Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kiitämme tähän astisesta, jatkamme rohkeasti eteenpäin. (for ENG scroll down)
2024-08-28 11:47:10Hei,
Olemme saaneet lähes 700 allekirjoitusta, ja haluamme kiittää teitä jokaista! Tukenne merkitsee meille paljon, ja olemme varmoja, että se vaikuttaa myös kaupungin edustajiin.
MITÄ TAPAHTUU NYT?
Toistaiseksi emme pysty enää tarjota omatoimisia melontoja (varusteiden vuokrausta, miten monet mieltävät) Kivelänrannan melontakeskuksessa, sillä rakennusten purkutyöt ovat alkamassa maanantaina. Muuttuva kalustomme on nyt kokonaan renkailla, joten ryhmiä pystymme palvella paikkariippumattomasti.
Toimitamme kaupungin johdolle vetoomuksen tulokset, suunnitelmat uudesta rakennuksesta ja muita liittyviä asiakirjoja. Tapaamiset heidän kanssa ovat jo alkaneet. Vetoomus on yhä auki, joten jatkakaa sen jakamista ystävillenne – pidämme kaupunkia ajan tasalla allekirjoitusten määrän kasvusta.
MITÄ SEURAAVAKSI?
Tavinsulkan matka jatkuu monenlaisten jännittävien opastettujen kierrosten parissa tänäkin syksynä pitkälle loppuvuoteen. Esimerkkiná Ruska-retket kansallispuistoihin, Valomelonta, kuutamomelonta. Käykää tarkistamassa aika ajoin kotisivultamme tulevia ohjelmia, seikkailuja ja tapahtumia! Myös seuraamalla Facebook-sivuamme, ja Instagram tilimme saatte tietoja.
Arvostamme suureisti teitä jokaista, jotka olette edistämässä toiminnan tulevaisuuden, oli se sitten allekirjoittamalla vetoomuksemme, käyttämällä palveluitamme tai antamalla ystävällisiä, rakentavia palautteita!
Nähdään taas vesillä!
Tavinsulkan tiimi
//
Hi,
We have received nearly 700 signatures, and we want to thank each and every one of you! Your support means a lot to us, and we are confident it will also make a difference to the city representatives.
WHAT'S HAPPENING NOW?
Soon, we will no longer be able to offer self-guided tours at the Aquatic Sports Centrum in Kivelänranta, due to the upcoming demolition work. The demolition is expected to begin on next Monday. All our equipment is now on wheels, so we can serve groups anywhere.
The petition results, architectural design for the new building, and other related documents is being delivered to the city leaders soon, and meetings with representatives have already started. Yet, the petition is still open, so please continue to share it with your friends—we will keep the city updated with the growing number of signatures.
WHAT'S NEXT?
Tavinsulka's journey continues with a variety of exciting guided tours, including trips to national parks like Etelä-Konnevesi and Leivonmäki, night paddling during the City of Light event, Full Moon paddling, etc.. Stay tuned for our new autumn program, filled with adventures and events! Follow our Facebook, and Instagram pages to be freshly alarmed of any news.
We sincerely appreciate all of yours effort in supporting, whether by signing our petition, using our services, or offering some kind words!
See you again on the water!
The Tavinsulka Team
Béla Pavelka
Yli 500 kannustajalle KIITOS jo nyt!
2024-08-05 13:48:32Hei!
Kiitos paljon tuestanne, teille kaikille 502 allekirjoittaneelle! Tämän viikon aikana kerätään vielä allekirjoituksia, joka jälkeen toimitetaan saatekirjeen kanssa adressimme Jyväskylän kaupungin viranhaltijoille. Olisimme iloisia, jos tuttavapiirissä ottaisitte teemaa esille keskustelemaan. Sitä kautta voisi tulla lisää allekirjoituksia, ja muutenkin tieto leviää tietoisuuteen.
Terveisin
Béla Pavelka
Béla Pavelka