Adressi kansanedustajienn lomien leikkaamisen puolesta.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi kansanedustajienn lomien leikkaamisen puolesta..
![]() Anonyymi |
#17609.09.2015 06:35Kaikkien pitäsi osallistua kuulemma. Kansanedustaja on nimikkeensä mukaan "kansanedustaja" kyllä heidänkin pitäisi näihin "talkoisiin" osallistua |
Vieras |
#17709.09.2015 06:36Sama laki kaikille! |
Vieras |
#17809.09.2015 06:37Samat lomat kuin muillekin ja myös tulospalkkio olis hyvä ! |
Vieras |
#17909.09.2015 06:41Sosiaali-ja terveysala on rankkaa ja pienipalkkaista työtä. Se ainutkin etu pitkästä työurasta ollaan ottamassa pois. Olen tehnyt pitkää päivää, pienillä lomilla silloin kun lapset olivat ihan pieniä, vihdoinkin minulla olisi vähän enemmän aikaa lomailla lasten kanssa ja sitä aikaa ollaan ottamassa minulta pois! |
Vieras |
#18009.09.2015 06:41Jos köyhät duunaritkin joutuu luopumaan, niin sitten on syytä heidän edustajiensakin luopua. |
Vieras |
#18109.09.2015 06:42Ensi töikseen tämän adressin luoja ja kommentoijat voisivat mennä vaikka äidinkielen kurssille. Eikä ne kansanedustajat nyt NIIN isoa palkkaa saa kun ovat kuitenkin pääasiassa pitkälle koulutettuja ja vastuullisessa työssä, johon heidät on kansa äänestänyt. Suomessa lähes jokaisella on mahdollisuus kouluttautua ja päästä hyvään ansiotyöhön, on eri asia sitten kiinnostaako se vai keskittyykö vaan katkerana haukkumaan niitä, jotka ovat urallaan edenneet. |
Vieras |
#18209.09.2015 06:43Olisiko jo aika rikkaiden osallistua näihin talkoisiin?! |
Vieras |
#18309.09.2015 06:44Koska hallitus puuttuu minun etuuksiin, niin sama pitää olla toisetenkin päin. |
Vieras |
#18409.09.2015 06:50Valtioilla ja kunnilla palkat on pienempiä kuin yksityisellä. Lomat on yksi tapa palkita työntekijää. Joutaisi puolittamaan kansanedustajien lomat ja lomarahat. |
Vieras |
#18509.09.2015 06:51Me ihmiset olemme kaikki yhtä tärkeitä. Jos otetaan pois, tehdään se yhdessä. Kuka voisi kansalle olla parempi esimerkki, kuin kansanedustaja. |
Vieras |
#18609.09.2015 06:51Koska alkaa olla aika ottaa jotain pois myös rikkailta. Päättäjät vaan päättää koko ajan ottaa kansalta pois, olisi kohtuus ja reiluus, että tämä koskisi myös heitä itseään. Itsekästä toimintaa itse surffata aallonharjalla ja nauttia etuuksista, kansan kustannuksella. |
Vieras |
#18709.09.2015 06:52Sipilälle fudut!!! |
Vieras |
#18809.09.2015 07:00 kuka meistä saa esim. palkkaa jos ei tule valituksi uudelleen eduskuntaan,meidän tulee mennä työvoimatoimistoon työnhakijaksi, mitä tekee pudonnut kansanedustaja, voi olla muistaakseni vuoden tekemättä mitään?????? |
Vieras |
#18909.09.2015 07:02Heillä on kohtuuttomat lomat ja muutkin kulut. Ja olen myös sitä mieltä että eduskunta supistettava 100 päättäjään. Jos meiltä pienituloisilta leikataan niin myös heiltä ja puoluetuet pois. TASAPUOLISUUS siitä puhutaan mutta ei heidän omista kuluistaan |
Vieras |
#19009.09.2015 07:02Tasa-arvoinen Suomi. Toteutuuko se, jos duunarien lomia leikataan, mutta eduskunta saa pitää pitkäänkin pidemmät lomat? |
Vieras |
#19109.09.2015 07:08Kyllä samat säännöt kuuluvat kaikille. Eikös näiden kansanedustajien pitäisi olla esimerkkinä muille kansalaisille.. |
Vieras |
#19209.09.2015 07:08Olen samaa mieltä asiasta. |
Vieras |
#19309.09.2015 07:12Isopalkkaisten pitkät lomat kuriin, parasta säästöä valtionhallinnon kuluihin |
Vieras |
#19409.09.2015 07:14Oisko nyt noitte ss miehie ottaa viimeinki päät pois hanurist.. |
#naisistamaksajia |
#195 Re:09.09.2015 07:21#1: - Kyllä ne kaikki verovapaat korvaukset pitää heiltä poistaa. Nehän ovat jopa tuhansia vuodessa. Samoin palkkoja tulee alentaa. Lisäksi lomia tulee lyhentää, kun ovat nyt koko kesän lomalla.
|
Vieras |
#19609.09.2015 07:23olen täysin samaa mieltä asiasta ja tasapuolisuuden nimessä tämä toteutettava |
Vieras |
#19709.09.2015 07:25olisi reilu peli alentaa kansanedustajien suuria palkkoja, ennemmin kuin pienituloisilta ottaa |
Vieras |
#19809.09.2015 07:27Asia kohdallaan |
Vieras |
#19909.09.2015 07:28Jos pieniltä niin suuriltakin! |
Vieras |
#20009.09.2015 07:30Saa hyvä palkkaiset kansanedustajat osallistua leikkauksiin, eikä aina tavalliset työläiset. Mutta niinhän se menee että eivät omista etuuksista luovu. Näinhän se menee ja on aina mennyt! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51107 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21047 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025