Pelastetaan Lapuan hiippakunta
Andrei |
/ #19 Yhteistyön halveksijoita23.01.2013 18:45On hyvä, että lapualaiset heräsivät paikkakuntansa puolustamiseen. Sen olisi tosin voinut alkuunsaattaa jo muutama viikko aikaisemmin. Mitä seinäjokisiin tulee, niin ainakin osaan sen virkamiehistä ja päättäjistä on tarttunut suuruudenhulluus. Nummisuutarien Eskon mentaliteetti on yleistä: "Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin." Näinä keskittämisen vuosina Seinäjoelle on nyt keskitetty suurin piirtein kaikki ammattikoulutus, valtion virastot, jne, jne, jne. Lieneekö enää yksi ja ainoa siellä, joka osaa enää ajatella nokkaansa pidemmälle, "maakunnan satraappi", Kari Hokkanen, joka sanoo: "Seinäjoki tarvitsee maakuntaa". Peräseinäjoen, Nurmon ja Ylistaron se jo onnistui hotkaisemaan. Moniaita liittymislupauksia on jo syönyt ja saanut niiden periferiassa asuville unettomia öitä aikaiseksi. Nyt on ilmeisesti pyrkimys saada koko Lapua kiristelemään hampaitaan. Tänä globalisaation aikakautena ei ilmeisesti enää pidä paikkaansa sananlaskutkaan: "Ahneella on "sellainen" loppu." Lieneekö enää etelä-pohjalainen luonnekaan entisellään. Käännämmekö jo mekin vain toisen poskemme lyötäväksi? On jo muutamaan kertaan tärkein asia sanottukin, mutta tunnetusti kertaus on opintojen äiti. Yhtyykö luterilainen kansankirkkomme nykykeskittäjien kuoroon ja keskittämällä siirtää hiippakuntamme pääpaikaksi Seinäjoen? Se olisi selän kääntämistä maaseudulle, josta käsitykseni mukaan kansankirkkomme vahvimmat tukijat löytyvät. Tällainen erhe voi aiheuttaa arvaamattomia seurauksia. Kirkolla ei ole varaa sellaiseen halveksivaan eleeseen, kun sillä jo muutenkin on tarpeeksi vaikeuksia. Halleluja! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Pelastetaan Lapuan hiippakunta" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1997 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
968 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18104 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
375 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
653 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1877 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
300 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
474 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1040 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1458 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.