Vapaudenpatsas pois Torniosta
Kommentoitu viesti
Reijo Angeria Vieras |
#21 Kiinteistö Oy SIltakartanon kommentti asiaan.04.06.2010 08:29Hei Kaikille! Taiteen tulee herättää keskustelua, kuten mainonnankin. Kumpiko tässä on sitten kyseessä, mutta keskustelua on herättänyt. Tämän patsaan osalta ei kannata ryhtyä ylilyönteihin, koska se ei julista yhtään mitään, eikä ole tarkoitus olla siinä ikuisuutta. Tuollainen patsas sattui olemaan ravintolan rekvisiitassa. Kyseiselle paikalle on rakennusluvassa kaavailtu jotakin patsasta tai suihkulähdettä. Siihen tulee jokinlainen patsas taikka suihkulähde, samanaikaisesti kun piha myös kivetetään. Myös asfaltointi on väliaikainen. Suunnitelmat on Umpparissa julkisesti nähtävillä , pyörivät screeneillä. ANTAKAA EHDOTUKSIA,,MINKÄLAINEN LAITETAAN! Laman ja muiden allekirjoittaneelle sattuneiden vaikeuksien vuoksi rakennustöiden alkaminen viivästyy. Se ei julista Manhattania, sen enempää kuin mitään aatettakaan, Twin CIty neidoksihan se siihen festareille laitettiin, mutta on sen verran painava, että vaikea siirtää aina tapahtuman yhteyteen. Mainiona mainoksena se tosin on toiminut. ( Turistit kuvauttavat itseään). Pidetään sitten juhlavat patsaan särkijäiset, raivataan tilaa korkeakulttuurille. Kivenpalasen voi ottaa muistoksi, aivankuin Berliinin muurista. Ladot eivät ole aivan sellaiset mitä me Kiinteistön ympärille tarkoitettiin väliaikaisesti laittaa korostamaan Kesätorimaisuutta, koska Torniossa ei ole oikein oikeatakaan toria. Ladot toimivat ulkotapahtumien ajan torimyymälöinä, ja varmaan sopivat siihen tarkoitukseen siinä missä aitatkin rantaan, onhan tämä maalaiskaupunki. Tervetuloa kaikki kesätapahtumiin. Ei tästä kaupunkia tarvitse syyttää, eikä haukkua, vaan minua . yst.terv. Reijo |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#22 Re: Kiinteistö Oy SIltakartanon kommentti asiaan.2010-06-04 08:43:20#21: Reijo Angeria - Kiinteistö Oy SIltakartanon kommentti asiaan. Hyvä Reijo! :) Nyt kun avaus on tehty, tarvitaan todellakin näitä ehdotuksia, mitä siihen laitetaan. Miepä rupean ainaki heti pohtimaan ja ideoimaan :) - Ellu |
aivan loistava juttu tämä keskustelu Vieras |
#23 Re: Kiinteistö Oy SIltakartanon kommentti asiaan.2010-06-04 10:02:13#21: Reijo Angeria - Kiinteistö Oy SIltakartanon kommentti asiaan. Hienoa! Kiitos rohkeasta ja selkeästä vastauksesta. Tällä seudulla koulutetaan kuvataiteilijoita sekä on paljon taiteen harrastajia ja ammattilaisia... Olisiko patsaskilpailun paikka? Valotaideteoskin voisi hyvin toimia ainakin talviaikaan. Yhteistyökumppaneita kilpailun järjestelyihin löytyisi varmasti. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45533 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1739 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
256 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025