Vetoomus: NATO, isäntämaasopimus ja Suomen laki
tyhmän sanat lyöntejä kutsuvat |
/ #118 Hyvin sitä viljellään02.09.2014 18:29#116: Kekkonen - Re: Re: Sanoo tosi tyhmä Luepa tämän päivän IS ja näe kuinka sitä istutetaan oikein olan takaa. Luetellaan alkuun heti muutama Venäjän sota, ja kaksi niistä kolmesta oli puolustuksellisia iskuja, niillä perustellaan suurta uhkaa. Suurvallaksi Venäjä ja Kiina ovat harvoin olleet muiluttamassa pienempiään. USA taas tekee sitä ihan työkseen kaikilla mantereilla avoimesti ja salaa, mutta siitähän ei sanomatalot tai lännen mediamme puhu eikä pukahda. Miltä kuulostaa 74 eri sotaa vuonna 2013 ala USA? Jippii saamme olla pian niissä mukana vielä enemmän, niissähän ei siviileille koidu mitään kärsimyksiä, ei edes rypälepommeista joita kylvetään lentokoneista tai köyhdytetystä uraanista joka säteilee vuosisatoja maaperässä. ( näistäkään ei uutisoida, tai tekaistusta Irakin joukkotuhoaseista ) Natoon joo heti vaan USA:n kaksipuolue demokratiaa viemään. Suomea on hallinnut aina joka hallituksesa RKP, koska he tajuavat äänestää, siksi luemme heidän turhaa kieltää ja meihin on istutettu viha, joka meidät tuhoaa. Pienen maan suurin viisaus on puolueettomuus, jonka päälle on nyt pissitty olan takaa. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1816 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17989 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
761 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1289 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1085 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
592 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
462 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
445 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
401 Luotu: 13.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
593 Luotu: 07.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
244 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1785 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
745 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1023 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12784 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
687 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1449 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6349 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
392 Luotu: 07.04.2024