Pelastetaan Lapuan hiippakunta
HANNU RANTA |
/ #21 Re:24.01.2013 10:18#15: Pentti Lemettinen, rovasti - Olisit, Pentti, voinut kumminkin selkeästi, vahvasti ja pelkäämättä kertoa myös ( pappi kun olet ) vaikkapa siitä kuinka Lapualla - ja nimenomaan Lapualla - on veisattu aina, niin rauhan aikana kuin sodasta palattaessa. Lapualaiset ovat veisanneet ystäväkodeista lähtiessään ja teatteriesityksen jälkeen. Pentti! Otaksun, että olet lukenut Olavi Kareksen kirjoittaman viisiosaisen Heränneen kansan vaelluksen ja saman Kareksen tekemän elämäkerran N. G. Malmbergin elämästä, elämäkirjan nimeltä Palava kynttilä.
Maltillista tahi ei: mutta minusta papit voisivat puhua väkevästi Lapuan lähes 200 vuoden ajan todellisuutta olleesta väkevästä hengellistä elämästä, johon kuuluvat oivalliset virret ( veisatuimmat vrt. Oi Herra, jos mä matkamies maan ovat lapualaisten tekemiä. ) ja kohtikäyvät puheet. Prosentuaalisesti ajatellen - väkimäärään nähden - ehkei vieläkään ole miltään muulta paikkakunnalta tullut pappeja niin paljon kuin Lapualta. Rakenteista toki saa puhua, mutta henkeä, ja uskallan sanoa Henkeä, ei pidä unohtaa. Ei henkeä eikä liikehdintää. Ei sitä mikä yhä on. Siitä paljolti kiitos monille 1800- luvun ja 1900-luvun papeille ja muille heränneille, jotka rohkeasti ja ymmärtäen syöksyivät ytimeen. Niin pitää olla myös tulevaisuudessa. Siihen auttaa sekin, että tunnustetaan historia ja tunnustetaan, että meitäkin ennen on ajateltu. Joskus jopa nykyistä ydykkäämmin. Lapuan puolesta hautaan asti. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1998 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
970 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18107 Luotu: 25.04.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1174 Luotu: 07.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
463 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
379 Luotu: 15.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
654 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1308 Luotu: 06.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1881 Luotu: 04.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6390 Luotu: 29.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12801 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
301 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
475 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1041 Luotu: 04.05.2024
Nuorten hätätila!
1471 Luotu: 16.02.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10479 Luotu: 13.12.2020