Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle.

Hipitti Random
Rauma

#1 EN ALLEKIRJOITTANUT

29.05.2010 00:48

En nyt näe tässä mitään järkeä. Ymmärrän kuolleiden lasten omaisten surun ,mutten näe tällaisen päivän helpottavan sitä. Luulisi tämän olevan arka asia eikä sellainen että se haluttaisi nostaa esille ja siitä keskusteleminen avoimesti voisi olla jotenkin keventävää. Tällainen päivä olisi kovin masentava. Kuolleita lapsia tulisi muistella siinnä missä muitakin vainajia esim kuolin-tai syntymäpäivänä läheisten kesken.

ps. Toivottavasti sain tällä joitakin muita kyseenalaistamaan tätä adressia ja jotain keskustelunpoikaa aikaiseksi.
mira laukkanen
tervakoski

#2 Toivon että viestini ymmärretään ystävälliseksi

29.05.2010 04:24

koska viestin sisältö voidaan tulkita toisin....
hipitti tai mikä oikea nimesi on--? sait ainakin minut vastaamaan.Minä allekirjoitin silmiä räpäyttämättä adressin.Ja olen sitä tämän 2 päivää omassa profiilissani facebookissa mainostanut.Minä tiedän,että olisin tehnyt sen myös vuosi sitten.
Vuosi sitten,koska 10.5 kk sitten rv 36+ minä täysin ilman varoitusta tai ennakkotietoa kuulin lääkärini lausuvan minulle lauseen"olen pahoillani,mutta näin on.sydän ei enää lyö" Seuraavana aamuna syliimme laskettiin kaunis iso poika,joka muistutti niin nukkuvaa,että melkein koko ajan odotimme hänen aukaisevan silmänsä.Mutta niin ei vain käynyt.Syytäkään meidän kohdalla ei tutkimuksista huolimatta löytynyt,kohdunsisäinen kätkytkuolema siis..
Me emme tienneet että niin voi käydä,ympäristömme ei tiennyt niin voivan käydä.Jouduimme kaiken usvan seassa selvittämään,mitä tapahtui?Teimmekö jotain väärin?
Me joudumme vieläkin selittämään ihmisille,meidät ja monet muut enkelivanhemmat on hylätty ystävien ja sukulaisten toimesta,koska lapsen kuolema on luonnotonta ja ei osata tukea.Meidän odotetaan pääsevän yli ja jos puhumme pojastamme,moni hätkähtää...Hän on yhä poikamme,hän on yhä kahden tyttölapsen pikkuveli.Hän on meidän perheemme jäsen,vaikkei poikaamme paljain silmin näekään.
Ei se että moinen muistopäivä olisi,ei veisi meiltä tuskaa ikinä pois,mutta se on niitä päiviä,milloin ehkä muutkin muistaisivat ja jotkut perheet tuntisivat oikeutusta surra avoimesti,koska lapsen kuolema on tabu,siitä ei saa puhua...
Minä olen muistanut poikaani jokainen päivä ja jokaikisen kuukauden virstapylvään olen huutanut ilmoille.Joka kuun 15,minä....
Liputuspäivässä ei olisi järkeä ei,mutta ei sitä ole lapsen menettämisessäkään-se on masentavaa,kuten sanoit.Mutta vaikkei siinä mielestäsi olekaan järkeä,mistä se olisi pois?Miettien suomen nyk.liputuspäiviä..ei tämä ihan turhimmasta päästä ole.en siis tarkoittanut todellakaan riitaa haastaa,halusin vain raottaa kolikon kääntöpuolta.täysin näyttämiseen menisi tekstiä enemmän kuin moneen romaaniin ja siltikään sitä ei voi kuvitella,ennenkuin se osuu kohdalle...Minä siis todellakin kannatan tätä liputuspäivää,jo siksi että minun pojalla ei monen silmissä syntymäpäivää ole <3
Marja Salminen
Adressin tekijä

#3 Järkeä tai ei

29.05.2010 12:16

Se, että onko tässä järkeä vai ei, on jokaisen oma mielipide. Asiaa pitäisikin tutkailla omien mielipiteittensä ulkopuolelta. Hyvä että tämä herättää keskustelua puolesta ja vastaan. Niin pitääkin. On hyvä löytää niitä perusteluja.
Anu

#4 Allekirjoitin..

03.06.2010 21:32

..adressin vaikka olinkin kahden vaiheilla. Yksi asia nousi adressin tekstistä esiin eli "lapsen kuoleminen on luonnotonta". No, ei todellakaan ole. Kaikki syntyy ja kuolee aikanaan. Jotkut jo ennen kuin pääsevät edes kohdun ulkopuolelle. Mutta ei se luonnotonta ole.

Olen yhden ennenaikaisesti syntyneen ja yhden kohtuun kuolleen enkelilapsen kummitäti.

Anne Servin
Vieras

#5 :(

04.06.2010 12:25

Otan osaa jotka on menettänyt lapsensa :(

heidi mattila
Vieras

#6 allekirjoitin

04.06.2010 12:53

heti. minun kohdalle ei ole sattunut oman lapsen kuolemaa, koska minulla ei ole lapsia, enkä voi niitä saadakaan.

Minulla on kuitenkin lukuisia ystäviä, tuttuja ja työssäni olleita potilaita, jotka ovat kuolleet aivan liian aikaisin.

Se on totta, että jokainen kuolee joskus, mutta varsinkin lapsen/nuoren kuolemaa on vaikea ymmärtää. Uskon, että liputuspäivä saisi monet ihmiset miettimään liian aikaisin kuolleiden muistoa.

minna epäilys
Vieras

#7 liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle

04.06.2010 13:02

menetin -08 kaksi teiniä auto-onnettomuudessa ja en ole vieläkään päässyt lähellekkään yli siitä

mikä sen kauniimpaa muista kuoleita lapsiaan kuin lipulla.

he tulevat olemaan aina osa itseäni kun heidät synnytin ja kasvatin 15 ja 17 vuotiaaksi ja sitten "venäläistä rulettia" pelaava kuski vei heidät meiltä.

mira
Vieras

#8

04.06.2010 13:04

://

mira
Vieras

#9 <3

04.06.2010 13:05

otan osaa joka on menettänyt lapsensa/lapsia.. :/

Katariina Viitala
Vieras

#10

04.06.2010 13:22

<3

Iera
Vieras

#11 Luonnotonta?

04.06.2010 14:07

Oman lapsen kuolema on kamala asia, varmasti yksi suurimmista suruista, joita vanhempi voi kokea. Mutta luonnotonta se ei ole, päinvastoin pikemminkin. Jos eläisimme luonnollisessa ympäristössämme jollaisessa ihminen on kehittynyt elämään, niin lapsikuolleisuus olisi korkea, kuten myös syntyvyys.Tilanne on tämä nykyäänkin kehitysmaissa ja luonnossa elävien villieläinten keskuudessa.

Kuolemasta pääsee yli, suru lievenee ajan kanssa. Myös silloin kun kyseessä on oman lapsen kuolema. Jos näin ei käy, on omassa mielenterveydessä jotain vikaa. Muistaminen on normaalia, mutta jatkuva suru ei. Elämää pitää katsoa eteenpäin eikä jäädä murehtimaan mennyttä ja piehtaroimaan surussa.

Ystävältäni kuoli 3 kk:n ikäinen, vammaisena syntynyt tyttö noin 5 vuotta sitten. Ystävä on vieläkin tapahtuneesta niin masentunut, ettei esim. pysty normaaliin päivätyöhön, eikä hoitamaan kahta muuta lastaan kotona (nyt äitiyslomalla vauvan kanssa ja vanhempi lapsi päiväkodissa, kun ei jaksa hoitaa). Meidän ulkopuolisten silmissä olisi aika päästää surusta irti ja jatkaa elämää kahden terveen ja suloisen pienokaisen kanssa, mutta hän ei kykene. Oma ymmärrys alkaa olla hieman lopussa tätä ystävääni ja hänen jatkuvaa suruaan kohtaan. Muistaminen ja jatkuva suru ovat eri asioita!

 

 

Mervi Mähönen
Vieras

#12 Liputuspäivä kuolleiden lasten muistolle !

04.06.2010 14:12

Jäi suuri kaipaus ja mieleen ikuinen haava. Sinua Santeri rakkaudella muistaen !!!!!! En koskaan voi unohtaa Sinua !

- kaipauksella Mervi-täti

TUIJA MARTTILA
Vieras

#13

04.06.2010 14:14

HYVÄ!

mira laukkanen
Vieras

#14 luonnollisuudesta

04.06.2010 14:48

en nyt voi olla palaamatta tähän..en voi adressin laatijan suuhun sanoja laittaa,mutta itse ainakin käytin luonnottomuutta ilmaistakseni elämän kiertokulkua..

yhdenkään äidin tai isän ei pitäisi surra lastaan,ei vierailla heidän haudallaan äitien tai isänpäivänä,jouluna tai muutenkaan.yhdenkään vanhemman ei pitäisi päättää oman lapsensa hautajaisista tai yleensäkään kohtaamaan sitä.luonnollinen elämän kiertokulku menee niin,että vanhemmat siirtyvät ajasta ikuisuuteen ennen lapsiaan.

se,että kohtukuolemat,onnettomuudet ja sairaudet vievät lapsiamme hautaan ennen meitä,ei voi kutsua siksi luonnolliseksi.tällä ei ollut tarkoitus mitätöidä sitä,että niin tapahtuu on se lapsi syntymätön,syntynyt ja kasvanut vähän sitten nuorempaan tai vanhempaan ikään..

ja vaikka enkeliäidin"urani" on kestänyt"vasta" 10.5 kk,olen erittäin tietoinen,siitä ei missään olosuhteissa päästä yli,joten älkää ihmiset odottako sitä.sen kanssa opitaan elämään,joskus se vie aikaa ja ympäristön painostus vaikeuttaa sitä..

ja iera:ehkä ystävsi on pahemmin masentunut juuri siksi,ettei tunne saavansa tukea vaan tuomioita siitä miten hän kokee asiat?syyllisyyttä siitä,ettei ole päässyt yli,niinkuin kaikki olettavat hänen tekevän?

minä tiedän,ettei minun ystäväni kykene ymmärtämään,vaikka he toki tekevät parhaansa.ja minä arvostan sitä.sinä et voi ymmärtää,joten haluamatta sen enempää kuitenkaan loukata sinua tai haastaa mitään riitaa,yritin vain kertoa,että jos et pysty ymmärtämään,onko kuitenkaan pakko tuomita?veikkaisin jotain asiasta tietävänä,ystäväsi tekee sitä jo itselleen monellakin eri tapaa..

<3:lla mira,parin elävän tyttösen ja saku-enkelin k.?s.150709(syy tuntematon,rv 36+),äiti

Marjo Tamminen
Vieras

#15 Ehdotus ajankohdasta...

04.06.2010 15:19

Olemme täällä Kymin srk:ssa järjestäneet Toivon ja Lohdun konsertin lapsensa menettäneille nyt jo neljä kertaa. Artistivieraina ovat olleet Pekka Simojoki, Johanna Kurkela, Juha Tapio ja Maria Sutinen.

Konsertin ajankohdaksi olemme valinneet huhtikuun puolivälin. Kevät on monelle surevalle raskasta aikaa, kun pitäisi pystyä iloitsemaan keväästä ja kasvun ihmeestä ja suru valtaakin mielen.

Siksi ehdotankin ajankohdaksi kevättä! Esim 1. tai 2. sunnuntai pääsiäisestä...

Irja Jauhiainen
Vieras

#16 Kuolleitten lasten muistoliputuspäivä

04.06.2010 15:21

Olisi upeaa saada tälläinen yhteinen liputuspäivä liian varhain poislähteneille lapsille!

Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

04.06.2010 15:21


Marja Salminen
Adressin tekijä

#18 Elämän kiertokulku

04.06.2010 15:35

Ehkä täällä tartutaan nyt turhaan yhteen sanaan ymmärtämättä lausetta ollenkaan. Syntymät ja kuolemat ovat ihan luonnollisia asioita, elämän kiertokulkua. Kuka, mitä, missä, milloin, sitä ei voida tietää... Mutta on luonnotonta kokea käänteinen järjestys ja haudata lapsensa kun sen kuuluisi mennä toisinpäin.

Tälläinen muistopäivä antaisi varmasti kaikille jotain. Toisille se olisi oman lapsen menetyksen muistamista ja kunnioittamista. Mutta onhan tämä suurempikin yhteiskunnallinen asia. Toiset meistä haluaisivat muistaa vaikka kouluampumistapauksissa menehtyneet nuoret. Tai Sellon tapahtumat. Tai yleensäkin isot onnettomuudet joita ei saa unohtaa siksikin ettei ne toistuisi! Onhan näitä vertauksia vaikka kuinka paljon. Tässä olisi mahdollisuus monenlaiseen muistamiseen.

 

 

Iera
Vieras

#19 mira

04.06.2010 15:40

Se että me täällä länsimaissa olemme niin vieraantuneita luonnosta ja normaalista elämästä, ei muuta sitä, mikä ihmislajille ja muullekkin elämälle on luontaista ja luonnollista. Luonnollista on, että lapsia/ jälkeläisiä syntyy ja osa niistä kuolee ja osa kasvaa aikuisuuteen.

Sinulla on vasta ensimmäinen vuosi kuoleman jälkeen käynnissä, suru on tuore ja ajankohtainen. On normaalia, että et ole vieöä päässyt yli. Mutta ystäväni vammaisen tytön kulemasta on jo yli 5 vuotta, joten suruprosessin pitäisi olla ihan muussa vaiheessa kuin sinulla ja elämän palautunut entisiin (tai niin entisenlaisiin kuin mahdollista) uomiinsa. Jos on vielä 5 vuoden kuluttua niin rikki, ettei pysty olemaan työelämässä tai hoitamaan lapsiaan, niin se ei ole enää normaalia (lapsenkaan kuolemaan liittyvää) surua. Aika parantaa haavat ( tai sen pitäisi ne parantaa) vaikka se sinusta vielä vaikealta tuntuukin uskoa.

Jos tuollainen pitkittynyt sureminen olisi tavallista, olisi maailma täynnä täysin toimintakyvyttömiä ihmisiä, sillä niin suuri lapsikuolleisuus menneinä vuosikymmeninä on ollut (ja on yhä kehitysmaissa).

Ja tuen puutteesta ystävääni kohtaan on turha puhua, sitä olen/ olemme pyrkineet antamaan juuri niin paljon kuin mahdollista oman elämäntilanteen huomioiden. Näin _5_ vuoden kuluttua sitä kuitenkin olettaisi, että saisi myös omissa vastoinkäymisissään jotain takaisin (esim. oma lapsettomuus...). Tuomitsemisesta ei ole kysymys, vain siitä, ettei oikeasti enää näin pitkän ajan kuluttua jaksa katsoa toisen piehtaroimista surussaan, kun itsekin kaipaisi välillä tukea.

 

hE
Vieras

#20 Onhan meillä jo

04.06.2010 15:54

En allekirjoita adressia. Mielestäni ei tarvita erikseen lapsia varten muistopäivää, kun meillä on jo Pyhäinpäivä.

Pyhäinpäivänä muistetaan kaikkia vainajia! Pyhäinpäivä  nykyään aina lauantaina, aikaisintaan 31.10. ja viimeistään 6.11..

petra Sallmen
Vieras

#21 hei

04.06.2010 17:37

<3

Tiina Mattila
Vieras

#22 Ikävä jää

04.06.2010 18:22

Voimia ja Jumalan siunausta vanhemmille lastensa menettäneille.

Kaarina Suomala
Vieras

#23 Pikku_Lauri

04.06.2010 19:01

Lähdit liian varhain,2tunnin ikäisenä,siitä on jo kauan ,mutta ikinä ei unohdu...

sinikka parkkamäki
Vieras

#24 Enkelit

04.06.2010 21:32

Todella hienoa jos enkelilapset saisivat oman liputuspäivän

jan sydänmaa
Vieras

#25 lapsen menetys on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua...

05.06.2010 01:30

olen itse menettänyt kaksi lastan kolarin takia. se on jotain mitä kukaan ei voi ymmärtää, varsinkaan kun on itse ajanut  sen...  toivon voimia jokaiselle, joka on menettänyt lapsen/lapset. se on jotain jota kukaan ei voi ymmärtää. itse olen ollut totaalisen rikki kolarin jälkeen, mutta kiitän muita lähiomaisia, että eivät ole minua mitenkään syyttäneet... olen todella pahoillaan että kolari on tapahtunut, tämä oli niille jotka ovat sitä mieltä että se voisi olla minun syytä... itse kärsin asiasta joka päivä, joka yö nyt ja varmasti joka ikinen päivä... toivotan jokaiselle joka on lapsen menettänyt voimia, todella paljon voimia... niitä tarvitaan joka päivä <3<3<3

Kommentoi adressia

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Tuleeko uskonnon olla oma oppiaineensa?