Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#711 Re: Re: Re:10.06.2012 11:13#702: - Re: Re: Siis et tiedä mistään vaan puhut kuulopuheita. Mikään 2 kk virassa ollut rehtori ei ole irtisanonut ketään. Kerroin jo aiemmin, että kyseessä oli tittelivirhe. Rehtorilla onkin mennyt "pupu pöksyyn" ja hän on saanut "likaisen työn tekijäksi" 2 kk virassa olleen koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmuksen. Tässä alla vielä uudelleen kertomani. "Hyvin huomattu. Oli muuten kova homma tarkistaa kun asiaa pyritään salaamaan mutta onneksi vastuuhenkilötieto ei ollut salainen mutta toki tarkistin kun sanomani kumottiin Asiassa oli tittelivirhe sillä irtisanomisen hoiti uusi kaksi kuukautta virassa ollut koulutoimenjohtaja Juha-Pekka Lehmus joka ei ollutkaan rehtori. Näin asia saakin uuden käänteen, jos vain rehtorilla on oikeus irtisanomiseen. Pidin päivänselvänä, että hän on rehtori koska hän teki vain rehtorille sallitun siirron. Tittelivirhe ei muuta varsinaista asiaa." |
Vastaukset
Vieras |
#712 Re: Re: Re: Re:2012-06-10 11:35:14Ei hätää, olen ymmärtänyt, että Lehmus on myös (toiminut virassa) rehtori. Koulutustaan en tiedä, toivoisin korkeampaa kuin luokanopettaja tai aineenopettaja... |
Vieras |
#713 Re: Re: Re: Re:2012-06-10 14:18:44Varmaan siihenkin, että koulutoimenjohtaja on päätöksen tehnyt, eikä rehtori on joku syy. No, ihan sama meidän sitä on spekuloida. Varmaan asiat selviää, kun sen aika on. Eihän sillä nyt loppujen lopuksi ole edes mitään väliä, koska ei tämä asia ole rehtorin ja opettajan välinen asia ja ongelma, vaan pitkäaikainen ja laaja ongelma. Pääasia, että asiat saadaan ratkaistuksi. Jos tälläkin kertaa asia jää puolitiehen ja taas lakaistaan ongelmat maton alle, niin se kasa siellä maton alla vaan kasvaa. Ei varmasti tämä irtisanominenkaan niitä ratkaise, vaan tarvitaan ihan varmasti muutakin apua, jos halutaan ongelma perusteellisesti ratkaista. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1411 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
818 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
564 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
400 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
985 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
161 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11141 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025