VETOOMUS JYRKI KATAISEN EROTTAMISESTA
Kommentoitu viesti
Vieras |
#902.07.2012 12:49Maanpettureiden on aika erota. Kataisesta hyvä aloittaa! |
Vastaukset
vieras |
#322 Re: Voiko sen selvemmin sanoa2012-07-06 20:13:21Siis Maan pettureiden on aika erota. Kataisesta on hyvä aloittaa ! Jakoi lainattuja Suomalaisten rahoja Saksan pankeille 500 miljardia euroa , edustaako hän Kokoomuksen arvomaailmaa ? Kuinka tällainen narri voi toimia ministerin tehtävissä ? Tämähän on selvä petos, siis rikos ,väärenteli lisäksi kolme kappaletta kokous pöytäkirjoja ! |
HALLITUS VAIHTOON |
#894 Urpilainen ja VM2012-07-27 21:34:39Valtiovarainministeriö on julkistanut Espanjan kanssa solmitun vakuussopimuksen asiakirjat. Ainakin Helsingin Sanomat, STT ja Yle ovat saaneet tänään sopimuksen tuntuvasti sensuroidut asiakirjat valtiovarainministeriöltä. Helsingin Sanomat sai haltuunsa vastaavilta osin sensuroidut sopimuspaperit jo viime viikolla. Myös kansanedustajat ovat saaneet alkuperäiset paperit samanlaisessa muodossa. Kaikkiaan 123-sivuisesta dokumentista 13 on kokonaan sensuroitu, minkä lisäksi dokumenteista on peitetty runsaasti yksityiskohtia, kuten esimerkiksi vakuusjärjestelyn asiamiehenä toimivan investointipankin nimi ja yhteystiedot. Vakuussopimuksen solmimisen yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) vakuutti, että sopimus on "mahdollisimman julkinen". Esimerkiksi sopimusta koskevassa tiedotustilaisuudessa Urpilainen puhui lähinnä tilinumeroiden sensuroinnista. Kreikan kanssa tehdyn vakuussopimuksen salaamisesta nousi keväällä vilkas keskustelu, jonka yhteydessä oikeustieteilijät kritisoivat valtiovarainministeriötä julkisuuslain rikkomisesta. Ministeriö myönsi myöhemmin tehneensä virheen ja toimitti huhtikuussa osittain sensuroidut sopimusasiakirjat niitä vaatineille tiedotusvälineille. Ministeriö salasi edelleen muun muassa sopimuskumppaneina toimivien pankkien nimet ja asiamiehenä toimivan investointipankin.
|
vieras |
#900 Re:2012-07-28 14:52:14 |
Vieras |
#1951 Jykä Käteinen ULOS Arkadianmäeltä2013-02-14 04:30:45Kaikki mennyt päin H****ttiä Käteisen kaudella. Se on joko tulos tai ulos. Tässä tapauksessa ULOS! |
dsd |
#2122 Re:2013-03-27 02:32:06Maanpetturuudesta saisi kuolemantuomion monessa muussa maassa. Pitäisiköhän olla täälläkin käytössä....? |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
631 Luotu: 25.07.2024
Orimattilan lähimetsät säästettävä suunnitelluilta metsähakkuilta
480 Luotu: 07.06.2024
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
3801 Luotu: 04.07.2024
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
373 Luotu: 06.07.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
2139 Luotu: 30.06.2024
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6192 Luotu: 21.06.2024
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
99 Luotu: 17.07.2024
Vaadimme Porin päättäjiä jatkamaan Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry:n toiminnan rahoittamista
359 Luotu: 04.07.2024
Sastamalan kaupungin jätehuollon uudelleen järjestäminen
657 Luotu: 05.07.2024
Adressi Reijolan koulun säilyttämisen puolesta Reijolassa
475 Luotu: 25.06.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
912 Luotu: 15.07.2023
Adressi yhdenvertaisemman Kotkan kaupunkitilan puolesta
51 Luotu: 19.07.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10774 Luotu: 13.12.2020
VT7 ei pidä sulkea PV:n harjoituksen vuoksi!
16 Luotu: 21.07.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6852 Luotu: 29.11.2023
Merikoski takaisin
15 Luotu: 21.07.2024
Muistomerkin luominen Neuvostoliiton poliittisten sortotoimien uhreille kuolansuomalaisten keskuudesta
156 Luotu: 26.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13074 Luotu: 15.07.2023
Savonlinnan seudun yhteispäivystyssairaala on turvattava
3540 Luotu: 11.02.2020
Kansaneläkkeen maksu EU-alueelle/ulkomaille on jatkuttava.
223 Luotu: 02.07.2024