Hyllykallion koirapuistoon laajennus & pikkukoirille oma puoli
Päivitys 04.08.2017:
Puistoa ei ainakaan toistaiseksi ole jaettu, nimien keräys adressiin jatkuu edelleen!
Päivitys 24.03.2017:
Puistoon tulee kesän 2017 aikana pikkukoirille oma puoli! Tämä toteutetaan niin, että nykyinen puisto menee puoliksi. Kyseessä on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu, ja ensi vuonna (2018) voi olla mahdollisuus varsinaiseen laajennukseen.
Adressia kannattaa edelleen allekirjoittaa ja jakaa. Se on tarkoitus viedä loppukesällä päättäjille tiedoksi siitä, että tarvetta laajennukselle todellakin on ja monet koiraihmiset sitä toivovat.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hyllykallion koirapuisto on monien koiranomistajien suosima kokoontumispaikka, mutta usein pikkukoirien omistajat joutuvat jäämään sieltä ulkopuolelle tai siirtymään muihin puistoihin.
Tämä ongelma johtuu puiston yksipuolisesta rakenteesta: kaikenkokoiset koirat ovat siellä keskenään ja tämä asetelma ei ole hyvä kaikkia pikkukoiria ajatellen. Vaikka isot koirat eivät pahaa tarkoittaisikaan, ne saattavat silti talloa pienet alleen tai muutoin aiheuttavat niille vahinkoa leikkiessään.
Olisi siis hyvä, että puistossa olisi tarjolla pikkukoirille ihan oma puoli jossa ne voisivat turvallisesti olla samankokoisten kavereidensa seurassa.
Tämä pienten koirien puoli pitäisi ehdottomasti toteuttaa laajennuksen kautta, sillä nykyisen puiston jakaminen kahtia ei palvelisi ketään, vaan silloin puiston molemmat puolet jäisivät liian pieniksi ja virikkeettömiksi.
Puiston ympärillä on metsäistä aluetta jota voisi laittaa hyötykäyttöön, pikkukoirien saadessa oman puolensa myös isoille koirille voisi samalla antaa lisää tilaa.
Lisäksi puiston sisäänkäyntiä voisi parantaa asentamalla aidatun "eteisen" josta pääsisi sitten valitsemalleen puolelle. Tämä eteisalue estäisi koiria karkaamasta kun portteja availlaan.
Me allekirjoittaneet puistoilijat toivomme, että puistosta saataisiin laajennuksen avulla vielä mukavampi paikka koirille koosta riippumatta.
Adressi viedään lopuksi Seinäjoen kaupungin puistotoimelle käsiteltäväksi.
Sarita Ala-Hulkko Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42347 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10325 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1009 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
646 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1698 Luotu: 01.05.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
35 Luotu: 18.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2757 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025