Vastustamme Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamista
Minä paikkakuntalainen |
/ #158 Säästöt esiin17.02.2012 10:16Kaikissa juhlapuheissa Ilmavoimien komentajaa myöten on jauhettu siitä, kuinka Lentosotakoulun tulevaisuus on nyt turvattu pitkäksi ajaksi eteenpäin, kun on saatu uudet, vähän lennetyt Hawkit Sveitsistä. Tämä operaatio on turvannut sen, että Ilmavoimat voi antaa omalla harjoitushävittäjäkalustolla koulutusta pitkälle tulevaisuuteen. Nyt tehtyjen päätösten jälkeen vaikuttaa siltä, että säästötoimenpiteitä on käytetty keppihevosena toiminnan keskittämiseksi Tikkakoskelle, jonka varuskunta-alueesta on jo ainakin Vinkojen siirron jälkeen käytetty nimitystä "Tikkakosken kampus". Minulla vaan on mielikuva, että tässä on nyt toteutumassa yksi pitkäaikainen strateginen tavoite, kun suurin osa Ilmavoimien koulutustoiminnasta on keskitetty Tikkakoskelle (Vinka, Hawk, Lentotekninen koulu sekä Viestikoulu). Esimerkiksi Vinkojen siirtoja edeltävät perustelut ontuvat nyt pahasti. Ja kai ne ontuivat jo vuonna 2005, koska Kauhavalla on suihku- ja potkurikoneliikennettä hoidettu rinta rinnan, ilman ongelmia jo 60-luvulta lähtien. Inhorealistinen ennustaja voisi arvata, että Patrialla on merkittävä rooli näissä päätöksissä. Katsotaan, kuinka Hawk-lentotoiminta on järjestetty muutamien vuosien kuluttua. Onko mahdollista ottaa selvää, kuinka paljon enemmän maksaa Vinka-lentokoulutuksen pyörittäminen nyt, kun toiminta on ollut ulkoistettuna Patrialle, Tikkakoskelle tapahtuneen siirron jälkeen? Yksi tärkeimmistä asioista on nyt vaatia esitykset toteutuvista säästöistä. Laskelmiin pitää ottaa huomioon kaikki välillisestikin aiheutuvat kustannukset, kuten mm. lisärakentamisen ja saneeraamisen tarve, tyhjentyvien kiinteistöjen ylläpito, lisääntynyt logistiikka, arvioidut "turhat" lentotunnit odotuksissa ja siirtymisissä kauempana sijaitseville harjoitusalueille (Vinkojen keskimääräinen lennon pituus nousi Tikkakoskelle siirtymisen jälkeen 10 minuuttia, kun ei ollut osattu ottaa huomioon vilkkaan kentän mittarilähestymisliikennettä, joka taasen aiheutti Vinkojen VFR-liikenteelle odotuskuvioissa pyörimistä paljon Kauhavaa enemmän). Lisäksi kustannuksiin tulee laskea mukaan myös Lentosotakoulun lakkauttamisen johdosta annettava suora "äkillisen rakennemuutoksen" tuki sekä muut mahdolliset "investointituet", joka lienee miljoonaluokkaa. Yhtenä merkittävänä tekijänä pitäisi ottaa huomioon myös aluepolitiikka, maanpuolustustahto sekä etenkin viranomaisyhteistyön mahdollisuudet, jotka nyt Etelä-Pohjanmaan osalta menevät uusiksi. Mutta em. seikat ovat tärkeitä juhlapuhetasolla ja toisaalta poliittinen ymmärrys tuskin riittää hahmottamaan Lentosotakoulun merkitystä siviilisektorilla mm. onnettomuustilanteissa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Vastustamme Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamista" tässä luettelossaItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1998 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
380 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
654 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1882 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
302 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.