KÄMMENNIEMEN TERVEYSASEMA PALVELUINEEN SÄILYTETTÄVÄ
Sirpa Pursiainen |
/ #715.05.2015 13:33Tässä vielä lisäperusteluja: Terveydenhuoltolain mukaan terveydenhuollon palveluiden toteuttamisessa on huomioitava väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertainen saatavuus, laatu ja potilasturvallisuus. Lisäksi on huomioitava terveydenhuollon palvelujen asiakaskeskeisyys. Terveydenhuoltolain 4§ mukaan: ”Kunnan on osoitettava riittävästi voimavaroja kunnan peruspalvelujen valtionosuuden perusteena olevaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palveluihin. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän terveydenhuollosta vastaavan henkilöstön rakenteen ja määrän on vastattava alueen väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä terveydenhuollon palvelujen tarvetta.” Terveydenhuoltolain 10 § mukaan: ”Kunnan on järjestettävä terveydenhuollon palvelut sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisiksi kuin kunnan asukkaiden hyvinvointi, potilasturvallisuus, sosiaalinen turvallisuus ja terveydentila edellyttävät. Kunnan on huolehdittava vastuullaan olevien asukkaiden palvelujen järjestämisestä ja saatavuudesta yhdenvertaisesti koko alueellaan. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä terveydenhuoltopalvelut alueellaan lähellä asukkaita, paitsi jos palvelujen alueellinen keskittäminen on perusteltua palvelujen laadun turvaamiseksi.” Kämmenniemen terveysaseman lakkauttaminen ja palvelujen keskittäminen vaarantaisi lasten ja iäkkäiden sosiaalisen turvallisuuden sekä sairaiden ja iäkkäiden fyysisen terveyden, sillä palvelun saavuttamiseksi kuluva aika pitkittyisi huomattavasti. Huomioiden kulkuyhteydet sekä matka-ajan, olisi lasten ja nuorten turvatonta matkata yksin Linnainmaalle palvelujen pariin. Palvelujen keskittäminen näin kauaksi ei edistä alueen asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä. Lisäksi potilasturvallisuus osaltaan vaarantuu silloin, kun heikossa kunnossa oleva kuntalainen joutuu ajallisesti ja heikoilla kulkuyhteyksillä tekemään liian pitkän matkan saadakseen tarvitsemansa avun, kuten lääkityksen, hoidon tai sairaslomatodistuksen. Kämmenniemen terveysaseman palvelut ovat vastanneet perusterveydenhuollon tarpeisiin alueella, eikä näin ollen palvelujen keskittämistä voida perustella palvelujen laadun turvaamisella. Alueella on selkeä tarve terveysasemaan ja siihen liittyviin palveluihin. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1033 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2042 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18214 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
466 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1972 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
681 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1324 Luotu: 06.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6424 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12814 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10504 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
710 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024