Sotaveteraani Hannes Hynönen 102 vuotta 10.1 – Onnitteluadressi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Vieras#77 Jan 05, 2015, 13:40
Hieno juttu, että on tällainen järjestetty. Eipä ole kovin monta oikeita sotaveteraaneja enää jäljellä.
Vieras#78 Jan 05, 2015, 13:49
Todella hieno ajatus onnitella Hannes hurmuria näin julkisestikin.
Vieras#79 Jan 05, 2015, 13:54
Positiivisia ihmisiä näkyy nyky-Suomessa todella harvoin. Hannes viisaine ajatuksineen ansaitsee kyllä adressin ja ison kakun kynttilöineen!
ope#80 Jan 05, 2015, 13:56
Olen iloinen Hanneksen saamasta julkisuudesta ja hänet voisi mielestäni nimetä vuoden positiivisimmaksi julkisuudessa esiintyneeksi ihmiseksi. Tiedän, että monet nuoretkin kunnioittavat ja ihailevat häntä suuresti. Hanneksen elämänasenteesta on meillä monella opittavaa. Tarvitsemme, ja erityisesti nuoret tarvitsevat, hänen kaltaisiaan esimerkkejä ja ihailun kohteita.
Vieras#81 Jan 05, 2015, 14:04
Hynösen astuminen kansan tietoisuuteen sai itsessäni aikaan tunteen, että olemme saaneet karismaltaan ja vaikuttavuudeltaan Adolf Ehrnrothin veroisen veteraani-ikonin!
Vieras#82 Jan 05, 2015, 14:15
Kunnioitettava veteraanimme Hannes Hynönen on adressinsa ainakin 102 kertaisesti ansainnut. Hänellä on pitkän elämänkokemuksensa ansiosta sellaista viisautta ja TODELLISTA vastuuntuntoa, joka esimerkiksi meidän ajattelultaan lähes leikkikoulutasoisilta poliittisilta päättäjiltämme - valitettavasti - näyttää melkein kokonaan puuttuvan.
Vieras#83 Jan 05, 2015, 14:16
Jatka Hannes vielä elämän viisauksien ja totuuksien kertomista julkisesti, jospa vaikka jotain näistä sanoista viisaista tavoittaisi päättäjiä, joilta tuntuu olevan pallo hukassa ja pölyä ylähyllyllä.
Vieras#84 Jan 05, 2015, 14:17
Nyt on adressi ASIALLA . KUNNIOITUKSELLA
Vieras#85 Jan 05, 2015, 14:49
Kun laulan Mikkelissä "kirjeitä sieltä jostain"-konsertin...kutsun Hanneksen.
T. Päivi Mäkinen
T. Päivi Mäkinen
Vieras#86 Jan 05, 2015, 14:57
Kiitos Hannes sinulle ja kaikille veteraaneille ja lotille myöskin,kiitos kotirintamalle puolustusmamme tukeneille!
Vieras#87 Jan 05, 2015, 15:02
sotaveteraanit,sotaorvot ja kaikki vanhukset tarvitsevat lisää hoitajia joko kotiin tai palvelutaloissa asuville.työssä olevat hoitajatkin väsyvät ja sairastuvat liian kovan paineen alla.
Vieras#88 Jan 05, 2015, 15:02
Hyvä, jota näkyvyyttä toivotan, myös muille veteraaneille.
Vieras#89 Jan 05, 2015, 15:04
Hyvää ja onnellista elämää ja paljon onnea.
Vieras#90 Jan 05, 2015, 15:08
Hannes Hynönen on parasta esimerkkiä ihmisille positiivisuudesta, vaikka hän on sotavuodet saanut kokea paljon vaikeuksia ja pelkoa. Hänestä voisi tehdä Suomen positiivisimmaksi valitun henkilön vuodelta 2014. Hieno asia tämä adressikin jo on.
Vieras#91 Jan 05, 2015, 15:28
Vieras#92 Jan 05, 2015, 15:29
Hieno asia.Liikaa ei voi arvostaa jäljellä olevia sotaveteraaneja.
Vieras#93 Jan 05, 2015, 15:47
Hieno juttu tällainen adressi.
Vieras#95 Jan 05, 2015, 16:08
Erinomainen asia!
Vieras#96 Jan 05, 2015, 16:10
Onnea.Sotavetenaari. Olette hyvä esimerkki kaikille.Siunausta ja Hyvää Uutta Vuotta. 10.01.2015.102 vuotiaalle.
Vieras#97 Jan 05, 2015, 16:15
Sotavetetaanien suuresta rahavatastosta voisi antaa suoraan rahaa heille jotka ovat ovat sotineet meille oman maan. Isäni nukkui pois 23 vuotta sitten. Osuutensa maan hyväksi aikoinaan antaneena.
Vieras#98 Jan 05, 2015, 16:22
aivan mahtava huomionosoitus nämä veteraanit vähenee koko ajan ,minunkin isäni on ollut jr 58 riveissä meillä on vain kuvat muistona siltä ajalta kiitos..
Vieras#99 Jan 05, 2015, 16:23
Hyvä idea Suurelle miehelle!
Vieras#100 Jan 05, 2015, 16:28
Osta paikka adressillesi??? mihin raha menee...kiinnostaisi. En ostanut.
| This discussion has been closed. |
Onnittelut syntymäpäiväsankarille! Onnittelut myös Itsenäisyyspäivän ja Presidentin Uudenvuodenpuheen julkisuuden johdosta! Jatka samaan malliin ja näytä suomalaisille mallia miten suoraselkäisillä mielipiteillä saa ansaitsemaansa huomiota...