EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeutta ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä tulisi rajo
Kommentoitu viesti
Juha Lehtonen Tampere |
#1 Miksi myytte maitanne ?29.06.2007 17:12Ainahan voi olla myymättä maitaan. Kuka on pakottanut myymään maita venäläisille ? Itse olen ison rantakiinteistön omistaja enkä aio missään nimessä myydä sitä kenellekään, en venäläisille enkä ruotsalaisille enkä suomalaisille. Miksi ette itse ostaneet niitä rantoja 10 vuotta sitten, jos ne ovat niin arvokkaita ? Kenen hallussa ne rannat ovat olleet ? Suomalaisten varmaan..Ostorajoitusten sijaan kunnanisien tulisi kaavoituksella ohjata rakentamista siten, että myös vapaita rantoja jää. Samoin kansalaiset voisivat itse pohtia moraalisia arvojaan, kannattaako kaikesta luopua rahankiilto silmissä. Kun kerran tilanne nyt on sellainen kuin on, kannattaisi siitä yrittää hyötyä esim. tarjoamalla rikkaille venäläisille palveluja, opiskelemalla venäjää jne. Joskus 100 vuotta sitten venäläiset olivat tärkeitä asiakkaita Karjalassa, joten nyt vain palataan silloiseen asiantilaan. Entä jos kiinteistön ostaakin EU-kansalaisuuden saanut venäläinen jonkun ei EU-venäläisen puolesta. Rajoituksia on hyvin helppo kiertää. Summa summarum: kannattaisi yrittää hyödyntää syntynyt tilanne ennakkoluulottomasti ja todellakin vaikka opiskella hieman venäjää ja tarjota palveluita ko. uusille asukkaille ja asiakkaille. Rantatontit ovat muuten kyllä muuallakin kallistuneet todella käsittämättömiin hintoihin-ihan suomalaisin voimin. Naapurini myi juuri 20 pientä tonttia a 100 000 eur ja paikkakuntamme saa lisää kesäasukkaita, jotka taas piristävät paikallista rakennustoimintaa, kauppaa, kuljetuksia, muita palveluita.. Eli yrittäkää hyödyntää se tilanne siellä. Ei Venäjältä niin vaan Suomeen muuteta töitä tekemään, vaan suomalaisia ammattilaisia tarvitaan. |
Vastaukset
Vieras |
#48 Re: Miksi myytte maitanne ?2019-11-01 15:06:49#1: Juha Lehtonen - Miksi myytte maitanne ? en haluaisi luopua rantakodistani. Mutta.Kun poikani eivät halua viihtyä siellä . Joku suomalainen ottaisi imelkein ilmaiseksi. Järjetöntä luopua lahjoittamalla jollain 200000 hienoa paikkaa. Maata ei saa lisää, mutta rahaa painetaan paalikaupalla. Erkki Ritari |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10191 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40442 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
704 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
524 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
81 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
70 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024