Ambulanssien välitön lähtövalmius koko Pirkanmaalle
Maalaishoitaja |
/ #68 Re:31.10.2012 14:50Nimenomaan arvomaailman takia en voinut jäädä varallaoloa harjoittavaan paikkaan. Lisäksi työvälineet olivat niin ala-arvoisia (kun halvalla piti palvelua tuottaa ja voittoakin tehdä) ettei siitäkään syystä kelvollisen hoidon tarjoaminen potilaalle ollut aina mahdollista. Mutta tämä olisikin jo toisen keskustelun aihe.. Varallaolossa meni työparin hakuun/ siihen, että työpari haki minut kotoa, n. 15 minuuttia. Eli nopeampi lähtö ei ollut edes mahdollinen. Asemapaikalla ei ollut edes mahdollista päivystää koko henkilökunnan, koska kaikille ei ollut tiloja. Joku ulkopaikkakuntalainen siellä majoittui, mutta koska oletus oli, että henkilökunta on varallaoloaikanaan kotona, ei työnantajalla ollut paikkaakaan kaikille, niin että olisi voinut työparin kanssa olla samassa paikassa ja lähteä välittömästi tehtäville. Kun päättäjät ostavat ambulanssi palvelun 15 minuutin lähtövalmiudella, tehdään kirjallinen sopimus, että lähtö 15 minuutin viiveellä riittää. Jos lähtövalmius on sopimuksen mukaan välitön, jokaisella työntekijällä on velvollisuus lähteä välittömästi. Nuorena hankin muutaman vuoden kokemusta varallaolopaikasta, kun jostain piti aloittaa. Heti kun tilaisuus tuli, siirryin kunnalliselle työnantajalle, jossa varallaoloa ei ole ja hoitovälineet ovat asianmukaiset. Rikastumaan ei nykyisinkään pääse, palkka kun on sairaanhoitajan palkka ja valtavan pitkä työmatka vie rahaa, mutta mahdollisuus tehdä töitä oman arvomaailman mukaisesti palkitsee edelleen joka vuorossa. Hoitajapulasta vielä. Ensihoitoon ja sairaankuljetukseen perusvaatimuksena on samat tutkinnot joilla voi työllistyä myös sairaalaan. Lisäksi ensihoitoon vaaditaan nykyään erikoistumisopinnot. Sairaaloissa on hoitajapulan takia koko ajan avoimia työpaikkoja (ilman varallaoloa). Lisäksi ensihoidossa on suurimmassa osassa Suomea alettu varallaoloa karsia ja työpaikkoja, joissa ei tarvitse varalla olla, on jatkuvasti avoimena. Miten ihmeessä Pirkanmaalle meinataan rekrytoida pätevää henkilökuntaa varallaoloon? Suurena riskinä on, että näihin paikkoihin työllistyvät ne, jotka eivät syystä tai toisesta pääse muualle. En nyt millään muotoa halua haukkua kollegoitani, jokaisella on tietysti hyvin moninaiset syyt työpaikan valintaan ja joka paikassa on myös pätevää ja kokenutta henkilökuntaa. Mutta jokainen tietää, että vähiten houkuttelevat työpaikat toimivat vasta-valmistuneiden läpikulkupaikkoina ja "loppusijoituspaikkana" alalle sopimattomille. Potilasta ei paljon lohduta, että firmassa on muutama kokenut ja osaava työntekijä, jos suurimpaan osaan vuoroista työpariksi on sijoitettu kaksi vasta-valmistunutta. Kaikkiin paikkoihin kun pitäisi saada houkuteltua henkilökuntaa, joka kykenee laadukkaasti perehdyttämään myös uudet hoitajat alalle. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2027 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1019 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18189 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
448 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1953 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
672 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1317 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12811 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
308 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6415 Luotu: 29.11.2023
Mortin männikön puolesta
110 Luotu: 16.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10497 Luotu: 13.12.2020
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
480 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024