ADRESSI ISRAELIN JA JERUSALEMIN JAKAMISTA VASTAAN!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Yksi maailman uskonto on osa uutta maailmanjärjestystä!

2020-10-16 19:24:40

121041835_10157865843488262_1886244759566084012_n.jpg

Yksi maailman uskonto on osa uutta maailmanjärjestystä!
Uskontojen rauhankävely Helsingissä 22.10.2020
+
Väärät profeetat: Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta. He hokevat minun halveksijoilleni: 'Herra on sen sanonut: TEILLÄ ON OLEVA RAUHA!' Ja kaikille, jotka vaeltavat sydämensä paatumuksessa, he sanovat: 'Ei teitä kohtaa onnettomuus.' Mutta kuka on seisonut Herran neuvottelussa ja nähnyt ja kuullut hänen sanansa? Kuka on tarkannut ja kuullut hänen sanansa?" Katso, Herran myrsky, kiivastus, puhkeaa, pyörremyrsky vyöryy kohti jumalattomien päätä. Eikä Herran viha asetu, ennenkuin hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään. "Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat. Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa. Jeremia 23
+
KUKA ON SUOMEN USKONTOJOHTAJIEN KORKEIMMAN SUOJA -> ANTIKRISTUS! Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että ANTIKRISTUS tulee, niin onkin nyt monta ANTIKRISTUSTA ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
 
+
TOTUUS!
JEESUS: Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Matteuksen evankeliumi 10 Kristuksen tunnustaminen
 
Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että KAIKKIEN POLVIEN PITÄÄ JEESUKSEN NIMEEN NOTKISTUMAN, SEKÄ NIITTEN, JOTKA TAIVAISSA OVAT, ETTÄ NIITTEN, JOTKA MAAN PÄÄLLÄ OVAT, JA NIITTEN, JOTKA MAAN ALLA OVAT, JA JOKAISEN KIELEN PITÄÄ TUNNUSTAMAN ISÄN JUMALAN KUNNIAKSI, ETTÄ JEESUS KRISTUS ON HERRA. Filippiläiskirje 2
+
 
SUOMEN USKONTOJOHTAJAT: KRIISIN KESKELLÄ TURVAMME ON KORKEIMMAN SUOJA -> ANTIKRISTUS!
 
Helsingissä 20.3.2020
 
Puheenjohtaja Yaron Nadbornik
USKOT-foorumi ry, puheenjohtaja
Suomen juutalaiset seurakunnat
Juutalaiset uskovat, että Jumalalla ei ole poikaa.
Israel palkkaa homoja imagokampanjaansa.
 
Arkkipiispa Tapio Luoma
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Homoseksuaalisuus ei ole synti.
 
Arkkipiispa Leo
Suomen ortodoksinen kirkko
Synnitön Neitsyt Maria – Jumalan Äiti.
Jeesuksella ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua. Hebrealaiskirje: 7
 
Hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato
Katolinen kirkko Suomessa
Katoliset uskovat Taivaan Kuningattaren puoltorukoukseen.
Jumala teki sinusta tällaisen ja rakastaa sinua sellaisena kuin olet, enkä minä välitä siitä, paavi Franciscus totesi yksityisessä keskustelussaan homomiehelle.
 
Puheenjohtaja Gölten Bedretdin
Suomen Islam-seurakunta
Muslimit uskovat, että Jumalalla ei ole poikaa.
Sharialaki: Homoseksuaalisesta teosta kuolemantuomio.
 
Puheenjohtaja Anas Hajjar
Suomen Islamilainen Neuvosto ry
Muslimit uskovat, että Jumalalla ei ole poikaa.
Sharialaki: Homoseksuaalisesta teosta kuolemantuomio.
 
Pääsihteeri Mari-Anna Auvinen
Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Homoseksuaalisuus ei ole synti.
Arkkipiispa Kari Mäkinen emeritus: Homoseksuaalisuus ei ole minkäänlainen synti
 
USKOT-foorumi laajeni
USKOT-foorumiin liitettiin 16.6. tarkkailijajäseniksi
 
Suomen Buddhalainen Unioni ja
 
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko.
 
USKOT-foorumin perustajauskonnot ovat juutalaisuus, kristinusko ja islam.
 
-Saamme laajemman mandaatin edustaa yhdessä uskontojen näkökulmaa yhteiskunnassa, toteaa USKOT-foorumin puheenjohtaja Yaron Nadbornik. -Toiminnassamme olemme kaikki yhdenvertaisia keskenämme. Uskontojen merkitys yhteiskunnassa ja globaalisti tulee kasvamaan.
 
USKOT-foorumin tarkoituksena on vaalia yhteiskuntarauhaa edistämällä uskontojen ja katsomusten välistä vuoropuhelua, yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta. Oikeus harjoittaa uskontoaan ja elää sen mukaisesti sekä kaikkien uskontojen tasavertaisten oikeuksien puolustaminen ovat demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä.
 
-On ilo toimia yhdessä muiden uskontojen kanssa rauhan ja suvaitsevaisuuden puolesta sekä tuoden myös buddhalaisten näkökantaa esiin, sanoo SBU.n varapuheenjohtaja Emilia Raunio.
 
USKOT-foorumi järjestää seminaareja, kuten syksyllä on tasa-arvo uskonnoissa jatkoseminaari, vuosittaisen rauhankävelyn, tekee lausuntoja ja kannanottoja. Uskonnot ovat erikseen ja yhdessä osa ulkomaisia verkostoja. Monet Suomessa vähemmistöasemassa olevat uskonnot ovat kansainvälisesti katsottuna vaikutusvaltaisia.
 
Poikkeusaikana uskontojen välinen ja uskontojen ja viranomaisten välinen yhteydenpito on tiivistynyt.
 
-Uskon lahja on yhdistävä, kaunis periaate, jonka voimalla voi myös toimia yhdessä, sanoo MAP.n tiedottaja Timo Koponen.
 
+++++++
 
SE ON ANTIKRISTUS!
 
1.Johanneksen kirje:
2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
2:20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
2:21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
2:24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
 
1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
4:4 Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
4:5 He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
 
2.Johanneksen kirje:
1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.
1:8 Ottakaa vaari itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan.
1:9 Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.
1:10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
1:11 sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
 
2.Korinttolaiskirje:
6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
6:16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."
6:17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
6:18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
 
+++++++
 
1 KÄSKY JEESUKSEEN MESSIAANA USKOVILLE:
 
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
 
Jesaja:
31:3 Egypti on ihminen eikä Jumala!
 
Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa - ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa, ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa, ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa; ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.
 
Hebrealaiskirje:
10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;
10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
 
Filippiläiskirje:
2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
 
+++++++

121290460_10157866835693262_7910139036291368609_o.jpg

Isänmaan asialla - ryhmä

Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus!

2020-10-06 20:16:47

120925047_10157845385853262_4652278908940279143_n.jpg

Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala. Jos miehellä on päähine - myssy, kipa, hattu tms. - päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän HÅÄISEE päänsä eli MESSIAAN. Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän HÄPÄISEE päänsä eli MIEHENSÄ, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä HÄPEÄLLÄ karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan. Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa pitkät hiuksensa eli huntunsa. Mutta jos kerran hiusten/hunnun leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä. Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden.
1. Korinttolaiskirje 11 Pään peittäminen jumalanpalveluksessa https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Kor.+11%3A1&rnd=1601960027471 
+
Saarakin oli kuuliainen Abrahamille ja kutsui häntä HERRAKSI. Ja Saaran tyttäriä tekin olette, kun teette hyvää ettekä anna minkään uhkailun pelottaa itseänne. Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on HEIKOMPI OSAPUOLI. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne. 1 Pietari 3
+
Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus- "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä". Efesolaiskirje 6 Lapset ja vanhemmat https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ef.+6%3A1&rnd=1601966852540 
+
5. KÄSKY: Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
+
RAAMATTUMARSSIT -> VUODESTA 2014 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2020 -> Klikkaa, lue ja allekirjoita:
+

Isänmaan asialla - ryhmä

JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ KAIKILLE 200 KANSANEDUSTAJALLE!

2020-10-01 08:03:09

JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ
KAIKILLE 200 KANSANEDUSTAJALLE 23.4.2019
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/edustajakuvat.aspx

Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:

1. KÄSKY
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani.

2. KÄSKY
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa tai patsasta, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

3. KÄSKY
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

4. KÄSKY
Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

5. KÄSKY
Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

6. KÄSKY
Älä tapa.

7. KÄSKY
Älä tee huorin.

8. KÄSKY
Älä varasta.

9. KÄSKY
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

10. KÄSKY
Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.
+
Pyhä Raamattu;
Toinen Mooseksen kirja 20 luku jakeet 1-17 ja
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2.+Moos.+20%3A1&rnd=1601477392580
Viides Mooseksen kirja 5 luku
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=5.+Moos.+5%3A1&rnd=1601477438825
+
Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: “Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.” Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Hebrealaiskirje 10: 15-18
Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Matteus 5:17-18
+
TOINEN MOOSEKSEN KIRJA, EXODUS 31
18. Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella,
antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.
+
TOINEN MOOSEKSEN KIRJA, EXODUS 32
15. Ja Mooses kääntyi ja astui alas vuorelta, ja hänen kädessään oli kaksi laintaulua.
Ja tauluihin oli kirjoitettu molemmille puolille; etupuolelle ja takapuolelle oli niihin kirjoitettu.
16. Ja taulut olivat Jumalan tekemät, ja kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli tauluihin kaiverrettu.
+
TOINEN MOOSEKSEN KIRJA, EXODUS 34
1. Ja Herra sanoi Moosekselle: “Veistä itsellesi kaksi kivitaulua, entisten kaltaista,
niin minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, jotka sinä murskasit.
27. Ja Herra sanoi Moosekselle: “Kirjoita itsellesi nämä sanat, sillä näiden sanojen mukaisesti minä olen tehnyt liiton sinun ja Israelin kanssa”.
28. Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.
29. Ja kun Mooses astui alas Siinain vuorelta ja hänellä vuorelta alas astuessaan oli kädessänsä kaksi laintaulua, ei hän tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli tullut säteileväksi hänen puhuessaan Herran kanssa.
+++++++
Seuraavassa on artikkeli "Ikonimaalari"-kirjasta.
Siinä kerrotaan päätöksestä vuodelta 787, jolloin 2. käsky poistettiin ja 10.käsky jaettiin 9. ja 10.käskyksi!

Vuonna 787 tehtiin päätös, jolla on suuri merkitys kuvan historiassa. Sen teki ”pyhä ja suuri maailmanlaajuinen kokous ”, joka oli kokoontunut ”Jumalan armosta sekä hurskaiden ja kristittyjen hallitsijoiden”, Bysantin keisarin Konstantinoksen, joka tuolloin oli alaikäinen, ja hänen äitinsä, sijaishallitsijana toimivan Irenen määräyksestä Nikean kaupunkiin Bithynian maakunnassa. Se oli kristillisen kirkon historian viimeinen synodi, jonka päätöksiin yhtyivät kaikki silloisen kirkon johtajat: Antiokian, Aleksandrian, Jerusalemin ja Konstantinopolin patriarkat sekä Rooman paavi. Tämän vuoksi sitä kuten kuutta aikaisempaa vastaavaa kirkolliskokousta kutsutaan ekumeeniseksi synodiksi. Järjestyksessä se siis oli seitsemäs ja toistaiseksi viimeinen.
Mitä seitsemäs ekumeeninen synodi sitten päätti kuvista? - Kuin kuninkaallista polkua kulkien, seuraten pyhien isiemme Jumalan johdatuksella antamia opetuksia sekä katolisen kirkon traditiota sillä tiedämme sen olevan peräisin siinä asuvasta Pyhästä Hengestä – päätämme tarkoin ja huolellisesti harkittuamme, että samoin kuin kunnioitettu ja elämää antava ristin kuva, on asetettava esiin hurskaita ja pyhiä kuvia, jotka on valmistettu väreistä, pienistä mosaiikkikivistä ja muusta sopivasta materiaalista, Jumalan pyhiin kirkkoihin, pyhiin astioihin, esineisiin ja vaatteisiin, seinille ja puulaudoille, taloihin ja teille. Meidän Herramme ja Jumalamme sekä Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kuvan tavoin turmeltumattoman valtiattaremme pyhän Jumalansynnyttäjän jakunnioitettujen enkeleiden ja kaikkien pyhien ja hurskaiden ihmisten (kuvia).
Päätöstä olivat edeltäneet vuosisataiset erimielisyydet kirkollisessa käytössä olleista kuvista. Vuodesta 726 lähtien oli vallinnut konkreettinen kiistatilanne, kuvainraaston aika eli ikonoklasmi. Tästä kielteisestä reaktiosta kirkon kuvahurskautta kohtaan teki virallisesti lopun seitsemännen ekumeenisen synodin päätös vuodelta 787. Se määräsi kuvien käytön kultti- tarkoituksiin sallituksi, jopa välttämättömäksi. Pyhistä kuvista tuli erottamaton osa idän ortodoksisen kirkon hartauselämää.

Kunnia kuvatulle
Samalla erotettiin selvästi pyhälle kuvalle osoitettu kunnioitus, joka kohdistuu siihen kuvattuun eli kuvan aiheeseen,vain 'jumalalliselle olemukselle' kuuluvasta todellisesta palvonnasta. - Sillä mitä enemmän jatkuvasti nähdään kuvallisen esityksen kautta, sitä enemmän kuvien katselijat palauttavat mieliinsä kuvien esikuvat ja kaipaavat niitä ja voivat jakaa niille tervehdyksensä ja kunnioittavan kumarruksensa, ei kuitenkaan uskomme mukaista todellista palvontaa, joka kuuluu vain jumalalliselle olemukselle. Sen sijaan niiden kunniaksi on suitsutettava ja niitä on (kynttilöin) valaistava kuten kunnioitettua ja elämää antavaa ristin kuvaa ja pyhiä evankeliumeja ja muita pyhiä esineitä, kuten esi-isämmekin hurskaasti tapasivat tehdä. 'Sillä kuvan kautta kunnioitetaan esikuvaa' ja se, joka kumartaa kuvaa, osoittaa kunnioitustaan siinä kuvatulle.

Kirous kieltäjille
Toisinajatteleville synodi saneli kirouksensa ja tuomionsa. Kauas kirkosta pitää ajaa kaikki, jotka rohkenevat olla eri mieltä ja opettaa toisin tai mitätöidä kirkolliset perinnäissäännöt kirottujen harhaoppien mukaisesti tai tavoitella jonkinlaista muuta määrittelyä tai hylätä jonkin kirkon säännöistä, evankeliumin tai ristin kuvan tai ikonimaalaukset ja marttyyrien pyhäinjäännökset. Erotettava on piispat ja papit, jotka rohkenevat - vieläpä käyttäen hyväkseen yhteisiä pyhiä esineitä ja laillisia luostareita pyrkiä väärin ja ovelasti kumoamaan yhdenkin katolisen kirkon perimätiedon kohdan. Yhteisöstä on suljettava näin menettelevät, yhtä hyvin munkit kuin maallikot.
NÄMÄ JEESUKSEEN USKOVAT KIROTTIIN:
Ilmestyskirja:
12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja joilla on JEESUKSEN TODISTUS.
14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja JEESUKSEN USKON.

Yksimielinen ylistys
Tällä tavoin tulee voimaan pyhien isiemme opetus samoin kuin katolisen kirkon traditio, kirkon, joka maan äärestä toiseen on ottanut vastaan hyvän sanoman. Tällä tavoin seuraamme Paavalia, joka puhui Kristuksen nimissä, ja koko jumalallista apostolista seurakuntaa sekä isällistä pyhyyttä ja pidämme kiinni niistä perinnäissäännöistä, jotka olemme saaneet. Tällä tavoin laulamme voitonhymnit kirkolle profeetallisella tavalla. 'Riemuitse suuresti,
tytär Siion, julista, tytär Jerusalem. Iloitse ja riemuitse koko sydämestäsi. Herra otti sinusta pois vastustajiesi väärät teot, sinut on lunastettu vihollistesi käsistä. Herra on kuningas keskelläsi. Et pahaa näe! Ja rauha on päälläsi iankaikkisesti!' Pyhä kirkolliskokous julisti: me kaikki uskomme niin, kaikki olimme
samaa mieltä, kaikki hyväksyimme ja al-lekirjoitimme. Tämä on apostolien usko, tämä on oikeauskoisten usko. Tämä usko lujitti maailmanlaajuista (kirkkoa). Uskoen yhteen Jumalaan, Kolminaisuudessa ylistettyyn, tervehdimme kunnioitettuja kuvia.

Sallitut kuvaamistavat
Seitsemännen ekumeenisen synodin väljästi muotoilema päätös ei sulje pois yhtään maalaustaiteen menetelmää tai aluetta. Kokouksen muista asiakirjoista saa tarkempaa tietoa aikakauden näkemyksistä. Keskeinen perusta pyhien kuvien maalaamiselle ja käytöllä on inkarnaatio, näkymättömän Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen., kuvattavaksi tuleminen. Se on kumonnut juutalaisille annetun kuvakiellon. Kristus on ollut Jumalan kuva, Jumalan oma ikoni, maan päällä. Itse Jumala, joka on pysynyt näkymättömänä, ei ole kuvattavissa.Aikakauden teologit, lähinnä Johannes Damaskolainen ja Theodoros Studites, käsittelivät kirjoituksissaan yksityiskohtaisesti kuvien teologisia lähtökohtia. Aukotonta käsitystä sallivuuden rajoista ei kuitenkaan ole tähän mennessä vielä syntynyt. Niinpä ikonien tekijät ovat sukupolvesta toiseen pohtineet ja kyselleet kirkollisen perinteen heille asettamia velvoitteita sekä mahdollisuuksiaan ja kykyjään soveltaa niitä käytännön ammattityöhön. Ikonimaalauksen historia on ollut täynnä liikettä ja elämää. Se on ollut monien henkisten ja hengellisten ja myös perin inhimillisten
tasojen kohtauspaikka. Se on versonut uskon maaperästä, mutta uninäyt ja mystiikka ovat sitä saatelleet vuosisadasta toiseen.
+
ANTIKRISTILLISET 9/10 KÄSKYÄ
1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
3. Pyhitä lepopäivä.
4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
5. Älä tapa.
6. Älä tee aviorikosta.
7. Älä varasta.
8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
9/10. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
+
RAAMATTUMARSSIT -> VUODESTA 2014 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2020 -> KLIKKAA, LUE JA KOMMENTOI:
https://www.adressit.com/raamattumarssi
+


Isänmaan asialla - ryhmä

Professori varoittaa: Oikeuslaitoksen politisoituminen vie mielivaltaan

2020-09-21 09:52:17

Professori varoittaa: Oikeuslaitoksen politisoituminen vie mielivaltaan
MARKKU JOKIPII | 19.09.2020 | 08:49- päivitetty 19.09.2020 | 10:48

https://www.verkkouutiset.fi/professori-pelkaa-lainkayttoa-alistetaan-politiikan-palvelukseen/#3669c1c1


Isänmaan asialla - ryhmä

-

2020-09-09 17:45:43


RAAMATTUMARSSIT -> VUODESTA 2014 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2020 ->
-> LUE, ALLEKIRJOITA JA LAITA KAVEREILLEKIN! 
https://www.adressit.com/raamattumarssi

-> ERITYISMARSSIT: 7.-13. syyskuuta 2020!
EHEYTYNEET HOMOT VAPAUSMARSSILLA!

img66714-66715-6303.jpg
-> VERTAA ESIMERKKINÄ - > Eheytyneet homot Vapausmarssillaan Washingtonissa - "Maassamme olevat valheet ja harhat alkavat murtua!"
"Miksi meillä ei voi olla kulkueita, kun kaikilla LGBT-ryhmillä ja tällaisilla on... olemme tulleet kaapista ulos niistä elämäntavoista ja haluamme kertoa tarinamme"
img66714-66715-6302.jpg
https://www.oikeamedia.com/o1-66709

DAVID WILKERSONIN SAI JUMALALTA VUONNA 1973 NÄYN

Tulee päivä, jolloin homoseksuaalit eivät ainoastaan
etsi apua kirkoilta. Sen sijaan ylikirkko puolestaan ja
ihailee heitä heidän rohkeutensa vuoksi ja siitä syystä,
että haluavat olla erilaisia. Tämä ylikirkko mukautuu
ihmisen lihan heikkouksiin ja lähtee rohkaisemaan
ihmiskuntaa synnissään. Vanhanaikaisia synnistä
tuomitsevia saarnaajia syytetään syyllisyyskompleksista.

Pride-viikko supistui rajusti Jyväskylässä – seurakunta järjestää lauantaina messun ja yliopistolla liehuvat sateenkaariliput
https://www.ksml.fi/kotimaa/Pride-viikko-supistui-rajusti-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4ss%C3%A4-%E2%80%93-seurakunta-j%C3%A4rjest%C3%A4%C3%A4-lauantaina-messun-ja-yliopistolla-liehuvat-sateenkaariliput/1602810#comments

Tiedotusvälineet ja televisio-ohjelmat edistävät vainoa:
perinteisiä arvoja halvennetaan ja show-ohjelmista tulee
täysin Jumalaa pilkkaavia. Kristillinen kasvatus turmeltuu,
kun opettajat, koulujen johtajat ja valtaapitävät
eduskunnissa ja hallituksissa liberalisoituvat.

Pääministeri Sanna Marinista Helsinki Priden virallinen suojelija 4.9.2020
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c8379376-4b3e-4ec3-a487-ce344f1a704d

Kristillisten oppilaitosten johtajien pitää valmistautua
tulevia vaikeita aikoja varten ja rahallisesti
että hengellisesti. Ne, jotka uskovat rukouksen
voimaan, kärsivät vähemmän. Ne, jotka antavat
etusijam hengellisille asioille, kokevat Jumalan
yliluonnollisen avun.

Samaan aikaan Wilkerson näkee nousevan
yliluonnollisen SEURAKUNNAN, joka koostuu todellisista
Jeesuksen Kristuksen seuraajista eri
kirkkokunnista - 2.Korinttolaiskirje 6:14-18.
Kun maallistunut ylikirkko saa
poliittista valtaa, samalla näkymättömän
yliluonnollisen SEURAKUNNAN hengellinen VOIMA
kasvaa VALTAVASTI; sen saa aikaan VAINOT.

TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE TUTKINTAPYYNTÖPROSESISSA!
https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle

HAH! Hevoset miettivät "Mikä rappeutunut hölynpöly tämä on??!!"
Pridekapinasynti kavahdutti hevosetkin!
https://www.facebook.com/1797840443863829/posts/2643066149341250/?sfnsn=wa&extid=6PR9V2HzfFw3jW4O

HUOMIO -> KATSO LIITE!
Ma 31.8.2020 Juha Ketola järjesti 44 Vapauden tuuli ristiltä - kiertueensa tapahtuman Jyväskylän Kävelykadulla. Klo 11 alkoi tapahtua, kun ensimmäinen henkilö sai avun rukouksen kautta. Viimeisimmät tulivat rukoiltaviksi lähempänä klo 19, kun tapahtuma päättyi. En ole koskaan ennen kokenut vastaavaa! Syntyi hyviä keskusteluja niin Uskovien kuin uskottomien kanssa. Ainakin 12 henkilöä sai kokea JEESUKSEN parantavan Voiman ihan fyysisesti eri vaivoihinsa. Kaikki tapahtui kaiken kansan keskellä. Ihmisiä oli koko päivän liikkeellä, kun oli kaunis ja aurinkoinen sää. Monet seurasivat vierestä, kun parantumisia tapahtui. Ennenkokematonta tuollainen ilmapiiri ja JUMALAN HENKI koko päivän! Se oli "USKOMATONTA"!
Juha jatkaa ensi kesänä kiertuettaan. Sanoin Juhallle, että järjestää ensi vuonna ainakin kiertueen ensimmäisen ja viimeisen tapahtuman taas Kävelykadulla. Sydämelliset Kiitokset Juhalla ja monille tapahtuman järjestäjille!

Markuksen evankeliumi: 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Apostolien teot: 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen JEESUKSEN KRISTUKSEN nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Apostolien teot 8:36 Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" 37 Filippus sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika." 38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippus ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippus kastoi hänet.

Apostolien teot: 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

Jokunen vuosi sitten tuli nuori mies rukoustilanteeseen ja tuli ilmi, että hän on homo. Sanoin hänelle, että tietääkö hän, että homous on synti (arkkipiispa ja nykykirkko ei tiedä). Hän sanoi, että kyllä hän tietää ja että hän kärsii tästä tilanteesta ja homoudestaan. Kysyin, että tunnustaako hän homouden syntinä. Kyllä hän halusi ja tunnusti syntinsä. Julistin hänelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen sovintoveressään. Sitten kysyin, että haluaako hän lähteä seuraamaan Jumalan Sanan mukaista Jeesusta ja hän halusi. Siunasin hänet ja hän lähti.

Meni useampi vuosi, kun olin kävelemässä Kirkkopuistosta kohti Sokosta, kun ennen Kompassia vastaani tuli mies juoksuaskelin, joka sanoi. "Rauhantervehdys Juhani, mitä sinulle kuuluu?" En tunnistanut miestä ja jouduin kysymään, kuka hän on. Silloin hän kertoi, että hän on se homomies, jonka puolesta rukoilin. Sitten hän esitteli takanaan olevan vaimonsa ja rattaissa istuvan ja rattaiden vieressä olevat pikkutytöt. Pala nousi kurkkuuni ja tippa silmäkulmaan ja liikutukseltani en pystynyt sanomaan muuta kuin, että "Kiitos Jumalalle! Kiitos Jeesus". “....sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."
RUKOUS SUOMEN PUOLESTA!
Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme sinua Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua.

Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä.

Herra, Sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saa tanalliselta eksytykseltä. Herra armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapauttavasta armostasi.

Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme sinun kauttasi. Siihen me uskomme.

Armahda meitä.

Kehoitamme kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhana päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudestiluovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset!

“Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä”.
Sananlaskut 14:34

Juha Ahvio Kiponniemessä 6.9.2020:  "Suomen tila syksyllä 2020"
https://youtu.be/7b1RJ5IGDFs

Tapio Puolimatka: Laittomuuden salainen vaikutus
https://www.youtube.com/watch?v=bNoO_kMHsNo

KUN PYHÄT MARSSII...
https://www.youtube.com/watch?v=xQhyWv-PeVE
The Battle Hymn of the Republic

SIUNAUKSIN

RAAMATTUMARSSI
https://www.adressit.com/raamattumarssi


Isänmaan asialla - ryhmä

La 5.9.2020 klo 18 Sateenkaarimessu Jyväskylän sodomiittikaupunginkirkossa!

2020-09-04 15:05:18

43952283_10155992657568262_3716233419370266624_n.jpg

Pride-viikko supistui rajusti Jyväskylässä – seurakunta järjestää lauantaina messun ja yliopistolla liehuvat sateenkaariliput 
https://www.ksml.fi/kotimaa/Pride-viikko-supistui-rajusti-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4ss%C3%A4-%E2%80%93-seurakunta-j%C3%A4rjest%C3%A4%C3%A4-lauantaina-messun-ja-yliopistolla-liehuvat-sateenkaariliput/1602810#comments
+
La 5.9.2020 klo 18 Sateenkaarimessu Jyväskylän sodomiittikaupunginkirkossa! Ylläri odotettavissa!
+
Sebun kaveri vihapuhetyöryhmän puheenjohtaja Arkkipiispa Kari Mäkinen mukana pridemessussa!
https://mvlehti.net/2017/01/29/arkkipiispa-kari-makinen-homomusikaalin-ensi-illassa/ 
+

Pääministeri Sanna Marinista Helsinki Priden virallinen suojelija 4.9.2020
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c8379376-4b3e-4ec3-a487-ce344f1a704d
+

Suomen uusin 76. sodomiittihallitus...ja niitähän on ollut parisuhdelaki 28.9.2001 alkaen: 72. Katainen, 73. Stubb, 74. Sipilä, 75. Rinne...
 
Sodomiitti tarkoittaa kaikkea muuta kuin luonnollista avioseksiä!
 
Heidän kasvojensa hahmo todistaa heitä vastaan; syntinsä he tuovat julki niinkuin sodomalaiset, he eivät niitä salaa.
 
Voi heitä! Itsellensä he pahaa tekevät.
 
Sanokaa hurskaasta, että hänen käy hyvin, sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.
 
Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä hänen kättensä teot maksetaan hänelle.
 
Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset - 12 naista ja 7 miestä - sitä hallitsevat.
 
Sdp ottaa feministisen talouden ymmärryksen kaiken politiikkansa lähtökohdaksi!
 
 
Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.
 
Sdp haluaa kyseenalaistaa perinteiset sukupuoliroolit!
 
Herra asettuu käymään oikeutta, nousee kansoja tuomitsemaan.
 
Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja sen päämiesten kanssa…
+
Suomen hallitus
Pääministeri Sanna Marinin hallitus
+
Tätä historiallista kommunistista taustaa vasten tarkasteltuna on hätkähdyttävää lukea SDP:n nyt virkaa tekevää puheenjohtajaa Sanna Marinia käsittelevää Helsingin Sanomien artikkelia 26.1.2019. Hätkähdyttäväksi artikkelia ei tee sen sanallinen sisältö, vaan artikkelin yhteydessä oleva kuva SDP:n vuoden 2017 puoluekokouksesta. Kuvassa SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja puheenjohtajistoon lukeutuva Sanna Marin tekevät valituksi tulonsa kunniaksi kommunistisen nyrkkitervehdyksen.
+
Pääministeri 10.12.2019 -
Marin, Sanna SDP Pirkanmaan vaalipiiri 19 087 Valitaan
Liikenne- ja viestintäministeri 06.06.2019 – 10.12.2019
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä - JEESUS sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
+
Valtiovarainministeri 10.12.2019 -
Kulmuni, Katri KESK Lapin vaalipiiri 8 418 Valitaan
Elinkeinoministeri 06.06.2019–10.12.2019
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Omistajaohjaus- ja eurooppaministeri10.12.2019 -
Tuppurainen, Tytti SDP Oulun vaalipiiri 9 398 Valitaan
Eurooppaministeri 06.06.2019 – 10.12.2019
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 POISSA avioliiton pitäminen miehen ja naisen välisenä
+
Ulkoministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Haavisto, Pekka VIHR Helsingin vaalipiiri 20 159 Valitaan
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Kehitys- ja ulkomaankauppaministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Skinnari, Ville SDP Hämeen vaalipiiri 8 323 Valitaan
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Oikeusministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Henriksson, Anna-Maja RKP Vaasan vaalipiiri 14 481 Valitaan 10K/ 17.6.2019
(Tulevaisuusvaliokunta: ( Anna-Maja Henriksson (r) 2.5.2019 -> 5.6.2019 )
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Blomqvist, Thomas RKP Uudenmaan vaalipiiri 6 141 Valitaan
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 POISSA homolaki
17.2.2017 POISSA avioliiton pitäminen miehen ja naisen välisenä
+
Sisäministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Maria Ohisalo VIHR Helsingin vaalipiiri 11 797 Valitaan Uusi
Päivän iloinen uutinen, Liukkosen sanoin todella toivoisi, että "Suomessakin oivalletaan mahdollisimman pian, että tämä on asia, josta ei tarvitse sen enempää keskustella. Homoseksuaalisuus on samanlainen ihmisen ominaisuus kuin se, onko siniset tai ruskeat silmät tai onko oikea- tai vasenkätinen."
Suomalainen olympiauimari kaapista ulos - ”Vihdoin voin olla oma itseni”
Olympiatason uimari Ari-Pekka Liukkonen kertoi olevansa homoseksuaali Ylen suorassa Urheiluviikonloppu-ohjelmassa ja sitä ennen Ylen Urheilun haastattelussa tänään. Tasan viikon päästä 25 vuotta täyttävä Liukkonen on tiettävästi ensimmäinen suomalainen huippumiesurheilija, joka on tullut julkisesti ulos kaapista uransa aikana.
 
- JEESUS sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
+
Puolustusministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Kaikkonen, Antti KESK Uudenmaan vaalipiiri 10 747 Valitaan
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 POISSA homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Elinkeinoministeri 10.12.2019 -
Lintilä, Mika KESK Vaasan vaalipiiri 6 003 Valitaan
Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) 06.06.2019 – 10.12.2019
28.9.2001 vastaan parisuhdelaki
28.11.2014 homolakia vastaan
12.12.2014 homolakia vastaan
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Kuntaministeri 10.12.2019 ---
Paatero, Sirpa SDP Kaakkois-Suomen vaalipiiri 7 859 Valitaan
Kunta- ja omistajaohjausministeri 06.06.2019 - 29.11.2019
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolaki POISSA
16.2.2016 POISSA homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Opetusministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 -
Andersson, Li VAS Varsinais-Suomen vaalipiiri 24 404 Valitaan
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Tiede- ja kulttuuriministeri sijainen elokuusta 2019 - elokuu 2020
Saarikko, Annika
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Maa- ja metsätalousministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 ---
Leppä, Jari KESK Kaakkois-Suomen vaalipiiri 7 462 Valitaan
28.9.2001 vastaan parisuhdelaki
28.11.2014 homolakia vastaan
12.12.2014 homolaki POISSA
16.2.2016 vastaan homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Työministeri 10.12.2019 ---
Haatainen, Tuula SDP Helsingin vaalipiiri 10 871 Valitaan
Eduskunnan 1.varapuhemies 7.6.2019 – 10.12.2019
28.9.2001 puolesta parisuhdelaki
16.2.2016 POISSA homolaki
17.2.2017 POISSA avioliiton pitäminen miehen ja naisen välisenä
+
Liikenne- ja viestintäministeri 10.12.2019 –
Harakka, Timo SDP Uudenmaan vaalipiiri 5 470 Valitaan
Työministeri Timo Harakka (sd) 06.06.2019 – 10.12.2019
( Valtiovarainvaliokunta puheenjohtaja Timo Harakka (sd) 2.5.2019 -> 5.6.2019 )
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Sosiaali- ja terveysministeri 2019-2021 06.06.2019 – 10.12.2019 ---
Pekonen, Aino-Kaisa VAS Hämeen vaalipiiri 6 872 Valitaan
( Eduskuntaryhmän puheenjohtaja 23.04.2015–06.06.2019 )
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Perhe- ja peruspalveluministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 ---
Kiuru, Krista SDP Satakunnan vaalipiiri 8 278 Valitaan
28.11.2014 homolain puolesta
12.12.2014 homolain puolesta
16.2.2016 POISSA homolaki
17.2.2017 HYLKÄSI avioliiton pitämisen miehen ja naisen välisenä
+
Ympäristö- ja ilmastoministeri 06.06.2019 – 10.12.2019 ---
Mikkonen, Krista VIHR Savo-Karjalan vaalipiiri 6 189 Valitaan
16.2.2016 puolesta homolaki
17.2.2017 POISSA avioliiton pitäminen miehen ja naisen välisenä
+
Oikeusvaltio sodomiitti-Suomi:
Matteuksen evankeliumi:
24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
24:14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
+
Roomalaiset 1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
+
1.Johanneksen kirje:
5:16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
5:17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
+
 

Isänmaan asialla - ryhmä

Päivi Räsänen oli jälleen poliisikuulustelussa!

2020-08-25 12:30:43

Päivi Räsänen oli jälleen poliisikuulustelussa – ”On mahdollista, että tästä on tulossa raskas, vuosia kestävä oikeusprosessi”

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo tiedotteessaan olleensa tänään aamulla Pasilan poliisiasemalla kuulusteluissa, jälleen. Asia koski tällä kertaa valtakunnansyyttäjän määräämää esitutkintaa 20.12.2019 lähetettyä Yle puheen Ruben Stiller -jaksoa ”Mitä Jeesus ajattelisi homoista”.
25.8.2020 13:05 ・ PÄIVITETTY: 25.8.2020 13:05

https://demokraatti.fi/paivi-rasanen-oli-jalleen-poliisikuulustelussa-on-mahdollista-etta-tasta-on-tulossa-raskas-vuosia-kestava-oikeusprosessi/

+++++++
TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE TUTKINTAPYYNTÖPROSESISSA! ADRESSEJA ON LÄHETETTY JA LÄHETETÄÄN SOPIVIN VÄLIAJOIN ERI TAHOILLE PROSESSIN AIKANA!
https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle
+++++++

DEMOKRAATTI
Demokraatti
”Seison täysin kaiken sen takana, mitä ohjelmassa sanoin. Suosittelen jokaista itse kuuntelemaan ohjelman ja päättelemään, millaisia sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamispyrkimyksiä tällä hetkellä on vireillä.”

”Kävin mielelläni keskustelemassa poliisin kanssa jälleen kerran näistä kysymyksistä, mutta samalla kannan huolta siitä, että pelkkä esitutkinta saa aikaan pelkoa sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamisesta. Mieleeni nousee kysymys, onko näillä tutkinnoilla jopa tarkoitus ruokkia kansalaisten keskuudessa itsesensuuria ja arkuutta ilmaista näkemyksiä, jotka nousevat kristillisestä vakaumuksesta?”

Räsänen hämmästelee, että poliisin ja valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen näkemykset Räsäsen lausuntojen lainmukaisuudesta olivat vastakkaiset.

”On mahdollista, että tästä on tulossa raskas, vuosia kestävä oikeusprosessi. Olen valmis puolustamaan oikeutta ilmaista Raamattuun perustuvaa uskoa tarvittaessa myös oikeudessa, mutta samalla toivon, että valtakunnansyyttäjä päätyisi harkinnassaan siihen, että syytteitä ei nosteta.”

+

RAAMATTUMARSSIT -> VUODESTA 2014 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2020
-> ERITYISMARSSIT: 7.-13. syyskuuta 2020!
EHEYTYNEET HOMOT VAPAUSMARSSILLA!

-> VERTAA ESIMERKKINÄ - > Eheytyneet homot Vapausmarssillaan Washingtonissa -
"Maassamme olevat valheet ja harhat alkavat murtua!"
"Miksi meillä ei voi olla kulkueita, kun kaikilla LGBT-ryhmillä ja tällaisilla on... olemme tulleet kaapista ulos niistä elämäntavoista ja haluamme kertoa tarinamme"
https://www.oikeamedia.com/o1-66709

-> Klikkaa, lue ja allekirjoita:
https://www.adressit.com/raamattumarssi

+++++++
Tutkintapyyntö poliisille 9.7.2020
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157693903788262
+++++++

Jokunen vuosi sitten tuli nuori mies rukoustilanteeseen ja tuli ilmi, että hän on homo. Sanoin hänelle, että tietääkö hän, että homous on synti (arkkipiispa ja nykykirkko ei tiedä). Hän sanoi, että kyllä hän tietää ja että hän kärsii tästä tilanteesta ja homoudestaan. Kysyin, että tunnustaako hän homouden syntinä. Kyllä hän halusi ja tunnusti syntinsä. Julistin hänelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja Hänen sovintoveressään. Sitten kysyin, että haluaako hän lähteä seuraamaan Jumalan Sanan mukaista Jeesusta ja hän halusi. Siunasin hänet ja hän lähti.

Meni useampi vuosi, kun olin kävelemässä Kirkkopuistosta kohti Sokosta, kun ennen Kompassia vastaani tuli mies juoksuaskelin, joka sanoi. "Rauhantervehdys Juhani, mitä sinulle kuuluu?" En tunnistanut miestä ja jouduin kysymään, kuka hän on. Silloin hän kertoi, että hän on se homomies, jonka puolesta rukoilin. Sitten hän esitteli takanaan olevan vaimonsa ja rattaissa istuvan ja rattaiden vieressä olevat pikkutytöt. Pala nousi kurkkuuni ja tippa silmäkulmaan ja liikutukseltani en pystynyt sanomaan muuta kuin, että "Kiitos Jumalalle! Kiitos Jeesus". “....sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta."

+

TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE TUTKINTAPYYNTÖPROSESISSA! ADRESSEJA ON LÄHETETTY JA LÄHETETÄÄN SOPIVIN VÄLIAJOIN ERI TAHOILLE PROSESSIN AIKANA!
https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle
+
Päivi Räsänen poliisikuulusteluun, epäily kiihottamisesta kansanryhmää vastaan SIINA EKBERG | 20.08.2020 | 08:47
https://www.verkkouutiset.fi/paivi-rasanen-poliisikuulusteluun-epaily-kiihottamisesta-kansanryhmaa-vastaan/#0991f753
+
KOTIMAA • RIKOS Tutkintapyyntö poliisille 9.7.2020
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157693903788262
+
KOTIMAA • RIKOS Tutkintapyyntö poliisille 9.7.2020
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157693903788262
+
KOTIMAA • RIKOS Suojaavat raiskaajia, hakkaavat ei-muslimeita ja hurraavat terrori-iskuille – Yle: Radikaali islam pesiytyi Suomen vankiloihin https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157735226858262
+
Sebun kaveri vihapuhetyöryhmän puheenjohtaja Arkkipiispa Kari Mäkinen homomusikaalin ensi-illassa
https://mvlehti.net/2017/01/29/arkkipiispa-kari-makinen-homomusikaalin-ensi-illassa/
+
Sebastian Tynkkynen esittelee miesystävänsä Tom of Finland -henkisessä yhteiskuvassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005616847.html
+
Sebastian Tynkkynen erotettiin Oulun Helluntaiseurakunnasta
https://yle.fi/uutiset/3-10522852
+
Sebastian Tynkkynen on kasvanut ja elänyt Uskovien seurakunnassa ja erotettu sieltä. Tynkkystä pitää käsitellä sen mukaan:
1 Kor 5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan VELJEKSI, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
5 Annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi tulis Herran Jesuksen päivänä.
5 tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.
+
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, EIVÄT MIESTEN KANSSA MAKAAVAT MIEHET!
1. Korinttolaiskirje 6
9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
9 Ettekö te tiedä, ettei väärät pidä Jumalan valtakuntaa perimän? Älkäät eksykö; ei huorintekiäin, eikä epäjumalten palvelijain, eikä salavuoteisten, eikä pehmiäin, eikä miesten kanssa makaajain,
9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, [Room. 13:13+]
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
10 Eikä varasten, eikä ahnetten, eikä juomarien, eikä pilkkaajain eikä raateliain pidä Jumalan valtakuntaa perimän.
10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
11 Ja senkaltaiset te muutamat olitte; mutta te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaaksi tulleet Herran Jesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme hengen kautta.
11 Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. [Ap. t. 22:16; 1. Kor. 1:2; Tit. 3:5]
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Kor.+6%3A1&rnd=1597475609518
+
Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien...MIESTEN KANSSA MAKAAVIEN MIESTEN...
1. kirje Timoteukselle 1
8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
8 Mutta me tiedämme Lain hyväksi, jos se oikein käytetään,
8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. [Room. 7:12]
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
9 Tietäen sen, ettei vanhurskaalle ole laki pantu, vaan väärille ja tottelemattomille, jumalattomille ja syntisille, pakanallisille ja kelvottomille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, miehentappajille,
9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, [2. Moos. 21:12,15,16; 3. Moos. 18:22, 3. Moos. 19:11,12]
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-
10 Huorintekiöille, miesten kanssa makaajille, ihmisten varkaille, valehtelijoille, valapattoisille, ja mitä muuta senkaltaista sitä terveellistä oppia on:
10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. [1. Tim. 6:3; 2. Tim. 4:3; Tit. 1:9, Tit. 2:1]
11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.
11 Autuaan Jumalan kunniallisen evankeliumin jälkeen, joka minulle uskottu on.
11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.
https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Tim.+1%3A1&rnd=1597475843173
+


118305949_10157744005723262_2541462048667919967_n.jpg


Isänmaan asialla - ryhmä

Mielipide: Kampanja Päivi Räsästä vastaan

2020-07-22 18:18:58

Mielipide: Kampanja Päivi Räsästä vastaan

Tapio Puolimatka
professori
kuntavaaliehdokas (kd.)
Jyväskylä
https://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Mielipide-Kampanja-P%C3%A4ivi-R%C3%A4s%C3%A4st%C3%A4-vastaan/1584338#comments


Isänmaan asialla - ryhmä

Tutkintapyyntö poliisille 9.7.2020 Abbas Bahmanpourista!

2020-07-16 20:04:01

Radikaali-islamistien määrä kasvaa Suomessa. Ministerit ja yliopistoväki katsovat toimintaa sivusta
maaliskuuta 02, 2020
https://persianprinssi.blogspot.com/2020/03/radikaali-islamistien-maara-kasvaa.html

Mellunmäen moskeijan imaami, Abbas Bahmanpour puolustaa avoimesti vallankumouksellista ääri-islamia.

Radikaali-islamismi määritellään siten, että kaikki islamistinen toiminta viittaa siihen, jos väkivaltaa käytetään osana toimintaa. Sisäministeriön raportin mukaan radikaali-islamismiin lukeutuvat al-Qaidan ja ISISin lisäksi myös Iranin islamistihallintoon kytkeytyvät järjestöt. Näitä järjestöjä ovat muun muassa Qods-joukot, Hizbollah sekä Hamas, joka on Israelia vastaan sotiva islamistiryhmä.

Kyseessä on Lähi-idän kahden voimakkaan valtion, Saudi-Arabian ja Iranin islamilaisen tasavallan vuosikymmeniä jatkunut alueellinen valtakamppailu. Valtakamppailusta ollaan käytetty nimitystä ”Lähi-idän Kylmä sota”. Irakin sodan jälkeen Euroopassa asuneiden muslimien ajattelussa ja viestinnässä alkoi tapahtua muutosta. Samalla liikkuvuus konfliktialueille yleistyi Euroopassa asuneiden muslimien keskuudessa. Nämä jihadistiset verkostot vahvistuivat Syyrian sisällissodan ja ISISin nousun myötä.

Suomessa jihadistinen liikehdintä on kasvanut merkittävästi 2010-luvulla. Siihen on vaikuttanut Syyrian sisällissota, ISIS-järjestön islamilainen kalifaatti sekä vuoden 2015 pakolaiskriisi. Roihuvuoren moskeijassa toimi aktiivisesti toimijoita, jotka olivat kiinnostuneita jihadistisesti suuntautuneesta toiminnasta. Moskeija toimii tällä hetkellä Helsingin Malmilla. Jihadistisesti suuntautuneesta ilmiöstä on tullut 2010-luvulla monimuotoisempaa ja järjestäytyneempää. Ilmiö on vastaavanlainen myös muissa Länsi-Euroopan maissa. Sisäministeriön raportin mukaan Suomessa ei ole uskontulkintaa saarnaavia rukoushuoneita tai moskeijoita, mutta tämä ei pidä paikkansa. Resalat on islamilainen yhdyskunta, joka toimii Helsingin Mellunmäessä. Kyseessä on Suomen suurin shiiamoskeija jolla on tiiviit yhteyden Iranin islamilaisen tasavallan suurlähetystöön. Kyseisen islamilaisen yhdyskunnan verkkosivuilla on tapahtuma, joka järjestettiin tammikuussa 2020 Qasem Soleimanin kuoleman johdosta. Kyseessä oli Soleimanin muistotilaisuus. Qods-joukkojen komentaja Soleimani kuoli Yhdysvaltojen tekemässä ilmaiskussa Irakin pääkaupunki Bagdadissa. Qods-joukot ovat lännen terroristilistalla. Lisäksi Soleimani oli luonnollisena henkilönä lännen pakotteiden piirissä.

Qods-joukot ovat toimineet Iranin rajojen ulkopuolella aseistaen ja kouluttaen Iranin tukemia miliisijoukkoja. Qods-joukkojen ja sen alaisuudessa toimivien miliisijoukkojen poliittisena tehtävänä on puolustaa Iranin islamilaisen tasavallan edustamaa ääri-islamilaista vallankumousta. Qods-joukot on eittämättä vallankumouksellisen ääri-islamilaisen ideologian selkäranka. Afganistanin ja Irakin sodan myötä Qods-joukkojen ensisijaisena tehtävänä on ollut varmistaa, että Iranin puolustus sfääri laajenee niin, että jos Iran joutuisi sotaan, sen ei tarvitsisi taistella omalla maaperällä. Qods-joukot ovat vastuussa Iranin rajojen ulkopuolisista terrori-iskuista. Euroopan unionin maaperällä Qods-joukot ovat suorittaneet yli sata attentaattia.

Resalat islamilaisen yhdyskunnan imaami, Abbas Bahmanpourin Facebook-tilillä on lukuisia valokuvia Qasem Soleimanista. Bahmanpourin mukaan ”Soleimanin murha on käytännössä sodanjulistus Irania vastaan. Samalla USA on poistanut keskeisimmän hahmon ISISin vastaisessa sodassa”. Todellisuudessa juuri Iranin islamilaisen tasavallan eksklusiivinen uskonnollinen politiikka synnytti ISIS-järjestön. Bahmanpour esiintyy Facebook-tilillään useiden suomalaisten ministereiden kanssa, vaikka hän kannataa vallankumouksellista ääri-islamismia. Lisäksi Bahmanpour toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja näin ollen hänellä on myös tiiviit yhteydet yliopistoväkeen. Näin ollen voidaan todeta, että sunnien lisäksi myös shiiat harjoittavat Suomessa ääri-islamismiin perustuvaa propagandaa. Paradoksaalista on se, että ministerit ja yliopistoväki katsovat tätä toimintaa sivusta.

----------------------------------------------------------

Lähdeluettelo:

O'Hern, Steven K. Iran's Revolutionary Guard: The Threat That Grows While America Sleeps. Washington, D.C.: Potomac Books, 2012.

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161501/SM_14_2019_%20jihadistinen%20liikehdinta%20suomessa.pdf

https://www.facebook.com/abbas.bahmanpour

https://www.resalat.fi/events-1/muistotilaisuus-marttyyreille

-------------------------------------------------------------
Tutkintapyyntö poliisille 9.7.2020

Jyväskylässä 9.7.2020

Juhani Starczewski
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
+358407573537
juhani.starczewski@elisanet.fi

Ainali Ilkka, Vantaa
Heiska Pentti, Ylistaro
Helenius Mauri, Helsinki
Helppi Rauno, Lappajärvi
Hentunen Juha, Jyväskylä
Honkanen Birgit, Nummela
Hynynen Raimo, Vantaa
Jalavisto Rauno, Joensuu
Jokinen Helena, Hausjärvi
Kankare Kari, Turku
Karola Matti, Keuruu
Karola Anneli, Keuruu
Kastikainen Henrik, Laukaa
Kauppinen Eila, Värtsilä, Tohmajärvi
Ketola Juha, Jyväskylä
Kettunen Veikko, Oulu
Korpivaara Pekka, kaupunginvaltuutettu, Kouvola
Kärki Markku, Savitaipale
Laakso Jarkko, Lempäälä
Lahti Tommi, Jyväskylä
Laitinen Helena, Heinola
Laitinen Lauri, Heinola
Laitinen Satu, Tampere
Lehmuskoski  Juhana, Jyväskylä
Lehtinen Soili, Huittinen
Makkonen Arto, Sastamala
Makkonen Rauno, Kiuruvesi
Mäkeläinen Sakari, Jyväskylä
Mäkeläinen Sirkka-Liisa, Jyväskylä
Mäki Tapani. Kaupunginvaltuutettu, Jyväskylä
Natri Matti, Jyväskylä
Nisula Mika, Teuva
Nummela Anna, Helsinki
Orre Arto, Forssa
Paavola Petri, Sysmä
Pennanen-Aitta Paula, Helsinki
Piikkilä Tapani, Teuva
Riihimäki Esko, Piikkiö, Kaarina
Ropponen Eero, Heinola
Ruosteinen Tapio, Jyväskylä
Sinervä Perttu, Jyväskylä
Suninen Jouni, kaupunginvaltuutettu, Kouvola
Tervonen Anna-Maria, Rovaniemi
Vainio Vesa, kaupunginvaltuutettu, Kouvola
Valtonen Timo, Vantaa
Ylkänen Maija, Kuopio
47
Lisäksi 30 allekirjoittajaa, joiden nimi ei tässä, mutta poliisin tutkintapyynnössä nimet näkyy!


Isänmaan asialla - ryhmä

Sain palautetta valtakunnansyyttäjäntoimistosta ks. alempaa. TULE MUKAAN TUTKINTAPYYNTÖÖN!

2020-05-30 14:40:45

SHALOM - TULE MUKAAN + LISÄTIETOA!

Jesaja 54
17 Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra.

Tätä viestiä voisit laittaa omille tahoillesi:

Imaami antaa neuvoja kuinka muslimin tulee olla Euroopassa (piilokamera)
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10157564352473262

Imaami antaa neuvoja kuinka muslimin tulee olla Euroopassa (piilokamera)
https://youtu.be/IlVAFXg4xic

Tervehdys !

Sain palautetta valtakunnansyyttäjäntoimistosta ks. alempaa.
Pyydänkin nyt, että Te kaikki, jotka saitte lähettämäni viestin, tulette mukaan eli annatte nimenne eli allekirjoitatte kanssani nimenne poliisille menevään tutkintapyyntöön.

Poliisille menevä teksti on tällä hetkellä lakimiehen tutkittavavana ja hän lähettää sen ensi viikolla, jolloin toimitan sen poliisille!

Jos koet, että haluat tulla mukaan tutkintapyyntöön, niin ilmoita nimesi PIKAISESTI minulle!
Olisi hyvä, että mahdollisimman moni olisi mukana tässä tärkeässä asiassa!
Jokainen, joka tulee mukaan saa lakimiehen tarkistaman tutkintapyynnön tiedoksi!

Laita yhteystietosi.
Nimi:
Osoite:
Puhelin:
Sähköpostiosoite:

Laitan ne tutkintapyynnön alle.

Yhteistyöterveisin

Juhani Starczewski
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
+358407573537

-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: juhani.starczewski@elisanet.fi <juhani.starczewski@elisanet.fi>
Lähetetty: keskiviikko 20. toukokuuta 2020 13.06
Vastaanottaja: Toiviainen Raija (SY) <raija.toiviainen@oikeus.fi>
Aihe: Mikä on sharia-lain mukainen rangaistus homoseksuaalisesta teosta. – Se on kuolemantuomio, Bahmanpour totesi.

Arvoisa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen!

Ymmärrän, että olette tarkka homoseksuaalien puolustaja. Ymmärrän myös, että toimitte takautuvasti tässä asiassa sekä myös nyt hetkessä ja varsinkin katse tulevaisuuteen. Nyt tuon esiin valtakunnassamme olevan sharia-lain, jota islam sharia-lain kautta edustaa. Suomalainen
ihmisoikeus- ja sosiaalialan kansalaisjärjestö Seta Ry on ilmoittanut uutiskirjeessään pitävänsä Bahmanpourin lausuntoa sietämättömänä.

Mellunmäen imaamina toimiva Abbas Bahmanpour totesi Ylen Islam-illassa suorasanaisesti, että homoseksuaalisuus on kielletty, ja että siitä seuraa shariassa kuolemanrangaistus. Ohjelmaan keskustelijana osallistunut työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana toimiva kansanedustaja Tarja Filatov (sdp.) ei nähtävästi pitänyt asiaa kummoisena pulmana, koska hän puhkesi nauramaan asiaa käsiteltäessä.
– Islam suhtautuu homoseksuaalisuuteen moraalisena paheena.
Ohjelman juontajat pyysivät täsmennystä siihen, mikä on sharia-lain mukainen rangaistus homoseksuaalisesta teosta.
– Se on kuolemantuomio, Bahmanpour totesi.
Islamin opettaja Ahmad Fadil on sitä mieltä, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön sharialaki:
– Kyllä kyllä, totta kai. Meille sopisi sharia-laki, Fadil kommentoi.
Tämä sharialaki on aivan sama nyt kuin aikaisemminkin, se ei ole muuttunut, eikä muutu!

Tämä Bahmanpour puhuu jälleen 12.5.2020 Valtioneuvoston suomalaisuuden videolla!
https://www.facebook.com/watch/?v=1696485760505109
Valtioneuvosto
Rauhallista ramadania kaikille!
12. toukokuu klo 12.41 · Julkinen
Rauhallista ramadania!
Tällä hetkellä vietetään muslimien pyhää ramadania. Rauhallista ramadania kaikille!
http://www.suomitoimii.fi
#Suomitoimii #yhdessä Näytä vähemmän

Toivon, että toimitte valtakunnansyyttäjänä ja tuotte esiin, miten valtakuntamme suhtautuu islamin sharia-lakiin ja sen edustajiin täällä Suomessa!

Varmaan olisi hyvä kuulla näitä sharia-lakia esittäviä ja ylläpitäviä tahoja, jotta tasapuolisuus niin islamin kuin kristinuskon kannalta tulisi selvästi esiin!

Toimenpiteitänne odottaen!

Kunnioittavasti

Juhani Starczewski
Muurarintie 9 B 8
40520 JYVÄSKYLÄ
+35840 7573537

+++++++

-------- Alkuperäinen viesti --------
Aihe: VL: Mikä on sharia-lain mukainen rangaistus homoseksuaalisesta teosta. – Se on kuolemantuomio, Bahmanpour totesi. (VKST dnro ad 204/28/19)
Päiväys: 20.5.2020 17:56
Lähettäjä: "Mantila Anu (SY)" <anu.mantila@oikeus.fi>
Vastaanottaja: "juhani.starczewski@elisanet.fi" <juhani.starczewski@elisanet.fi>
Kopio: Syyttäjälaitos Valtakunnansyyttäjä - Åklagarmyndigheten Riksåklagaren <valtakunnansyyttaja.syyttaja@oikeus.fi>

Juhani Starczewski

Olette toimittanut valtakunnansyyttäjän toimistoon sähköpostikirjoituksen koskien imaami Abbas Bahmanpourin lausuntoja Ylen islam- illassa sekä Valtioneuvoston suomalaisuuden videolla 12.5.2020. Kirjoituksenne on valtakunnansyyttäjän toimistossa tulkittu tutkintapyynnöksi.

Esitutkinnan toimittaminen Suomessa kuuluu esitutkintaviranomaisille eli tässä tapauksessa poliisille. Valtakunnansyyttäjä ei ole esitutkintaviranomainen. Pyydän teitä ystävällisesti toimittamaan tutkintapyyntönne poliisille, joka ottaa kantaa tutkintakynnyksen ylittymiseen. Valtakunnansyyttäjä ei ota asiaa välittömästi tutkittavakseen eikä määrää poliisi suorittamaan esitutkintaa, vaan asian suhteen noudatetaan normaalia menettelyä.

Ystävällisin terveisin

Anu Mantila
Valtionsyyttäjä
Syyttäjälaitos, valtakunnansyyttäjän toimisto
Åklagarmyndigheten, riksåklagarens byrå
Lintulahdenkuja 4 / Fågelviksgränden 4
00530 Helsinki / 00530 Helsingfors
Puh./Tel. 029 562 0882
anu.mantila@oikeus.fi
 
Anu Mantila
State Prosecutor
Lintulahdenkuja 4
FI-00530 Helsinki, Finland
Tel. + 358 29 562 0882
anu.mantila@oikeus.fi

+++++++

Islamista:

Profeetta Muhammad ja Islam - Vatikaanin luomus

RAHKONEN Jukka-Pekka / islam uhka ihmisyydelle.
https://www.youtube.com/watch?v=pmZEi9gOYmw&feature=youtu.be

Suomalaisen täytyy tietää mitä ex-muslimilla on sanottavaa.
https://youtu.be/soLfIsiRsbA

+++++++
TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE TUTKINTAPYYNTÖPROSESISSA!

ADRESSEJA ON LÄHETETTY JA LÄHETETÄÄN SOPIVIN
VÄLIAJOIN ERI TAHOILLE PROSESSIN AIKANA!
+++++++
FB+YSTÄVÄ! Siunattua sekä Armorikasta vuotta ja vuosikymmentä 2020!
SIUNATTUA JA AURINKOISTA KESÄÄ!
 
MENIMME KIHLOIHIN 20.6.1980 ESKILSTUNASSA 40 VUOTTA SITTEN NAIMISISSA 6.6.2020 39 VUOTTA! KIITOS JEESUS!
+++++++
RAAMATTUMARSSIT -> VUODESTA 2014 ALKAEN
-> JATKUVAT JYVÄSKYLÄSSÄ JA KOKO SUOMESSA 2020 -> Klikkaa, lue ja allekirjoita:
+++++++
Laulu Suomelle by Lasse Heikkilä
+++++++
Kirje Valtionsyyttäjä Raija Toiviaiselle: Mikä on sharia-lain mukainen rangaistus homoseksuaalisesta teosta:
+++++++
Olli Seppänen - Jumalan siunaus Suomen yllä
+++++++
KIITOS JEESUS!
Alaraajojen pituusero → Jalat ovat luonnostaan eripituiset, aina!
 
JEESUS parantaa selkä- ja jalkavaivaisia! ....he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
+++++++
Avioero ja uudelleenavioituminen - David Pawson
UUDELLEEN AVIOITUMINEN ON AVIORIKOS, ELLEI...
+++++++
Eila Rajahalme - Avioliiton puhtaus ja pyhyys
ja
 
Laittakaapa kaikille mahdollisille tahoille!
Rajahalme Eila "Sotkamo"1989
+++++++
KUKA ON SUOMEN USKONTOJOHTAJIEN KORKEIMMAN SUOJA?
+++++++

Isänmaan asialla - ryhmä



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…