Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä
Kommentoitu viesti
Minna Tarkka Adressin tekijä |
#64 Aikakone20.11.2010 23:32Jos nyt päästäisiin ajassa taaksepäin, päätökset (kilpailutuksineen) voitaisiin tehdä suuremmalla viisaudella. Mutta, nyt on nyt ja asianosaiset voisivat halutessaan myöntää erheensä. Aina roiskuu, kun rapataan! Ja nyt olisi hyvä tilaisuus huomioida kuntalaisten ääni. Pelottavan tehokasta on tämän päivän tiedonkulku. Toivon näkeväni adressissa useamman valtuutetun nimen tai, jos on eri mieltä, niin täällä tekstiosassa perustelut kantaansa. Se ei ole tyhmyyttä, jos huomaa tekeneensä virheen ja tunnustaa sen, mutta pään pensaaseen laittaminen ei näytä hyvältä! |
Vastaukset
Juhani Sirniö |
#65 Re: Aikakone2010-11-20 23:52:43Nyt on nyt ja huomenna on sunnuntai. Maanantaina päättäjät voisivat tälle asialle paljonkin. Ei sellaista prosessia olekaan, jonka joutuu viemään loppuun vaikka huomataan, että alussa tuli virhe. Jos talon perustukset epäonnistuvat, ei ole pakko rakentaa loppuun asti ennen kuin alkaa korjaamaan? Tämä prosessi on keskeytettävissä adressin kohdan 1. perusteella ja jatkotoimenpiteet ja korjaukset ovat mahdollisia kohdan 2. perusteella. En jaksa uskoa, että tällä foorumilla tullaan näkemään enempää kommentointia poliitikkojen puolelta. Uskallusta puuttuu myöntää virheitä, halua puuttuu edes niistä keskustella ja mikä pahinta, suurimmalta osalta puuttuu ymmärrys, että virhe on edes tapahtunut ja loput eivät tiedä tai välitä koko asiasta. Itse lasken kaikki, jotka jättävät nimensä pois listalta, noiden kahden viimeksi mainitun ryhmän joukkoon. Sen perusteella näyttää ettei ensi vaaleissa ole minulle kovin monta ehdokasta, joista valita. Kehotan muita toimimaan samalla tavalla. Toivon myös, että tämän asian takia "kuppi täyttyy" muiltakin ja jatkossa seuraamme tarkemmin minkä tasoista väkeä päästämme asioitamme hoitamaan. |
L L |
#699 Re: Aikakone2011-02-09 18:53:31Kun itse olet julki keskustalainen, niin tiedät varmaan, ettei teidän puolueessa tehdä virheitä ja, jos tehdään, niin ei niitä ainakaan tunnusteta. Vai tiedätkö jonkun joskus tunnustaneen ? |
PP |
#892 Re: Aikakone2011-03-23 14:40:20Kirjoitit jo ajat sitten virheiden tunnustamisesta. Kysynkin, miten on, ovatko esim: edustamasi puolueen valtuutetut, myöntäneet 3 vuoden takaisen virheensä ? Tai tuoreempi juttu, ovatko myöntäneet virheensä sosterissa ? Oma vastaukseni on: Eivät ole, virheiden myöntäminen ei oikein istu keskustalaiseen ajatteluun. Mitä mieltä olette Minna ja muut keskusta-aatteelle alttiit ? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1418 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
819 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
566 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
402 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
988 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
161 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11142 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025