VANHAINKOTIEN PUOLESTA
Emmi Eskolin Vieras |
/ #44 Katsantokanta lisää26.09.2010 10:40Näiden perusteluiden lisäksi, että hoitopaikkoja sekä työpaikkoja todellakin tarvitaan haluaisin mainita vielä yhden näkökannan, joka meille 30-vuotiaille ja nuoremmille on erittäin tärkeä. Mielestäni on mielenkiintoista, että ryssänpelko on olemassa aina vaan, mutta ne ihmiset, jotka meidät suomalaisina pitivät on heidän lapsilleen asia, jota ei tarvitse ajatella, ei kunnioittaa, heidän puoliaan tuntuu pitävän enää lapsenlapset, onneksi toki edes he. Tämän päivän vanhukset olivat valmiita uhraamaan jopa henkensä oman tulevaisuutensa takia eli meidän nykyisyytemme ja myös meidän lapsiemme tulevaisuuden takia. Nyt kuitenkin kaikelle viitataan kintaalla, vanhus ei ole tänä päivänä päättäjille edes koiran arvoinen eläjä. Koirakin kun sentään lopetetaan kituessaan, yhteiskunnassa vanhukset yritetään tappaa kiduttamalla. Näin kärjistettynä. Ehkäpä ideana onkin, että kun ihminen ei enää tuo verorahoja vaan tarvitsisi niitä, niin saunan taakse ja niskalaukaus tuollaiselle turhalle taakalle? Kajalakodin tulevaisuus ei ole pelkästään salolaisten asia, se on meidän kaikkien, jotka edes vielä jotain tunnemme, meidän, jotka ajattelevat ihmisen ihmisenä ja jotka tuntevat, että meidän vastuullamme on pitää huolta myös heikommista. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2035 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1029 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18201 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
456 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1962 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
765 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
701 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024