, että tuo uudistus voi nakertaa tuota työintoa palkkatyössä. Uudistuksessa ei AIDOSTI kyllä ole edelleen sama mahdollisuus hoitaa lapsia kotona siihen 3v ikään, vai kuinka? Tätä pyydän Jyrkiä vielä miettimään. Ja jos mietittyäsi vastaat, että ON AIDOSTI mahdollisuus hoitaa lapsia kotona 3 vuotiaaksi, toivon että vielä yrität asettua sen heikoimman, lapsiperheen asemaan. Sillä todellista viisautta on päättää asioita heikoimpia tukien ja kuten huomaat te hyväosaiset voitte tehdä elämässänne aidommin, niitä valintoja. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kotihoidon tuen jakaminen perheiden päätettäväksi" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
538 Luotu: 15.05.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
292 Luotu: 21.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18298 Luotu: 25.04.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
255 Luotu: 20.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2024 Luotu: 04.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1085 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2096 Luotu: 05.05.2024
Mortin männikön puolesta
140 Luotu: 16.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
714 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6439 Luotu: 29.11.2023
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
61 Luotu: 17.05.2024
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
55 Luotu: 20.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10513 Luotu: 13.12.2020
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12838 Luotu: 15.07.2023
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
502 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1345 Luotu: 06.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
42 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
729 Luotu: 27.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.