Avoin kirje Kirkkohallitukselle
Kommentoitu viesti
U. Sarnivara Vieras |
#47 Kansanlähetyksestä31.03.2011 11:50Yhtä homovastaista artikkelia on Uudesta Tiestä vaikea osoittaa, sellaiseen halpaan eivät Lefa ja kumppanit menisi, kun kirkon rahavirrat voisivat olla uhattuina. Enemmän on kyse asenteista ja rivien välissä olevasta viestistä, jonka oma porukka kyllä osaa lukea. Kansanlähetys ei ole lähimmäinen. Kansanlähetys on organisaatio, jota saa arvostella ihan samalla tavalla kuin Kansanlähetyksen ihmiset arvostelet jatkuvasti kirkkoa. Jos Kansanlähetys toimii Suomen lakien vastaisesti ja eettisesti päin seiniä sitä todellakin on saavata arvostella. Silloin yhtä lailla Kansanlähetys tekee syntiä, ei vain kirkko jossain asiassa. Kansanlähetys on vain onnistunut kirkkoa paljon paremmin julkisivunsa varjelemisessa varsinkin suhteessa omiin kannattajiinsa.. Mutta niin paljon on lakaistu maton alle, Asiat eivät vain tule esiin. Minun oman kokemukseni mukaan Kansanlähetys on kaikkea muuta kuin Raamatullinen. Viittasit tähän KL:n ikiaikaiseen sloganiin: "Meillä on Raamatun arvovalta". Tämä slogan uppoaa vaan niin suloisesti KLn omaan porukkaan: On kiva asettua muiden yläpuolella ja olla vähän parempaa ja "raamatullisempaa" porukkaa kuin nuo evankelioinnin kohteet- tavallinen kirkon jäsen. Minä olen eri mieltä. Raamatun arvovalta voi olla myös muualla. Suostuessaan yhteistyöhön seurakunnan kanssa jossa on homopappeja KL on menettänyt Raamatun arvovallan. Se kyllä puhuu Raamatun arvovallasta, mutta on poliittinen broileri joka kääntää takkinsa aina tuulen mukaan niin että kirkon rahavirrat eivät ole vaarassa. Kansanlähetyksen toiminta ei ole uskottavaa, se alkaa olla koomista tuo Raamatun arvovallan vakuuttelu, kun toimitaan Sanan vastaisesti tunnustamalla homopapit oikeiksi papeiksi olemalla yhteistyössä. Miksi KL on tälläissä luopio- kirkossa vielä? Rahan takia. Luther oli mies paikallaan! Se on hiukan eri asia kuin se että minä Kansanlähetyksen työntekijänä olin majoittuneena johonkin ystäväkotiin. Tiedätkö milloin alkoi kirkon ja pappien haukkuminen? Se alkoi jo aamukahvipöydässä ja jatkui pitkin päivää iltaan asti. Ei sellaisella arvostelulla päästä yhtään mihinkään ja on valovuosien päässä Lutherista. Kansanlähetys on menettänyt uskottavuutensä kun sanat ja teot, teoria ja käyntäntö ovat ristiriidassa |
Vastaukset
Miika Aitomaa Vieras |
#49 Re: Kansanlähetyksestä2011-03-31 14:57:56#47: U. Sarnivara - Kansanlähetyksestä Huhhuh... U. Sarnivara (mikä lieneetkään oikealta nimeltäsi) kyllä paukuttaa minkä näppäimistöstä lähtee. Väität mm. että Kansanlähetys "kääntää takkinsa aina tuulen mukaan niin että kirkon rahavirrat eivät ole vaarassa". Vastaisin tähän, että kirkko on se, joka kääntää takkinsa aina maailman tuulen mukaan. Tiesitkö, että Kansanlähetyksen kannanotoissa ei ole mitään nykyisten piispojen virallisten julkilausumien vastaista, sillä esimerkiksi 2010 piispainkokouksen selvityksessä Parisuhdelain seurauksista kirkossa todetaan, että ”Osa homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.” Luitko myöskään ollenkaan aikaisemmin mainitsemaani piispojen ja herätysliikejärjestöjen edustajien 4.3.2009 julkaisemaa yhteistä tahdonilmaisua seurakuntien ja herätysliikejärjestöjen yhteyksistä ja yhteistyöstä? (http://www.churches.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/8FEB0EB55A04D671C225756F003E6DBB?OpenDocument&lang=FI) Mutta en aio enää vastata perättömiin väitteisiisi. Kuka tahansa voi paukuttaa täällä minkä tahansa nimimerkin takana ihan mitä vain. Omasta puolestani totean lopuksi, että Kansanlähetyksen linja ei ole vuosien kuluessa mihinkään muuttunut (toisin kuin kirkon), eikä Kansanlähetyksen toiminta ole millään tavalla riippuvainen määrärahoista. Jos katsotaan Raamatun suhtautumista rahaan, niin ei sitä himoitsemalla saada kuin pahaa aikaiseksi eikä Jumalan valtakunta ole siitä millään tavalla riippuvainen. Tottakai määrärahat silti edesauttavat Kansanlähetyksen tekemää arvokasta työtä evankeliumin levittämiseksi, vai kyseenalaistatko tämänkin? Addressin allekirjoittaneet eivät halua tukea Kansanlähetyksen ja SLEY:n työtä evankeliumin hyväksi. Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Vilpittömästi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1441 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
822 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
571 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
405 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
991 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
176 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
165 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025