EI Viialan Keskustan koulun peruskorjaukselle
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kutsu keskustelutilaisuuteen
2013-11-04 09:46:15Akaan kaupunki järjestää kaikille kuntalaisille avoimen keskustelutilaisuuden Viialan Keskustan koulun remontin vaihtoehdoista ma 11.11.2013 klo 18 Hirvialhon koulun salissa (os. Hirvialhonkatu 24). Tilaisuudessa kerrotaan päätösprosessin vaiheista ja aikataulusta sekä esitetään laskelmat eri vaihtoehdoista. Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja eri vaihtoehtoihin liittyen.
Valitettavasti tätä tilaisuutta ei mainosteta Akaan kaupungin internet-sivuilla. Sain tiedon facebookista Viialalaisten ryhmästä.
Nyt kaikki mukaan kysymään mieltä askarruttavia kysymyksiä ja vaikuttamaan asiaan!
Terveisin,
Janita Puomila
Eskarilaisen äiti
Janita Puomila
Adressi on toimitettu
2013-08-28 12:32:57haluan edelleen suuresti kiittää kaikkia adressin allekirjoittaneita! Olen tänään toimittanut adressin Akaan kaupunginvaltuuston jäsenille sähköisesti noin kello 14. Muutamilta olen jo saanut myös vastauksen tai lukukuittauksen, joten ainakin osa valtuutetuista ovat tietoisia adressista.
Kaikille tiedoksi, että Akaan kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään 28.8.2013 klo 18.00 Akaan kaupungintalon valtuustosalissa. Kokous on kaikille avoin, joten halukkaat voivat lähteä katsomaan paikan päälle, miten valtuusto asiamme käsittelee ja mihin tulokseen he päätyvät. Itse pyrin suuntaamaan kaupungintalolle kuuntelemaan tuomion paikan päälle lasten kera.
Ystävällisin terveisin,
Janita Puomila
Janita Puomila
Adressin allekirjoittaminen
2013-08-27 14:18:22Kiitoksia teille kaikille adressin allekirjoittaneille! Vielä on aikaa allekirjoittaa, joten jakakaa sitkeästi tietoa eteenpäin, jotta saamme suuren kannatuksen hyvän asian puolesta huomiseen Akaan kaupungin valtuuston kokoukseen.
Olen huomannut, että listalta löytyy myös nimikirjaimia. Toivonkin, että nämä korjataan ennen huomista allekirjoitusten tulostusta ja toimitusta valtuuston jäsenille. Korjaamattomat nimikirjaimet poistan listalta, koska mielestäni kaikkien on oltava koko nimellään tämän asian takana. Jos et halua nimeäsi näytettävän julkisesti, voit piilottaa allekirjoituksesi, jolloin se kuitenkin on tukemassa asiaamme Akaan kaupungin valtuuston kokouksessa.
Kiittäen,
Janita Puomila
Viialan Keskustan koulun eskarilaisen äiti
Janita Puomila
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45691 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10633 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
369 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2329 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
214 Luotu: 13.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
213 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
180 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
138 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20899 Luotu: 20.03.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
122 Luotu: 23.06.2025