Vuoden 1947 jälkeen syntyneitä uhkaavat eläkepienennykset poistettava
soili härkänen Adressin tekijä |
/ #21 ei kai sitä tulevaa tiedetä kovin varmasti20.02.2008 17:21kuntoutusraha sama kuin ennen oli määräaikaiseläke. elinikä tai oikeammin elinaika lasketaan tässä laissa kuolleisuustilastojen perusteella eli sen muutokseen vaikuttavat se, että kuolevatko ihmiset aiempaa vahempina tai nuorempina. Ne, jotka eivät ole tyäkyv.eläkkeellä/entisellä sairaseläkkeelle saavat kuntoutusrahaa joltakin luukulta. Kuntoutusraha tulee säilymään. En vain tiedä tuleeko sen saanti kiristymään. Kyllähän noita hylkäyksiä tulee vaikka kuinka ja ihmiset saa tehdä valituksia valitusten perään. Käsittääkseni invalidien ja vammaisten vammaislakiin perustuvia etuuksia on karsittu, sillä niiden tuottaminen on kuntien vastuulla. Mikäli ei ole työkyv.eläkeläinen niin saattaa päästä vuoden välein kuntoutukseen, koska kuntoutuksen tavoitteena on kuntouttaa takaisin työelämään. Tähän sinun kohtaan voin vastata, että... "Jos jokaisen ihmisen pitäisi olla työelämässä mukana vähintään sinne 63 ikävuoteen asti kunnosta riippumatta, niin velvoitetaanko tynantajia työllistämään sairaita ja vammaisia,jotta tuo tavoite täytyy jokaisen kohdalla joka haluaa olla sairaanakin työssä." - eihän sitä ole pakko ottaa eläkettä vastaan ja kunnon parannuttua voi palata eläkkeeltä töihin ja jäädä sille myöhemmin. Se on eri asia kuinka sitä saa työtä. - tiedän yhden miehen, jonka työkyvyttömyyseläke on liian pieni, jotta hän ei tule toimeen sillä, niin työnantaja teki järjestelyjä työtehtävien työn suhteen, hän tekee niitä töitä mitä voi. - sitä en osaa sanoa kuinka kovsti velvoitetaan tulevaisuudessa työnantajia työllistämään meitä kramuja, sen näkee kun alkaa lain tuon kohdan soveltaminen - eihän nykyään kaikki ole päässeet eläkkeelle, vaan ovat työnhakijoita, joita kukaan ei huoli En tiedä osasinko vastata yhtään sinne päinkään kuin mihin hait vastauksia. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Vuoden 1947 jälkeen syntyneitä uhkaavat eläkepienennykset poistettava" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1969 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
948 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18093 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1170 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
462 Luotu: 13.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
649 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
293 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1827 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
295 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12798 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6382 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
470 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1035 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
605 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1457 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.