Joensuu vapaaksi pelosta
ihmiseltä ihmiselle |
/ #155 Re:08.01.2016 20:47Ihmisen on helpompi asennoitua realistisesti uusiin tilanteisiin jos hankkii sitä koskevaa tietoa.Katupartiot ovat syntyneet lähinnä maahantulijoiden räjähdysmäisestä kasvusta ja heidän mukanaan tuomista ongelmistä ja turvaksi tavalliselle suomalaiselle hekilölle jos sellaista ilmenee.Rikollisuus on kasvanut maahanmuuton myötä ja syö poliisin resusseja siinä määrin,että heillä on kädet täynnä työtä ja vaikeuksia ehtiä jokaiseen hätään riittävän nopeasti.Katupartiot tai poliisi tai itsekään en syyllistä maahantulijoita rasistisesti käyttäytymisestään.Heillä on sopeutumisvaikeuksia meidän erilaiseen kulttuuriin,lakiin joka on erilainen,josta ei ole tarvittavaa tietoa,meidän käyttäytymismalli on heille vieras,naisten ja lasten asema on erilainen mihin he ovat elämässään tottuneet,vapaasti kulkevat ja pukeutuvat naiset antavat heille ominaisen mutta täällä väärän singnaalin,eli näin käyttäytyvät naiset ovat kaikkien "omaisuutta".Mitä enemmän heitä tulee maahan ,sitä enemmän heitä ilmaantuu katukuvaan ja keskuuteemme ja kulttuurierot törmäävät toisiinsa erilaisina ongelmina suomalaiselle väestölle,toki myös heille koska laki koskee myös heitä väärinkäytöksissä.Heistä suurin osa tulee myös jatkamaan työttömien jonoa ja lisää tyytymättömyyttä ja turhautumista koska tänne on lähdetty suurin odotuksin paremmasta elämästä ja jota harhaanjohtavasti heidät rahastanut ja matkaan saattanut salakuljettaja on luvannut.Koko keskisen Euroopan tilanne on ajautunut kaaokseen hallitsemattoman maahantulijoiden seurauksena,jota ei osattu ennakoida.Suomi ajautuu samaan halusipa sitä kukaan tai ei.Maa ei ole vielä hälytystilassa kokonaisuutena,koska se aika on vasta tulossa kun vastaanottokeskuksissa oleva väestö asutetaan kansan keskuuteen.Suuri osa haluaa eteläsuomeen,mutta asuntotilanteen vuoksi se ei ole mahdollista ja heitä on nyt sijoitettavaksi kaikkialle.Katupartiointi on toiminut Kemissä jo neljä kuukautta ja ongelmia heidän osaltaan ei tänä aikana ei ole ollut.Paikalliset ihmiset ovat olleet kiitollisia vapaaehtoistyöstä joka on tuonut turvallisuutta sekä helpottanut poliisin työtä ennaltaehkäisevältä osaltaan ja havainnoinnissa. Palatakseni alkuun,jokaisen ihmisen mielipide on arvokas,mutta nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa tiedolla on suuri merkitys.Suomessa on monenlaisia uhkia valtiovaltaa myöten,kenellä mistäkin syystä.Tulee kaiken melskeen keskellä mieleeni vanha sananlaskukin:että kun lähtee sutta pakoon ,tulee karhu vastaan.Kaikkea hyvää ja talven jatkoa kaikille Joensuulaisille! |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024