Vetoomus Töölönlahden rantojen nykyluonnon säilyttämiseksi

Ota yhteyttä adressin tekijään

Melu julkisuudessa Töölönlahden nykytilan puolesta toiminut - mutta vaara ei ole ohi

2020-06-17 12:01:57

Hei kaikki,

 

asiasta jo lyhyessä ajassa nousseen melun vuoksi Helsingin kaupunki näyttäisi tällä hetkellä perääntyneen suunnitelmissaan  - ja Töölönlahden rantojen kunnostustöissä on luvattu kunnioittaa alueen nykyisiä luontoarvoja. Mutta asian alunperin tapetille nostaneilta tahoilta huomautettiin minulle että tälläiselle kansalaisten nimenkeruukampanjalle on silti tarvetta  - koska tuollaisilla poliittisilla päätöksillä on taipumusta "unohtua" ajan kuluessa. Ja siten laajempiin, nykyistä luontoa uhkaaviin muutossuunnitelmiin saatetaan taas palata tulevaisuudessa   - jos huolestuneilta kansalaisilta ei tule painetta.

 

Joten pidetään asia pinnalla  - levittäkäähän sanaa tästä adressista eteenpäin jos jaksatte, jotta saadaan mahdollisimman paljon allekirjoituksia siihen!  :-)

 

Niin, ja tässä on linkki siihen alkuperäiseen uutisjuttuun josta ainakin omalla kohdallani kaikki huolestuneisuus Töölönlahden kohtalosta sai alkunsa;

 

https://yle.fi/uutiset/3-11402337

 

Kesäisin terveisin,

 

    Jari Lanki

 

PS Ja ketään ei ole tarkoitus hukuttaa sähköpostiin tätä kautta  - kenenkään ei pitäisi joutua ylimääräisen sähköpostin uhriksi vain siksi että on tullut allekirjoittaneeksi huolestuneena kansalaisena jonkin nettiadressin! :-) Joten sitä tullaan lähettämään vain äärimmäisen harvoin.

 

Mutta sen sijaan olisi suotavaa jos ihmiset esimerkiksi täällä kommentoisivat asiaa  - joka liittynee myös yleisemmin mahdollisiin suunnitelmiin Helsingin kaupunkiluonnon ja erityisesti sen pienten keitaiden "varalle". Siis siltä osin kuin se saattaa olla nyt tai lähitulevaisuudessa vaarassa esimerkiksi kaupungin suunnitelmien taholta.


Jari Lanki



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…