Katainen ja Kiviniemi, toimien luvallisuus ja ministerivastuulaki

Ota yhteyttä adressin tekijään

Suomi irti EU:sta - https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

2015-09-07 18:40:03

Välitän erään ystäväni pyynnöstä seuraavan, joka on samanhenkinen tämän, 19.5.2011 laatimani adressin, suhteen:

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Kaikki tietävät, että Suomella menee huonosti. Todellinen työttömien määrä on arviolta puolen miljoonan luokkaa, Suomi velkaantuu kovaa vauhtia, kaikesta leikataan ja lamaa on kestänyt kohta 10 vuotta. Lamoja on ollut ennenkin. Ne ovat tulleet ja menneet. Miksi me olemme nyt lamassa, joka tuntuu muuttuneen pysyväksi?

 

Vastaus tuohon ja monen muunkin ongelman kärjistymiseen löytyy siitä, että Suomi on menettänyt itsenäisen päätäntävaltansa. Me emme voi helpottaa vientiämme alentamalla valuuttamme arvoa, koska olemme osana euroaluetta. Me emme voi elvyttää suosimalla julkistaloudessa omia yrityksiämme, koska olemme sitoutuneet EU:n vapaan liikkuvuuden ja kilpailudirektiivien noudattamiseen. Me emme voi kasvattaa markkinoitamme Venäjän suuntaan, koska EU käy taloussotaa Venäjän kanssa ja me olemme sidotut EU:n määräämiin pakotteisiin.

 

Ja kaikesta tästä me maksamme EU:lle. Viimeisin nettojäsenmaksumme oli yli miljardin. Samaan aikaan valtio tinkii työttömyysturvasta, vanhustenhoidosta, lapsiperheiden tukemisesta, terveydenhuollosta jne. Miksi suomi toimii näin räikeästi omia etujaan vastaan? Mitä me näillä tuhlatuilla miljardeilla saamme? Tämä on kysymys, johon yksikään päättäjistämme ei ole antanut järjellistä vastausta.

 

Hallitus väittää, ettei näille tämän hetken kipeille leikkauksille ole vaihtoehtoa. Tämä väite ei voisi olla kauempana totuudesta. EU:sta eroaminen (joka tapahtuu eduskunnan päätöksellä) tarkoittaisi vähintään 9 miljardin vuotuisia säästöjä Suomen valtiontaloudelle. Eroamisen säästöt koostuisivat seuraavista tekijöistä:

 

– EU-nettojäsenmaksut 1-1,5 mrd
– EU-direktiivihaitat (mm. rikki- ja typpidirektiivit) 1-2 mrd
– Rakennetyöttömyyden aiheuttamat tappiot 2-3 mrd
– Veronkierron aiheuttamat tappiot 2-3 mrd
– Valtiovelan korkokulut 1,7 mrd
– Menetetyt tullitulot 0,3 mrd
– Venäjä-pakotteet 0,5 mrd
– Sotaoperaatiot 0,5 mrd

 

Näissä luvuissa ja tässä listassa ei ole mukana euromaiden tukipaketteja tai tulevaisuuteen tehtyjä maksusitoumuksia. Näistä tärkeimmät ovat EVM- ja ERVV-yrityksiin sijoitetut noin 20 miljardia, jotka on maksettava heti kun EKP niitä vain kehtaa Suomelta jonkun kriisin varjolla pyytää.

Allekirjoita kansalaisaloite 1338 "Suomi irti EU:sta", että me suomalaiset saisimme itse päättää siitä, käyttääkö rahojamme ja päätäntävaltaamme EU:n kasvoton harvainvalta vai me itse. Monet EU-maat ovat jo valmistelemassa EU:sta lähtöä. Jäämmekö viimeisinä sammuttamaan valot -ja maksamaan laskut?


Jouni Suonsivu

Kansalaisaloite 849

2014-05-07 13:01:05

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/849

 

Kansalaisaloitteen (Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan unionin jäsenyydestä) erään vastuuhenkilön pyynnöstä välitän tämän aloitteen tiedotteena. Laatimani adressi ja kansalaisaloite käsittelevät euron tukipakettien osalta samaa asiaa.

 

Kansalaisaloite on siis luettavissa ja allekirjoitettavissa yllä olevasta linkistä.


Jouni Suonsivu

Itsenäisen päätösvallan puolesta, för suveräniteten: ei EVM:lle

2012-06-07 21:28:37

Itsenäisen päätösvallan puolesta - För suveräniteten 14.06.2012

 

http://www.adressit.com/itsenaisen_paatosvallan_puolesta_-_for_suvereniteten_14062012

 

Kehotan jokaista tämän, laatimani adressin, allekirjoittajaa ja allekirjoittanutta myös allekirjoittamaan yllä mainitun adressin itsenäisen päätösvaltamme puolesta. Sillä ajetaan lopulta samaa asiaa kuin tällä, Kataisen ja Kiviniemen toimiin pureutuvalla adressilla, siis laillisuuden toteutumista ja taloudellisen päätösvallan säilyttämistä omissa käsissämme. Lyhyesti sanoen: puolustamme demokratiaa, jonka eräs keskeinen piirre on tasavallan eduskunnalla oleva budjettivalta.


Jouni Suonsivu



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.